torstai 1. marraskuuta 2007

Apua anoi vaan minkä mahtoi, Jumala sanoi mitä tahtoi

Isän hautajaiset olivat pienet ja kauniit. Tai sitten suuret ja helvettiä. Aurinko paistoi tai sitten satoi. En ihan totta muista sekuntiakaan siitä päivästä. Enkä matkasta Californiaankaan. Ensimmäiset viikot menivät kuin sumussa.

Nyt alan taas olla järjissäni. Palasin kotiin maanantaina. Mies oli vastassa lentokentällä. En ole vielä tainnut sanoa hänelle sanaakaan. Ei ole mitaan sanottavaa.

Olo on kuin tyhjällä taululla. Että voisiko joku vihdoin maalata jotain. Vaikka sellaisia pieniä suuntaviivoja mistä sitten taas rakentaisi. Korjaisi itsensä kokoon taas.

Työt jatkuvat ensi viikolla. Kyllä se tästä. Manana.

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

New Age

Isä kuoli myöhään illalla. Pitäisi kai hautajaisia järjestää, äiti ei jaksa.

Ja sitten Jenkkeihin rauhottumaan, pidensin lomaa parilla viikolla. Voi olla, ettei täältä vähään aikaan mitään kuulu. Adios.

torstai 13. syyskuuta 2007

Totuus löytyy kaurapuurosta

Perun puheeni kaikesta, mitä olen ikinä vahingossakaan kirjoittanut alkoholista, kännäämisestä ja sen ääliöydestä. Voin nimittäin tunnustaa tässä ja nyt; kännissä olen totaaliääliö.

En ole koskaan hallinnut kunnolla tilanteita, jotka eivät ole hallittavissa. Esimerkiksi isäni joutuminen sairaalaan ja pelko hänen kuolemastaan on tällainen tilanne. Silloin millään ei ole mitään väliä. Silloin lennetään korkealla ja kovaa koska aivokapasiteetti ei riitä totuuden hyväksymiseen. Silloin ihmisestä tulee ääliö.

Neljä vuotta sitten hyvä ystäväni kuoli onnettomien sattumien summana. Silloin allekirjoittaneelta karkasi mopo käsistä. Pidettiin näennäisesti kivaa, sekoiltiin huolella ja oltiin aina alkoholin vaikutuksen alaisena, 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa. Ettei tarvitsisi ajatella. Hyväksyä. Antaa itselleen lupaa olla surkea ja voimaton.

Ja nyt sitten taas lähtee. Nimittäin mopo käsistä. Eilen Tavastialla Maritta Kuulan Tributessa. Isken Miehen työkaverin Miehen silmien alla. Hurauttelen taksilla kotiin jatkoille. Mies jää sitten suu auki metsästämään itselleen hotellia. Ei tainnut saada. Vaan tuskin oli pulaa yösijoista.

Onneksi juppi tajusi lähteä ennen puolta päivää ilman erillistä kehoitusta. Jep jep. Näillä mennään.

torstai 6. syyskuuta 2007

The Truth Is Out There

Näin viime yönä kammottavaa painajaista. Ja koska vihaan uniblogeja, jätän kertomatta suurimman osan niistä sairaista elementeistä, mitä siihen liittyi. Olennaisinta tämän postauksen osalta on kuitenkin vain yksi: olin unessa jossain ravitsemusliikkeessä ja juomaani oli ehkä sekoitettu jotain. Joko siitä tai jostain muusta syystä, olin jonkinlaisessa toimintakyvyttömässä tilassa. En pystynyt puhumaan kunnolla, saati pitämään kädessäni mitään, ja puhelimen laukusta kaivaminen oli täysin ylivoimaista. Olin kuitenkin järjissäni koko ajan ja tajusin, ettei kaikki ollut aivan kunnossa.

Olen aiemminkin nähnyt sellaisia unia, joissa en pysty puhumaan tai puheestani ei saa selvää. Niistä olen kuitenkin herännyt kivuliaaseen leukalukkoon eli siihen, että puren hampaitani lujaa yhteen leukakramppiin saakka. Edellisen yön uni ei kuitenkaan johtunut siitä. Herätessäni pelotti niin paljon etten tiennyt miten päin olisin. Kelloa katsoessani tajusin nukkuneeni vasta puolisen tuntia. Hiki valui ja nipistelin itseäni. Toivoin nähneeni vain unta.

Olin niin sekaisin, etten herännyt edes kellon soittoon vaan myöhästyin töistä.

Illan suussa äiti sitten soitti. Kertoi, että isällä oli joku kohtaus ja toinen puoli kehosta tuntui halvaantuneen. Oletin tietysti automaattisesti, että äiti olisi soittanut ensimmäisenä ambulanssin. Jossain vaiheessa tajusin, ettei se sellaisista mitään ymmärrä, mettien miehet kun ei lääkärissä käy. Yritin mahdollisimman rauhallisesti selittää, että isällä on hyvin todennäköisesti aivoveritulppa ja se lanssi on tilattava NYT.

En järkytykseltäni ollut ajokunnossa. Varsinkaan kun äiti soitti ja kertoi, että arveluni osoittautuivat oikeaan. Mies toi Länsi-Suomeen ja jäi vielä seuraksi.
Ja nyt en uskalla nukkua koska pelkään näkeväni lisää ennustavia painajaisia.

Nopean liuoitushoidon vuoksi tilanne on toistaiseksi stabiili.

torstai 30. elokuuta 2007

The Poet And The Pendulum

Jukka Kuoppamäki laulaa, että siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen. Eivät ne mitään sinisyyttä heijasta. Järvissä ei ole muuta sinistä kuin sinilevä, ja sekin on vihreää. [Pekka Seppänen - Talouselämä]

Käväisin tänään töissä. Hoidin muutaman juoksevan asian pois jaloista ja suunnistin tuttuakin tutumpaan huoneeseen 425. Ja vain siksi, että Mies halusi puhua vakavia.

Ja puhuttiinhan sitä. Jopa niin vakavia, että jossain vaiheessa huusimme kasvot punaisina toisillemme vittua ja perkelettä. Että kuinka se olikaan juuri toisen vika ja kuinka se lopulta johti tähän kaikeen. Ja kuinka kumpikaan ei voi ikinä antaa toiselle anteeksi.

Siinä raivon ja turhautumisen tilassa ihminen tekee usein vääriä valintoja. Joko sitä heittää seinille koko Arabian astiaston, poistuu paikalta ovet paukkuen, tai. Tai heltyy ja harrastaa raivoisaa sovitteluseksiä.

Ja koska vastapelurina on idiootti, alkaa hän sovittelun jälkeen haastaa riitaa samoista asioita. Josta seuraa taas samat valinnat: seinille paiskottu astiasto, taakse poistu tai raivoisa sovitteluseksi.

Ja koska allekirjoittanut ei osaa pitää suutaan kiinni vielä tässäkään vaiheessa, alkaa avautuminen. Avautumisesta kaikesta paskasta. Muutama kyynel tipahtaa silmäkulmasta, ollaan asioiden ytimessä. Ja haukutaan, nimetään vastapuoli maailman paskimmaksi ihmiseksi ja. Ja nimittäin harrastetaan jälleen kerran sovitteluseksiä.

Voi olla, että vielä tämän jälkeenkin. En nimittäin enää jaksanut laskea. Onneksi taksin saaminen huoneeseen 425 oli tänään yhtä helppoa kuin eilen.

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Tekisipä mieleni...

Nimittäin tekisi. Ja ihan vitusti mieleni ilmaista eräs mielipide. Mutta koska se varmasti käsitettäisiin kaikilla mahdollisilla tavoilla väärin niin olkoon se nyt tässä. Kaikki samaa mieltä olevat tietävät kuitenkin, mistä on kyse.

Mitä ihmettä me teimme ennen, siis ennen internettiä ja muita hienoja valistusvälineitä. Kirjoitimme ehkä kirjeen. Se oli ehkä perillä parissa päivässä. Ja sehän ehkä riitti.

***

Ilta-Sanomissa oli tänään useampikin hieno lainattu sanoma. Esitän niistä tässä yhden. Toivottavasti se kuvastaa minua tällä hetkellä parhaiten.

Elämässä on hetkiä, jolloin iskee ihmisen ikävä haulikon luo. Joskus siihen ei (tällä temperamentilla) tarvita muuta kuin että kuntosalilla on päällä väärä radiokanava, jota ei treeniä keskeyttämällä pääse pakoon. - Susanna Luikku - [Apu]

Kyllä kiitos. Voin ampua kaikki kuntoklubini paikalla olevat jäsenet ja työntekijät, mikäli tuossa avarassa tilassa sattuu soimaan jokin uusi diskojumputus tai kesä(kumi?)biisi. Harvemmin joudun sitä tosin kuuntelemaan, onhan olemassa niinkin hieno keksintö kuin iPod.

Mutta jos ei tarkastella lainattua sanomaa sanatarkasti niin paljastuuhan sieltä. Kuntosalille voi keksiä useammankin vertaiskuvan. Ja sitten se vaan napsahtaa. Toisilla pahemmin kuin toisilla.

Toiset raivoavat hiljaa suljettujen seinien sisällä. Toiset julkisesti kaikille. Toiset tappavat vaimonsa kaikessa hiljaisuudessa, toiset julkisesti.

***

Eikä varmasti tarvitse kertoa, että haulikko-fiilis syntyi itselle tänään, kun tapasin Miehen. Enkä edes mitenkään ohimennen.

Onneksi huoneesta 425 oli suhteellisen helppoa soittaa taksi.

maanantai 27. elokuuta 2007

Menkää nyt vittu itseenne!

Koettakaa nyt vitun urpot tajuta!!!

Turisti ja Paholainen sen jo sanoivat, ja nyt sanon minäkin. Y-Ö-K!

Jos panettaa niin vitusti niin lähinnä on oma käsi. Jos se ei riitä, niin matkaa johonkin pääkapunkiseudun thai-hierontaan. Jos raha on ongelma, pokaa baarista naisen. Jos naama on niin ruma, ettei onnistu, niin matkustaa Itään. Siellä sekä viina että erinäiset seksipalvelut ovat erittäin edukkaita.

Eikä muuten tarvitse ostaa paluulippua takaisin! Kastraatio lailliseksi!

Kokemuksia voinee lukea täältä.

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Miksi?

Älkää kysykö, miksi minut saatin houkuteltua Uniklubin levyjulkkareihin keskiviikkona. Älkää kysykö, miksi vaivauduin paikalle, vaikka kuulin niiden olevan Luxissa. Älkää kysykö, miksi lähdin bileistä kummallisille jatkoille ja miksi poltin näillä jatkoilla ensimmäistä kertaa pilveä, sitten teinivuosien. Eikä varmasti tarvitse tiedustella, olenko yskinyt keuhkoni pihalle sen illan jälkeen?

***

Miksi blogilistalta löytyy paljon blogeja, joiden listanimessä on kirjoitusvirhe? Kuten esimerkiksi matiaxen muodit jamuut, jossa itsessään on tosin niin monta kirjoitusvirhettä, että oikein pahaa tekee.

Miksi blogilistalta löytyy paljon blogeja, joiden (lista)nimessä on sana blogi, blog, bloggaaja yms? Eihän Mikseri.net -sivustollakaan bändien nimissä ole kaikissa bändi tai band, se nyt on itsestään selvää kaikille, että kyseisellä sivustolla on bändejä. Luulisi olevan itsestään selvää, että blogilistalla listataan BLOGEJA. Luulisi tosiaan.

Miksi blogilistan luetuimmissa/suosituimmissa blogeissa on blogeja, jotka todellisuudessa ovat hyvin hyvin huonoja? Siis jotka eivät tarjoa juuri minkäänlaista sisältöä ja jotka eivät eroa muista samanlaisista juuri ollenkaan? Ja miksi näitä sitten vielä haastatellaan eri medioissa, koska toimittajat luulevat, että nämä tietävät kaiken bloggaamisesta? Sehän on lukijan aliarvioimista, pissimistä tämän silmään. Sehän on vähän kun sanoisi, että Tean Tytöt tykkää -biisi on parasta musiikkia mitä ikinä on tehty, eikö?

***

Jossain lehdessä oli 90-luvulla eräänlainen Miksi? -palsta, jossa ihmeteltiin asioita, kuten miksi kananmuna on ovaali ja miksi kitarassa on 6 kieltä kun bassossa riittää 4. Olisi kiva muistaa mikä kyseinen lehti oli ja mitä kaikkea siinä kyseltiin. Muistan nauraneeni katketakseni joillekin näille kysymyksille.

***

[Edit 28.8.2007] Lukekaa täältä. Allekirjoittanut ei tunne henk.koht.

Ps. On se hellyyttävää miten sitä puolustetaan toveria vaikkei tässä sodassa ollakaan.

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Rumat ihmiset...

...menkää kotiinne!

***

Eipä. Nimittäin tänään vituttavat tyhmät ihmiset. Bussissa istuessa sitä miettii kaikenlaista.

Ennen Miestä tapailin erästä kundia (nuori). Olin juuri lopettanut suhteen edelliseen ja tämä tuli yllättäen, nurkan takaa. Kundi oli söpö, komea ja ihana, osasi olla niin kuin miehen pitää naisen kanssa osatakin. Paitsi...

Jos mies osaa puhutella kauniisti, kertoa, että hän rakastaa sinua ja antaa sinun auttaa tehtävissä, jotka normaalisti miehelle kuuluisivat (vahingot korvataan jälkikäteen hiljaisuudessa), hän on tyhmä. Jotakin perustavanlaatuista vikaa tällaisessa miehessä on oltava.

No kundihan maksoi leffan ja safkan, osti kukkia pyytämättä. Puhui kauniita ja rakasteli hyvin. Oli kohtelias ja tarvittaessa villi, oli juuri sitä, mitä teinitytöt Reginaa lukiessaan toivoivat.

Vähän huonotapainen ja maailmaa ymmärtämätön mutta mitä sitten? Mitä sitten, että vain yksi ystävä tuli huomauttamaan tämän tyhmyydestä. Mistä tyhmyydestä? kysyin silloin.

Pitkälle uutuudenviehätyksen jälkeen erehdyin itsekin miettimään tuota tyhmyyttä. Asia vaivasi jopa niin paljon, että kysyin Itsenäisyyspäivän kynnyksellä josko kundi sattuisi tietämään, koska Suomi itsenäistyi?

Vaan eipä tiennyt. Päivän muisti ei-niin-vähemmän-pienten-vinkkien jälkeen. Vuoden arvuuttelu päättyi käsittämättömään lukemaan "vuonna 1913", jonka jälkeen kerroin hänelle "totuuden". Viikkoa myöhemmin tiedustellessani asiaa oli vuosi kyllä mielessä, mutta päivästä ei ollut hajuakaan. Hassua vaan, että se oli osunut juuri sille viikolle.

***

Silloin sikisi se ajatus, että kuinka tyhmyys määritellään. Onko oikein luokitella ihminen tyhmäksi, jos hän ei tunne omaa lähihistoriaansa? Vai olisiko oikeampi mittari luokitella ihminen tyhmäksi silloin, kun hän ei tiedä hallitsevan pääministerin nimeä, tai kun hän ei osaa kertoa maitopurkin hintaa kaupassa (10e tarkkuudella)?

Ja millä oikeudella vain yksi ystävistäni mainitsi tämän kundin tyhmyydestä? Muut kylllä hurrasivat hoosiannaa vieressä, kun kehuin tätä maasta taivaisiin.

***

Tänä päivänä tuosta tulee vain mieleen, että onko se todella niin? Että me naiset odotamme mieheltämme kaikkea sitä regina-sinäminä-mekaks-novellipaskaa ja kuitenkin tyydymme siihen, että yksi näistä kriteereistä toteutuu? Että se ei kyllä riitä, että mies on luottettava, rakastava, fiksu tai anteeksiantavainen. Mutta jos on paskiainen, niin se viedään käsistä.

***

Olen miettinyt Miestä viime aikoina. Laittoman usein. Tekisi jopa mieli soittaa.

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Nightmares before Christmas

Päässäni napsahti 4.8.2007. Pokasin Miehen silmien alla yhden hänen työkavereistaan enkä usko, että kellekään olisi jäänyt epäselväksi miten ilta päättyi. Noin Empire State Buildingin kokoinen morkkis on vaivannut minua siitä lähtien. Ja painajaiset.

Olen viime aikoina nähnyt lähes joka yö painajaisia. Niitä on kahdenlaisia. Toisissa pääosassa on aina Mies, Miehellä on aina toinen nainen ja minä itken vieressä ja yritän saada Miehen tajuamaan mitä se menettää, kun lähtee toisen matkaan. Lupaan muuttua juuri sellaiseksi kuin Mies haluaa ja käyttäytyä muutenkin sopivasti. Minä kärsin unessa joka yö uudestaan ja uudestaan sen tunteen, kun sydän särkyy. Herätessäni tunne vain voimistuu eikä sitä oikein tiedä miten päin olisi.

Toisissa Miehen kissa on huonokuntoinen ja minä olen vastuussa hänen hoitamisestaan. Kissa suljetaan häkkiin aina kun olen poissa kotoa. Palatessani tarkistan, että kissa on vielä hengissä mutta häkissä on usein kymmeniä samanlaisia huonokuntoisia kissoja enkä erota sitä oikeaa mitenkään. Välillä joukossa on muutama kuollutkin.

Töihin lähteminen tuntuu nykyään äärimmäisen vaikealta, enkä ole uskaltanut juoda alkoholiakaan Ankan jälkeen. Pelkään, että se vain pahentaisi painajaisiani. Freudilla olisi varmasti jotain fiksua sanottavaa näihin, mutten jaksa kysyä. Täytynee syödä unilääkkeitä, jos se niillä.

***

Viime aikoina olen pohtinut asioita, jotka vituttavat minua erittäin paljon. Listalle mahtuu niin henkilöitä, esineitä kuin tv-ohjelmiakin mutta en tunnu saavan sitä ikinä valmiiksi. Lista vaan tuntuu venyvän hieman tarkoitettua pidemmäksi.

***

Varasin USA-tourin nyt sitten syyskuun loppuun. Sitä ennen pitäisi vielä käydä työmatkalla Indonesiassa, Kotkassa ja Kittilässä. Kiire pitää onneksi otteessaan ja päivät tuntuvat kuluvan. Illalla pysähtyessään ajatukset sitten tulevat. Ja painajaiset. En muista koska olisin viimeksi nukkunut kunnolla.

tiistai 31. heinäkuuta 2007

Nothing Else Matters

Kävin tänään ruokatunnilla Asematunnellissa. Takaisintulomatkalla kuulin kvartetin (viulux2, sello, kontrabasso) soittavan otsikonmukaista Metallicaa. Olin niin järkyttynyt, että soitin rapakon taakse.

Enkä tajunnut, että aikaero on noin 10 tuntia. Onneksi siellä oltiin vielä hereillä.

maanantai 30. heinäkuuta 2007

Triviaa

Muistan, kuinka ensi kerran...Ei kun siis. Muistan, kuinka nuoruudessani minulla oli ystävä, joka ei voinut ostaa kaupasta kerralla niin paljon tavaraa, että olisi joutunut kantamaan niitä kaupungilla muovipussissa. Se oli äärimmäisen noloa se. Toinen ystäväni ei voinut ostaa mieskassalta siteitä tai tamponeja, se vasta noloa olisikin ollut. Kolmannen kaverini ostoskoriin ei koskaan päässyt wc-paperi.

Mokistakin nähtiin jo valmiiksi painajaisia. Jokainen on varmasti nähnyt joskus unta siitä, että menee alasti kouluun. Minä näin useasti. Pahimpana unialastomuuskautena kaverini kävi koulumatkalla poimimassa minut mukaansa ja samalla tarkisti, että päälläni on edes vaatteita etäisesti muistuttavia riepuja.

Mutta sattui niitä ihan todellisuudessakin. Samassa taloyhtiössä asunut tyttö oli saanut sedältään kreikantuliaisena Lambada-hameen. Me muut tytöt oltiin tietysti kamalan kateellisia ja haluttiin kerta toisensa jälkeen nähdä hameen pyörivän. Se kun nousi vaakatasoon asti paljastaen kaiken. Eräänä päivänä lambadatyttö oli unohtanut pukea alushousut jalkaansa. No kaikki varmasti arvaa miten siinä kävi.

Luokkakaverini odotti innolla luokkakuvausta. Hän oli pukenut päälleen uudet lyhytlahkeiset vaaleanpunaiset farkkuhaalarit, kammannut tukkansa ja taiteillut sen hienosti saparoille. Välitunnilla ennen luokkakuvausta tyttö keinui ja onnistui putoamaan hiljaisessa vauhdissa suoraan keinun alla liejuneeseen mutalammikkoon. Takamuksesta tuli ruskea eikä tyttö halunnut tulla kuvatuksi siinä asussa. Lähti sitten kesken koulupäivän kotiin pesemään haalareitaan ja tuli loppujen lopuksi ajoissa kuviinkin. Vieressä seisoneet pojat tietysti nauroivat katketakseen eikä piikittely asiasta loppunut ihan heti.

Itse halusin hieman nuorempana keittää vanhemmilleni kahvin valmiiksi aamiaispöytään. Meillä oli silloin kuvassa näkyvän kaltainen keitin, jolla en ollut koskaan keittänyt kahvia.
Olin kuitenkin seurannut vierestä usein kun isäni täytti pannua. Kaadoin vanhat kahvit pois, huuhtelin pannun, lisäsin puruja oikean määrän ja laitoin masiinan hellalle. Eihän siitä tietenkään mitään kahvia tullut kun en tajunnut lisätä vettä. Isäni tosin ymmärsi hupsuuteni ja opetti keittämään kahvia kunnolla. Tämä kuitenkin nolotti minua pitkään.

Teininä olin tyttökaverini kanssa kylässä samalla luokalla olevan pojan luona ja paikalla oli myös ihastukseni (hmm, voisin kirjoittaa näitä työkseni Demiin). Jossain vaiheessa juoksin karkuun jompaa kumpaa poikaa ja kaaduin kompastuttuani kynnykseen. Nolotti niin kovin, että syytin kaverini tönäisseen minua. Ei sitä kukaan tainnut uskoa.

Kerran olimme vanhempieni ja isoäitini kanssa syömässä linjastoravintolassa. Iso pyysi minua hakemaan hänelle ruokajuomaksi kaljaa ja minä mietin pääni puhki miten selittäisin myyjälle, että kalja todella menee isolle. Lopulta tarjoilija tuli kysymään asiaa isolta, kunnes paljastui, että todellisuudessa hän halusi kotikaljaa. Iso nauroi, vanhempani nauroivat ja tarjoilija se vasta nauroikin. Minua ei kumma kyllä naurattanut yhtään mutta hävetti vietävästi.

Myöhemmällä iällä selvinpäin tehdyt mokat eivät tunnu miltään, kännisekoilut sitä vastoin tuottavat moraalisen krapulan hikipisaroita vielä muutaman päivän perästäkin. Kerran kännissä olin yrittänyt väkisin suudella kantabaarini portsaria. Hävetti niin pirusti etten enää uskaltanut käydä siinä baarissa.

Näistä mokista tulee harvemmin kerrottua kellekään, paitsi jos aikaa on kulunut tarpeeksi kauan ja niille osaa jo itsekin nauraa. Mutta onneksi on internet. Lapsille ja nuorille löytyy Megamokat ja Katja Stålhin siirryttyä Demistä Suosikin päätoimittajaksi myös Itsensäpaljastamo. Verkkoversion lisäksi mokia julkaistaan kuukausittain ilmestyvissä lehdissä.

Aikuisten kaappeihin voi, luurankojen löytymisen toivossa, kurkistella vaikkapa Tunnustuksien luolassa, Rippituolissa ja Salaisuuksia.fi:ssä. Tosin aikuisten palstoilla jutut menevät nopeasti hyvin ala-arvoisiksi. Provotaan ja keksitään mitä kummallisimpia asioita ja sitten hihitellään yksin pimeässä komerossa kun luullaan, että toiset todella uskoisivat niitä.

En tiedä oliko minulla joku pointtikin tällä kirjoituksella. Ei varmaan. Mietin kaiketi sitä, että mikä näistä kaikista ripittäytymisen mahdollisuuksista tuli ensin. Tiedättekö?

***

Viime päivinä lehtien palstoilla on sivuttu Taneli Kekkosen mystistä kuolemaa. Muistan kyllä, että herra teki itsemurhan, oli alkoholisoitunut ja aiheutti muutenkin pahennusta. Mutta liittyikö siihen itsemurhaan jotain muutakin traagista. Vanha ei muista.

Ja miksi erittäin monet ihmiset väittävät, että itse Urho Kekkonen kuoli jo vuonna -81?

***

Miksi blogiini eksytään enää vain hakusanoilla "tissit" tai "lenore"? Useimmiten top20:ssä hakusanassa vilisee vain noita sanoja.

***

Miksi Mies kävi tänään oveni takana? Ja kun teeskentelin olevani poissa kotoa, miksi Mies tiputti postiluukustani paksuhkon kirjeen? Ja miksen ole vielä avannut kirjettä?

***

Miksi kesäloman jälkeen töihin palaaminen tuntuu niin helvetin ankealta? Ja miksi olen työpaikallani puolitoistatuntia etuajassa?

***

Miksi?

***

[kommentteihin ovat tervetulleita oikeiden vastauksien lisäksi myös omakohtaiset mokat]

sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

So What?!

Päivitin Helppoa luettavaa -osiota. Blogilistan suosikeista löytyy toki muutama muukin blogi mutta niitä seurailen vain silloin tällöin, en edes aina niiden päivittyessä. Jos haluat omasi listalleni niin ilmoittele, katson sitten kelpuutanko sitä sinne. Huomaan lukevani blogeja aika laajalla skaalalla mutta en siksi, että ne ovat suosittuja. Minua on vaikea miellyttää.

***

Lomalla ollessani olen tekstaillut X:n kanssa. Tai jos totta puhutaan niin hän sen viestittelyn aikanaan aloitti ja kun en ole töissä niin ei kai siitä mitään haittaa ole. Yksi parhaista tähän asti saapuneista oli "Sinua ajatellessa oikean reiden elohiiri juoksee vilkkaasti ylöspäin, eikä työnteosta taida tulla mitään". En oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, joten en tehnyt kumpaakaan. Taisin vastatakin jotain yhtä päätöntä.

***

Huomasin blogia lukiessani (kyllä, luen toisinaan myös mitä itse olen kirjoittanut) etten ole maininnut sanallakaan Metallican taannoista konserttia. Mainostin keikkaa jo helmikuussa ja ihmettelen suuresti, etten ole tullut maininneeksi siitä mitään sen jälkeen.

Ennen keikkaa kävin tapaamassa Jamesia ja hänen perhettään samaan aikaan kun Lars oli lenkillä Töölönlahdella. Totesimme Jamesin kanssa, ettei kerran vuodessa järjestyvä lyhyt tapaaminen millään riitä. Vaikka meilejä ja tekstiviestejä lenteleekin pitkin vuotta, on livenä jutteleminen kuitenkin aivan eri juttu. Sain kutsun Jenkkeihin syksyllä. Voipi olla, että loput kesälomastani vietän Californian auringossa.

Keikka oli loistava, luonnollisesti. Mutta senhän te kaikki jo tiesittekin.

lauantai 28. heinäkuuta 2007

Meemi

Varastin tämän Tiinalta, joka oli varastanut tämän Minjalta.

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma tietokoneeltasi, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, paina playta ja anna musiikin toimia profeettana.

Huom! Käytin itse iPodia, koska tietokoneella ei musiikkia juurikaan ole.

Mitä äitini minusta ajattelee?
Laulu: System Of A Down - Forest
Kommenttini: Ilmeisesti tämä liittyy äitini kehoitukseen pari viikkoa sitten, pitäisi mukamas mennä poimimaan mustikoita kun niiden satoaika on just nyt!

Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
Laulu: Lapin Kesä - Kristian Meurman
Kommenttini: Ilmeisesti Lapissa pitäisi käydä ja olisihan se ruskan aikaan varmasti aikamoinen kokemus. Pistetään harkintaan, kesälomaa kun jää jäljelle vielä pari viikkoa.

Mikä auttaisi rahaongelmiini?
Laulu: Fast Car - Tracy Chapman
Kommenttini: Autoni taitaa kyllä syödä enemmän rahaa kuin varsinaisesti auttaa olemattomia rahaongelmiani. Alla Audi A6.

Mistä muut ihmiset kadehtii minua?
Laulu: Teuvo, Maanteiden Kuningas - Leevi & The Leavings
Kommenttini: Ilmeisesti autoni herättää kateutta ihmisissä.

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
Laulu: Hyvää Tulevaisuutta - Kotiteollisuus
Kommenttini: Luvassa näemmä loistava tulevaisuus.

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
Laulu: Matkalaulu - PMMP
Kommenttini: Mitä ilmeisemmin matkustan paljon. Tai sitten muutan johonkin Espanjan aurinkoon talviksi ja keikistelen ruskeana ja ryppyisenä kesät Suomessa. Yök.

Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
Laulu: Eva - Nightwish
Kommenttini: Jos tällä ei tarkoiteta Serranon perheen Evaa niin mahdollisesti löydän itseni DTM:stä jonkun hehkeän Evan kainalosta lähiaikoina. Vaihteluhan virkistää, tunnetusti.

Elämän tarkoitus?
Laulu: Pimeyden Morsian - Turmion Kätilöt
Kommenttini: Mennä naimisiin Saatanan kanssa?

Mitä tämän jälkeen kannattaisi tehdä?
Laulu: Tavikset - Happoradio
Kommenttini: Laulussahan sanotaan "tavikset tahtovat tositv:n, oman pesän ja pienen perheen". Perustanen perheen tositv:n pyöriessä taustalla.

Kuinka muu maailma minut näkee?
Laulu: Kivireki - Kotiteollisuus
Kommenttini: Taakka mikä taakka.

Onko elämäni onnellinen?
Laulu: Älä tee - Zen Café
Kommenttini: "Älä tee minun kanssani mitään sellaista, jonka voisit säästää siihen kun sinulla on mies jonka todella tahdot".

Mitä ystäväni ajattelevat minusta?
Laulu: Ajakaa! - Viikate
Kommenttini: Joko he ajavat lujaa karkuun jo minut nähdessään tai sitten minun pitäisi ajaa lujempaa heidän kyydissä ollessaan.

Himoitseeko ihmiset minua salaa?
Laulu: Elämä Ikkunan Takana - Leevi & The Leavings
Kommenttini: Joku katselee minua salaa ja haaveilee. Ei kannattaisi, elo kera tämän ihmisen huolineen ja murheineen ei ole väliaikaista.

Kuinka teen itsestäni onnellisen?
Laulu: Good Riddance - Green Day
Kommenttini: Pääsemällä eroon jostakin, Miehestä?

Mitä teen elämälläni?
Laulu: Paha Ihminen - Turmion Kätilöt
Kommenttini: "Ja niin taas tapahtui - ihminen itsensä Jumalaksi muutti - Teki taivaan päälle maan - ja tuhosi sen taas uudestaan".

Miksi elämä(ni) on niin täynnä tuskaa?
Laulu: Tuhannen Kilometrin Päässä - Zen Café
Kommenttini: Koska se on niin kaukana?

Kuinka voisin lisätä nautintoani seksin aikana?
Laulu: Kello 18:00 - Maj Karma
Kommenttini: Paras aika harrastaa seksiä on klo 18, pistetään korvan taakse.

Saanko ikinä lapsia?
Laulu: Oops, I Did It Again (cover) - Children Of Bodom
Kommenttini: Ilmeisesti montakin. Apua!

Mikä olisi hyvä neuvo minulle?
Laulu: Pet Cemetery - The Ramones
Kommenttini: Eli elä elämäsi kerralla kunnolla niin ei tarvitse palata takaisin ryssimään uudestaan.

Mitä on onnellisuus?
Laulu: B.Y.O.B - System Of A Down
Kommenttini: Bring Your Own Bombs. Tapellaanko?

Mikä on minun lempifetissini?
Laulu: Kova Maa - Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Kommenttini: Kova maa tai niskalaukaus, what ever turns you on.

Lajissaan ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin meemi. Hmm. Huijasin. Taisin keksiä yhden aikaisemmin itse.

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Painajaisia

Heräsin omaan huutooni.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2007

Nälkälakko

Luin koko toissayön ja osan eilistä päivääkin uusinta Potteria, sitä ei vaan voinut lopettaa kesken kun sen kerran oli avannut. Ei, en siltikään aio kertoa loppuratkaisua mikäli joku haluaa sen itse selvittää. Sanotaan nyt vaan, että olo on haikea. Enempää ei tule ja tuohon on tyydyttävä.

Noin puolessa välissä Potter-raamattuani hellyin suostumaan Miehen tapaamiseen. Sovimme myöhäisestä lounaasta läheisessä ruokaravintolassa. Nenä kiinni kirjassa menin, odotin ja lähdin pois, Mies ei koskaan vaivautunut paikalle. Viestissään hän kertoi haluavansa nähdä vielä kerran, selittää.

En ole syönyt tänään mitään. En ole edes käynyt kaupassa, joten asunnostani ei löydy mitään syötäväksi kelpaavaa. Itseaiheutettu fyysinen kipu helpottaa hieman ahdistuksen, vitutuksen ja sydänsurujen mollivoittoiseen sinfoniaan, joka päässäni soi.

Jälkeenpäin katsottuna väitän, ettei Miehellä ikinä ollut tarkoitus ilmestyä paikalle. Tämä oli siis yksi hänen tavoistaan saada minussa aikaan jonkilainen tunnereaktio. Voiko miestenlogiikka todella ontua näin pahasti? Että kunhan naista on loukattu tarpeeksi pahasti ja saatu hänet infernaalisen vihan kehtoon, niin siellä se avosylin odottaa miestä kotiin palaavaksi. Kysyn vaan.

lauantai 21. heinäkuuta 2007

Uutta Potteria

Niinpä niin. Sain juuri ja juuri silmäni hetkeksi irti tuosta loistavasta opuksesta ja irtaannuin tänne. Kärsimättömimmät allekirjoittaneet kun hakivat opuksen jo yöllä Kirkkonummelta. Mitenpä sitä ihminen paremmin kesälomaansa viettäisi kuin lukemalla.

Palatakseni vielä lähihistoriaan. Pidin miltei koko juhannuksen jälkeisen viikon vapaata, kävin konttorilla vain lähinnä tekemässä matkaselvitystä ja -raportointia ja viemässä kuitteja. Jätin ohjeita kesälomaani varten ja kerroin, etten aio pitää työkännykkääni päällä joten turha itkeä tähän suuntaan jos joku ei toimi.

Mieheltä ehti viikon aikana tulla useampi kymmenen teksiviestiä, sähköpostia ja kukkalähetystä. Aluksi jaksoin jopa lukea ne mutta loppuviikosta poistin kaikki viestit lukematta. Viestien sävy vaihteli suuresti. Joissain Mies itki vuolaasti tehneensä elämänsä virheen ja kehui minut maasta taivaisiin, joissain olin ymmärtämätön pihtaaja, joka on omalla käytöksellään aiheuttanut Miehen sekoilut. Jep jep.

Yhteydenottoja tulee vieläkin mutta harvakseltaan. Muutamilla festareilla ollaan törmätty, mutta väenpaljouden vuoksi olen onnistunut katoamaan paikalta ennen kuin Mies ehtii mitään sanoa. Tämä on tosin oudoksuttanut yhteisiä ystäviämme ja tuttujamme, mutta siirsin kaiken tiedotuspuolen Miehen harteille, siinähän värittää tarinaa itsensä kannalta paremmaksi.

Voisin kuvitella heltyväni johonkin yltioromanttiseen yhteydenottoyritykseen mutta tuskinpa Miehestä sellaiseen olisi. Pitääkin tarkistaa onko loistokas kirjasarja edennyt jo osaan "Romantiikka for DUMMIES".

Ja jotta asioita ei enää voisi mutkistaa ainakaan vähempää; X on syönyt tilaa kovalevystäni jo jonkun aikaa. Mutta koska kuormasta ei syödä, en ole edennyt asiassa pientä flirttiä pidemmälle vielä tähänkään päivään mennessä. Ehkä annan sille potkut ja pyydän sitten ulos. Ehkä.

PS. En tiedä miksi blogilista väittää blogini päivittyvän muutaman tunnin välein. Paska lista.

perjantai 20. heinäkuuta 2007

Moscow

Lähdin siis kesäkuun alussa Moskovaan parin päivän työmatkalle. Epäonnekseni paikallisen yrityksen koko prosessien hallinta kaatui tulopäivänäni ja sitä korjailtiinkin sitten viikkoja. Jännittävintä koko reissussa oli kuitenkin yrittää hankkia suurlähetystöstä viisumiin jatkoaikaa. Vaikka se lopulta kaikkien selvityksien jälkeen heltisikin, olin todellisuudessa maassa pari päivää ilman voimassa olevaa viisumia. Jos olisin kohdannut jonkun virkaintoisen miliisin, olisin voinut päätyä syyttömänä putkaan määrittelemättömäksi ajaksi.

Kaatumisen syykin selvisi jonkin aikaa pääkoneen kanssa ähistyäni. Joku tietotekniikan alalla edistyneempi oli päättänyt piristää keskikesää mukavalla pikku viruksella. Ja vaikka itse viruksen putsaaminen koneista kesti vain muutaman päivän, niin ei sillä suorituksella annettu vielä lupaa lähtölaskennalle. Ehei. Sitten setvittiin oikein kunnon vanhassa neuvostoliittohengessä kyseisen yllätyksen järjestäneen henkilöllisyyttä ja hyvä ettei soitettu ihan Putinille asti kysyäksemme, että mitenkäs tästä edettäisiin. Onneksi ei sentään tarvinnut itse mennä kyseistä sankaria pidättämään, vaikka paikallisten avuttomuus antoi pelottavia viitteitä siitäkin.

Paluu rakkaaseen kotimaahan ei sitten ollutkaan enää niin hohdokas. Miehelle olin informoinut aina toisinaan, että vielä menee jokunen päivä mutta että tarkka kotiuttamispäivä ei vielä tiedossa. Enkä infonnut paluustani edes lentokoneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle, mikä loppujen lopuksi osottautuikin helvetin hyväksi päätökseksi.

Koti oli kuin kaatopaikka. Ilmeisesti kolmessa viikossa saa aikaan niin näyttävää jälkeä, että jo hetken luulin törmänneeni väärästä ovesta sisään epäsiistin naapurini olohuoneeseen, jossa imuria ei ole esitelty varmasti sitten vuoden -77. Silmien sulkeminen ja itsensä nipistäminen ei kuitenkaan muuttanut maisemakuvaa mitenkään. Kaiken kukkuraksi löysin käytettyjä naisten alushousuja täyttämässä lattiapinta-alaa sikin sokin. Toki uskaltaisin epäillä jokaisen naisen kotoa näitä löytyväksi mutta omastani yleensä pyykkikorin puolelta. Eikä tilannetta auttanut sekään, että olin juuri ennen reissua pessyt ainakin kaikki löytämäni vaatteet, mukaanluettuna nämä lattialla makoilevat likaiset pöksyparit.

Miehen herättyä kauneusuniltaan sepitin hänelle tarinan siitä, kuinka kaikki talomme lukot vaihdetaan huoltomiehen onnistuttua hävittämään yleisavaimet. Pyysin tyynen rauhallisesti Miehen kappaleen itselleni ja käskin sankarin kauppaan, herra ei, unenpöpperöisenä varmaan, edes tajunnut kyseenalaistaa mitään vaan totteli kuin koiranpentu. Keräsin kaikki avainkopiot pöydälle ja selvitin huoltomieheltä kuinka selviäisin helpoiten lukkojen vaihdattamisoperaatiosta. Toimintaohjeiden noudattamisen jälkeen siivosin, kasasin kolmen viikon aikana kertyneet, kengänjäljillä varustetut postini eteisen lattialta, ilmoitin töihin pitäväni juhannuksen jälkeen vielä pari vapaapäivää ja suljin puhelimeni.

Oli jälleen tilaa hengittää.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

Pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa on sopiva otsikko muutamastakin syystä. Ensinnäkin en ole irrottautunut tänne pitkään aikaan. Ennen juhannusta olin pitkäksi venyneellä työmatkalla rakkaassa naapurimaassamme Venäjällä. Moskova saattaa olla ihan kiva pikavisiittikaupunki mutta kolme viikkoa kyseisessä kaupungissa on auttamattomasti liikaa.

Pitkästä aikaa myös siksi, että juhannuksena heitin Miehen ulos. Kirjoitan siitä tarkemman kuvauksen kunhan ennätän. Mutta siihen liittyen. Tänään oli ensimmäinen kerta kun kaipasin Miestä tuon episodin jälkeen. Katsoin nimittäin Serranon perhettä (joka on muuten aivan loistava sarja) ja itkin hysteerisesti loppukohtauksen aikana. Siinä sarjan kaksi keskeistä henkilöä vihdoin saivat sanottua todelliset tunteensa kissa-hiiri-leikin jatkuttua jo ilmeisesti yli 30 jakson verran. Hellyyttävintä oli, kun Marcos otatti itsestään valokuva-automaatissa kuvia. Kuvissa ei näkynyt naamaa vaan erilaisia tekstejä, kuten "Älä itke Eva", "Kuolen jos itket Eva", "Rakastan sinua" ja "Olen rakastanut sinua ensimmäisestä päivästä asti". Eva poimii kuvat automaatin tulostuslokerosta, vetää automaatin verhon pois edestä ja verhon takaa paljastuu anteeksipyytävälläkoiranilmeellävarustettu Marcos. Ja sitten itketään. Eva itkee, minä itken, Marcoskin olisi varmasti itkenyt jos kohtaus olisi kestänyt yhtään kauemmin.

Tajusin nimittäin sillä hetkellä, etten koskaan tapaa miestä joka tekisi jotain yhtä romanttista minulle. Jostain syystä kelkkaani tarttuu vain paatuneita renttuja ja tunneskaalaltaan ala-arvoisia paskiaisia. Sellaisia, jotka eivät tajua olla huolissaan rakkaastaan vaikka tähän ei saisi yhteyttä moneen tuntiin, päivään tai viikkoon. Sellaisia, jotka eivät tajua ilmoittaa itsestään ja tekemisistään moneen tuntiin, päivään tai viikkoon. Sellaisia, jotka ovat täysiä sikoja mutta jostain syystä niitä rakastaa ihan vitusti. Sellaisia, jollainen Mies oli ja on.

Pitkästä aikaa sattuu. Saatanasti.

keskiviikko 23. toukokuuta 2007

Kryptattu

Ajattelin kertoa teille salaisuuden. Nimittäin sen, että olen tiennyt tämän jo pitkään. En vain ole uskaltanut kuiskuttaa aiemmin. Toisaalta pelkään myös, että mies olisi jotenkin löytänyt tänne. Tosin kirjoittelen tätä nykyisin vain töistä.
Ettei historiasta löytyisi mitään vihjailevia osotteita.

Osaset vain jotenkin loksahtivat kohdalleen. Lakaistu kaikki ylimääräinen maton alle piiloon. X:n kanssa on vain jotenkin niin erilaista. Enkä edes muista Miestä niinä aikoina. Niinä aikoina, joista kerron teille myöhemmin.

...sitten tekin ehkä ymmärrätte...

torstai 17. toukokuuta 2007

It's been awhile

Edellisestä on todella aikaa. Pahoittelen. Elämään vaan sattuu sellaisia yllätyskäänteitä, joita ei voi ennakoida. Toisaalta jos voisi, eivät ne sitten yllätyksiä enää olisikaan.

Mies ratsasti valkoisella hevosellaan pelastamaan minut uuden toimiston perustamiskaaoksesta. Haki töistä kesken päivän, oli pakannut laukut valmiiksi ja kiidätti lentokentälle. Yritin kovasti estellä mutta kun pomokin lähes pakotti, olivat Miehen kanssa tehneet diilin.

Piipahdimme siis Pariisissa Miehen kanssa hieman vapun jälkeen. 5 päivää romanttista unelmaa ja täydellinen hotelli. Eiffel-tornin illallinenkin oli hulppea, vaikkakin Miehen ennakkoon tilaamat vanhanajanpihvit paljastuivatkin keitetyiksi jauhelihapihveiksi. Kahvilat, klubit, perinteiset turistikohteet...

Niin ja Disneyland Paris. Ajattelin kahdenkympin rajapyykin ohitettuani ettei huvipuistoissa ole enää sopivaa käydä. Mutta kummasti sitä viihtyy Mikki Hiiren kainalossa, jaksaa jonotella hurjiin vuoristoratoihin ja nauttia hattaraa puistonpenkillä. Mieskin oli kuin pikkupoika touhottaessaan kaikesta mitä siellä oli, kotihuvipuistot jäävät kiistatta kakkosiksi.

Notre Damea ihailua olisi voinut jatkaa viikon, Louvréssa olisi hyvin viihtynyt kaksi. Ja kun reissun päättää mitä hulppein risteily Seinellä niin harmitti palata arkeen. Vaikka työpaikkakin on muuttunut synkästä tehdasrakennuksesta upeaksi maisematoimistoksi.

Ja arkea on Miehenkin kanssa. Pariisissa Mies tuntui täysin vieraalta, käyttäytyi kohteliaasti ja varmisteli, että minulla on kaikki hyvin. Ilmeisesti jotain näyttämisen tarvetta vaikkei kukaan meitä siellä tuntenut. Vai olikohan se tehnyt tämän jo jonkun kanssa aiemmin, "työmatkallaan"? Tiesi siis kaikki mahdollisest kompastuskivet ja vältti ne.

Kotona voi ilmeisesti olla täysi mulkku, riistävä sovinisti ja pröystäilevä nilkki. Lähti Ancaran livekuvauksiinkin yksin vaikka oli sovittu, että mennään yhdessä. Jatkoilla näemmä viihtynyt Infernossa, mikäli keskelle lattiaa tyhjennetyn lompakon kuitteihin voi luottaa.

Kuinka pitkään voi päätään lyödä seinään.

tiistai 1. toukokuuta 2007

Omituista

Mies kutsui pari päivää sitten ystäviään minun luokseni. Olin alkuillan töissä mutta loppuillasta sain kuulla muutaman totuuden :

1. Minä en ole mitään

2. Minä pidän Miestä tossun alla ((?) koska pakotan hänet tekemään tai olemaan tekemättä asioita?)

3. Minun pitäisi keskittyä omiin asioihini enemmän

Mies on siis kuulemma liikaa tossun alla. Kyselin tilanteita, joissa tämä ilmenee. Sanoivat, että Mies usein kieltäytyy jatkoista minun takiani. Sanoin, että useimmiten en edes ole paikalla.

Kiusaantunut hiljaisuus.

maanantai 23. huhtikuuta 2007

Liideli (voit halutessasi hypätä liiba laaban ohi suoraan päivän Mieheen, löytyy ihan viimeisenä)

Minkähän takia siinä mainoksessa toivotettiin tervetulleeksi "Liideliin" eikä esimerkiksi häkkisläisittäin (ja suomalaisittain) "Lidliin"? Kysyn vaan.

No. Kävin kuitenkin tänään elämäni ensimmäisen kerran Lidlissä. Olen useammassakin kaupungissa, sekä Suomessa että ulkomailla, kävellyt kyseisten sini-kelta-mustien halpahallien ohi uskaltamatta kuitenkaan astua sisään. Miksi?

Hyvä kysymys. Lähikauppani on Alepa tai S-market (riippuu katsantokannasta haluaako meno- vai paluumatkalla kävellä ylämäkeen), lähin Lidl ei ole järkevien kulkuyhteyksien päässä. Paitsi työpaikan vieressä. Joten poikkesin siis ruokatunnilla suorittamaan päivittäisiä ostoksia.

Ensimmäisenä näin kaupan etualalla norkoilevat 3 pissistä. Hiljaista tirskuntaa jokaisen ohikulkevan asiakkaan kohdalla, ihailevia huokailuja vartijan ohittaessa.

Sitten ihmettelin tovin erinäköisiä pakkauksia ja tuotteiden asettelua myymälässä. Suomalaisessa kaupassa sitä on jotenkin niin tottunut, että ensin tulevat kasvikset ja vihannekset ja kohta ollaankin jo maitokaapilla tai leipähyllyllä jne. Lidlissä samassa hyllyssä saattavat olla karkit ja tonnikala, hammasharjat ja juusto. Cool.

Muistelin parin vuoden takaista jupakkaa siitä, kuinka Lidlin myymäläpäälliköt piilottelivat rahakuoria tavaroiden joukkoon myyjien löydettäväksi. Jos sitä ei palauttanut kaikkine rahoineen, sai potkut. Muistaakseni. Lienee ollut kova taistelu omantunnon kanssa.

Kassalla hämmästelin kassan lyhyyttä. Liukuhihnaa kassalle päin oli kyllä monta metriä, mutta kassan jälkeen pakkaustilaa ei ollut yhtään. Mielenkiintoista. Ensin siis kärrystä kaikki hihnalle ja sitten hihnalta äkkiä takaisin kärryyn. Kärryn kanssa sitten pakkaustiskin luokse pakkaamaan tavarat kärrystä kasseihin. (riippuen toki ostosten koosta, pienemmät ostokset näyttivät sujahtavan suoraan kassiin). Suomalaisessa kaupassa kun tavarat saa ensin purkaa hihnalle ja sitten suoraan kassiin ohittamalla tämän typerän välivaiheen. Hienoilla erottelijoilla jopa kolme asiakasta voivat pakata tuotteitaan yhtäaikaa (toki hieman ahdasta pienemmissä kaupoissa mutta toimivaa).

Omat ostokseni pakkasin välittömästi kassan läheisyydessä. Myyjä huuteli vartijaa. Vartija lönkytteli ilman kiirettä paikalle.
Myyjä kysyi: "Kuka olla haastattelussa"
johon Vartija: "Emmä tiiä, ei kai kukaan, mä luulen, että noi on menossa" ja osoitti kaupan etualalla olevia pissiksiä.

Ilmeisesti kesätyöpaikan puute kirvoitti tytöt paikanpäälle ihmettelemään ja tyhmyys naureskelemaan asiakkaille. Antoivat nimittäin todella hyvän ja reippaan kuvan itsestään. Toivottavasti eivät palkanneet. Tai toisaalta. Jos palkkasivat niin onpahan taas yksi hyvä syy olla menemättä toista kertaa kyseiseen halpahalliin.

***

Mies on taas hotellissa yötä. En kyllä ymmärrä miksi. Toisinaan se vaan häipyy hotelliin ja tulee taas parin päivän päästä tänne nyhjäämään. Optimisti sanoisi, että hän vain haluaa antaa tilaa minulle. Pessimisti sanoisi, ettei hän enää tykkää minusta ja tarvitsee omaa tilaa. Realisti sanoisi, että hänellä on (taas) toinen nainen. Sama tai eri kuin viimeksi. Who cares.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2007

Laiska, tyhmä ja saamaton

Olen ollut viime aikoina hyvin saamaton kaikkien muiden asioiden, paitsi töiden suhteen. Organisaationmuutoksen myötä kaikki ovat painaneet pitkää päivää ja uusia on perehdytetty sen mikä on voitu. Uutta ohjelmistoa on puristettu kasaan ja useampana yönä olenkin nähnyt unta kirjoittamistani koodin pätkistä.

...3669...4069...6262...6442...7134...1005...

Sen lisäksi, että ne heijastuvat vihreinä janoina ylös ja alas kuin Matrixissa konsanaan, näen myös itseni näpyttelemässä niitä tuhansia kertoja. Aika rasittavaa, varsinkin kuin yöunet ovat jääneet hyvinkin vähäisiksi. Pitkien työpäivien lisäksi olen vielä ollut päivystysvalmiudessa kotonakin joten aikaa millekään huvituksille ei juuri ole jäänyt.

Palkkakuitti tipahti perjantaina postiluukusta. Tässä ei toki vielä näkynyt viime aikojen ahkerointia mutta pomo oli ilmeisesti päättänyt palkankorotuksen näkyvän heti, eikä vasta sitten kun firma muuttaa lähemmäs keskustaa ja työt todella alkavat.

***

Mieskin on pitänyt itseään kiireisenä. Ehtinyt piipahtaa mm. rapakon takana ja kotonaan Pohjoisessa. Ameriikoista ei tuliaisia näkynyt mutta Pohjoisesta tuli anopin mukana itseleivottuja leipiä ja karjalan paistia. Vaikken mikään suuri karjalan paistin fani olekaan, niin kummasti se helpotti pitkän työpäivän jälkeen kun ei enää tarvinnut ajatella, että mitähän sitä tänään söisi.

Varsinkin kun mies oli kattanut pöydän kauniisti kynttilöineen ja taiteltuine servetteineen. Löytyipä vielä itse tehty salaatti ja ruokaan sointuvat viinitkin.

***

Töissä kaiket vapaa-ajat (lue: kahvi-, tupakka- ja ruokatauot) olen kuluttanut aivan loistavan blogin parissa. Olen tiennyt sen olevan olemassa jo pidemmän aikaa mutta nyt vasta todella löysin sen. Ja vaikka olenkin aina pitänyt blogin syvimpänä olemuksena juuri luettavuutta; sitä, että uusin teksti näyttäytyy aina ylimmäisenä, voinen kertoa, että pitkään eläneen blogin lukemisen aloittaminen alusta ei ole aivan kaikesta helpoin homma.

Mutta pidemmittä puheitta, tarjoilen viikon lukuelämyksenä Ensimmäinen avioeroni.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2007

Painajaisia

Näin viime yönä unta Miehestä. Unessa emme vielä seurustelleet vaan olin vielä exäni kanssa. Tapasin Miehen sattumalta ja lähdin hänen matkaansa. Päädyimme jonnekin rannalle suutelemaan. Mies hyväili minua erittäin taitavasti ja olisin tehnyt mitä vaan saadakseni hänet hetkeksi sisääni. Mutta Mies päättikin ettei häntä huvita ja pyysi jonkun kaverinsa lähistöltä hommiin. Olin niin tyrmistynyt etten osannut sanoa mitään.

Heräsin. Vapisin. Hikoilin.

***

Olen ollut ihan vitun kipeä torstain jäljiltä. Luulin, että pillereillä tehty abortti olisi jotenkin kivuttomampi toimenpide kuin kaavinta. Olin väärässä. Siis ainakin siinä, ettei se todellakaan ole kivutonta.

Pyysin Miestäkin jossain välissä hoitamaan minua. En ääneen sanonut hänelle mikä minua vaivasi mutta luulen hänen tienneen. Mieskään ei puhunut. Jollain kummallisella tavalla se oli puhdistava kokemus. Ensimmäistä kertaa minä määräsin kaapin paikan eikä Mies voinut sille mitään. Ensimmäistä kertaa päätin jotain yhteistä yksin. Ensimmäistä kertaa minä taisin olla se, joka löi. Henkisesti.

tiistai 10. huhtikuuta 2007

Pääsiäinen

Yllätysreissussa Miehen luona pohjoisessa. Kuvittelin tyhmänä, että reissu voisi olla kivakin mutta lähinnä vietin aikaa naapurissa, Miehen äidin luona. Mies vetäytyi työhuoneeseensa aikaisin aamulla ja poistui sieltä myöhään illalla. Jostain syystä oli kuitenkin kamalan tärkeää, että lähden mukaan.

***

Torstaiksi varattu sairaalakäynti, tuleepahan piste tällekin sekoilulle. Muutoin kaiketi vietän aikani töissä, pääsiäisenäkin piti olla mutta taivuin sitten Miehen tahdon mukaan.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2007

Joku raja!

Aamulla tuntuu raskaalta pää.
Hiivin, kun en haluu herättää.
Sulla aikaa jäädä lepäämään,
vapaapäivä.


Mies ryömi asuntooni joskus valomerkin jälkeen viime yönä. Syytöksiä, solvauksia, kolauksia itsetuntoon. Minä olen paha ihminen, minä olen itsekäs eikä minusta koskaan tule hyvää vaimoa kellekään. Sievässä noin kolmen promillen humalassa.

Joskus raja tulee vastaan, ei minun kaikkea tarvitse sietää.

Pikakahvi ei auta mitään:
kolmenkin kupin jälkeen väsyttää.


Heräsin niin aikaisin, että olisin ehtinyt hakea kahvipavut ihan Etelä-Amerikasta asti. Hyvin keitettyä, moccamasterilla, väsyttää.

Menen suihkuun,
pesen hampaat
enkä meikkaa.


Viime aikoina itsensä ehostaminen ei ole tuntunut tärkeältä. Kauniilta näyttäminen ei merkitse enää mitään. Saatan olla viikonkin käymättä suihkussa, kuka sitä huomaa.

Varhain torilla vilkasta jo.
Vanhat odottaa, aukeaako
lähipankin ovi ollenkaan,
niil on kiire.
Viimeisenä työpaikalla oon
– pitäisi vaihtaa yövuoroon.


Vaikka sitä herää kuinka aikaisin tahansa, on lähes mahdotonta ehtiä ajoissa töihin. Onneksi konttori muuttaa kohta.

Puen päälle työvaatteet.
Olen reipas.
Näitä päiviä on jo liikaa,
jokainen solu mussa huutaa:


Yritän keskittää ajatukseni tähän hetkeen ja antaa sekä menneisyyden että tulevaisuuden liukua jonnekin kauas, ajatusteni ulkopuolelle. Mutta aina silloin tällöin joku pieni asia muistuttaa jostakin ja kohta hanat aukeaa.

Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut,
ja isken jollain millä sinäkin oot mua hakannut.


Henkinen väkivalta on joissakin tapauksissa pahempaa kuin fyysinen. Miehen tapauksessa ehdottomasti. Hän ei ikinä voisi lyödä tai muulla tavalla ruumiillisesti vahingoittaa minua, henkisellä puolella hän taitaa onnistua tahtomattaankin. En tiedä onko kyse itserakkaudesta, välinpitämättömyydestä vai vain tyhmyydestä. Enkä edes halua tietää.

Mä astun harhaan taivaan tieltä
jonnekin pimeään, mut viedään sinne,
missä ei ees tarvitse nimeään.


Olen taas elämässäni siinä pisteessä, että joko jatkan eteenpäin ja pysyn vahvana tai sitten hajoan totaalisesti. Olisi ihanaa, jos jossain olisi joku paikka jossa voisi vaan levätä. Jossa lääkäri tarjoilisi säännöllisin väliajoin unohtamispillereitä. Leijuisin täydellisessä tietämättömyyden tilassa. Muistaisin oman nimeni tai sitten en. Millään ei olisi mitään väliä.

Kaikki sanoo sävyyn säälivään:
oma vika kun tällaiseen jään,
mut en tiedä enää itsekään,
ketä pelkään.


Taidan pelätä eniten itseäni. Että teen itselleni jotain tyhmää tai peräti peruuttamatonta. Mutta toisaalta pelkään myös Miestä. Sitä, että hän syöksee minut pian siihen syvään rotkoon josta en enää pääse ylös. Se on ehkä jo seuraava lause. Tai sitten sitä seuraava.

En ole nainen, en yhtään mitään -
kidutettu eläin häkissään.


Jos minulla ei olisi työpaikkaa, jossa minua arvostetaan, minulla ei olisi mitään. En tunne itseäni tällä hetkellä juuri minkään arvoiseksi.

PMMP - Joku raja
sanat: Mira Luoti ja Paula Vesala

maanantai 2. huhtikuuta 2007

Työhaastattelu

Tänään haastattelussa kävi parikymppinen krapulainen nainen. Jostain syystä symppasin sitä kovasti, olenhan itsekin joskus ollut krapulassa. Siis työhaastattelukrapulassa. Siis tarkoitan, että työhaastattelussa krapulassa. Jotenkin sitä on tuossa tilassa aina niin yliskarppina, että onnistuu tuomaan itsestään juuri ne parhaimmat puolet esiin. Usein sellaisesta tilanteesta haluaa myös äkkiä pois kun olo ei ole kummoinen.

Hyvä Cv. Vähän nuori mutta kehittämiskelpoinen. Kaunis. Omatoiminen. Palkkaan jos ei parempiakaan tule. Tai siis muita. Hakemuksia on sähköpostissa pitkälti yli 500. Lukemisen ja haastatteluun pyytämisen arvoisia ehkä 20, joista jo haastateltu 15 (alan olla jo epätoivoinen!). Työpaikkoja avoinna 3.

Vinkiksi vaan kaikille: Lyhyt ja ytimekäs, noin viiden rivin työhakemus hyvällä cv:llä toimii huomattavasti paremmin kuin useamman sivun mittainen liirumlaarum. Ei niitä jaksa lukea.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2007

Sverige

Ruotsin matka meni ihan mukavasti. Hiukan jännitti luennoida toisella kotimaisella mutta yllättävän kivuttomasti se meni, kun pääsi vauhtiin. Eräällä luennolla avointa flirttiä erään luennoitavan kanssa. Flirtti paljastui tosin niin nuoreksi ettei tällainen "vanha" akka osannut olla, eikä olla olematta.

Kukkia, aamuun asti viivähtäneitä illallisia, kävelyreissuja. Kaikkea sitä mistä olen viime aikoina jäänyt paitsi. Jos olisin viipynyt pidempään, flirtti olisi varmasti kosinutkin. Hulluja nuo ruotsalaiset.

***

Mies viestitteli Keski-Euroopasta: "Huomaa, että on kevät. Kauniita vähäpukeisia naisia."

Että näin.

torstai 29. maaliskuuta 2007

Työteliästä

Haipakkaa.

Tiistaina Tavastialla Provinssirock Junior ja norjalainen huippu Animal Alpha, keskiviikkona sama taistelutanner ja Sunrise Avenue. Holtittomasti juomaa ja aivan liian monta tupakkaa, aamuisin juuri ja juuri niin aikaisin ylös, että ehtii suihkun kautta töihin. Rästitöiden tekeminen krapulassa, se on muuten nannaa.

Uuteen yksikkööni tarvitaan kuulemma lisää työntekijöitä ja luonnollisesti minä hoidan työhaastattelut. Tänään kävi eräs viittä kymmentä ikävuotta lähestyvä miespuolinen henkilö. Näytti papereissa ihan hyvältä; löytyi koulutusta, työkokemusta ja kielitaitoa. En vaan voisi kuvitella työskenteleväni miehen kanssa, jolla on kultainen kulmahammas ja joka niiskuttelee erittäin kovaäänisesti erittäin runsastuottoista limaansa takaisin keuhkoputkeen. Kaiken huippuna se vielä kehtasi pyytää enemmän palkkaa kuin mitä minulle maksetaan (se ei ole ihan vähän) ja vaatia omaa työhuonetta ja autoetuja jne. Mihinhän se luuli tulevansa töihin, Googleen?Työntekijän etsintä siis jatkuu.

***

Mies taas työmatkoilla, tai ainakin pitäisi olla. Itse poistun maasta klo 17:30 kun punainen laiva starttaa Katajanokalta. Onneksi tällä kertaa luvassa hiukan pidempi ja kevyttahtisempi reissu. Voisin jopa ajatella blogaavani Ruotsista. Jos asiaa ei ole niin google-hakusanalistoista löytynee jotain kivaa. Ehkä.

maanantai 26. maaliskuuta 2007

Puhelin johon yrititte soittaa...

Täydellinen radiohiljaisuus.

Puhelin pois päältä lähes vuorokauden.

Ei tekstiviestiä. Ei viestiä vastaajassa. Ei mitään.

***

Työpäivä oli kamala. Mutta ei siitä sen enempää.

lauantai 24. maaliskuuta 2007

Kummipoika

Menin keskiviikkona ihan normaalisti työmaalle aamusta. Olimme Miehen kanssa sopineet yhteisestä illan vietosta mutta suunnitelmat menivät aivan uusiksi.

Iltapäivästä hyvä ystäväni ja kummipoikani äiti soitti hädissään tarvitsevansa lapsenvahtia muutamaksi päiväksi. Ystävän mies oli joutunut auto-onnettomuuteen eikä hän tähän hätään keksinyt ketään muutakaan joka voisi ottaa K:n pariksi päiväksi hoitoonsa.

Ilmoitin pikaisesti pomolle olevani pari päivää poissa ja hyvin ymmärtäväisenä pomoni antoi ne palkallisena. Soitin Miehelle jolla oli auto lainassa, että suunnitelmat muuttui; tarvitsen auton ja ilta on peruttu. Mies oli kummallisen ymmärtäväinen ja lupasi lähteä mukaan.

Ystäväni oli pakannut valmiiksi K:n tavarat ja lelut ja lähtikin miltei samantien sairaalaan, en oikein osannut sanoa siinä tilanteessa mitään luulen, että tekoni riittivät. Hieman hämmentyneenä K hyppäsi autooni mutta innostui heti leikkimään Miehen kanssa sotaa. No. Pojat on poikia.

Ajoimme tavarat asuntooni ja kävimme parissakin puistossa sekä piipahdimme Sea Lifessä. Toki vielä mäkkärin Happy Mealit ja kotiin erittäin väsyneinä. K nukahti lähes samantien väliaikaissänkyynsä, minä ja Mies avasimme viinipullon.

Olihan se tavallaan parisuhdeilta sekin. Tosin enemmän se muistutti iloista perheiltaa mikä ajatuksena itketti minua toisinaan. Onneksi Mies ei huomannut. Nukkumaan mennessä Mies tokaisi: "Kuinka ihanaa ajatella, että meilläkin on joskus tuollainen". Ihanaa todella.

Torstaina K heräsi todella aikaisin ja heti piti olla menossa. Kaapista ei tietenkään löytynyt mitään ruokaa joten kauppaan mars. Muutamia herkkujakin pääsi vahingossa kärryihin mutta ajattelin pitää pojan iloisena.

Aamupäivä meni mukavasti leikkien mutta iltapäivällä kaikki alkoi ahdistaa asuntoni pienet neljä seinää. Koska minulla ei ole lapsia, en siis luonnollisestikaan tiedä kaikkia pääkaupunkiseudun aktiviteetteja lapsiperheille. Uinti kävi mielessäni mutta K vaikutti nuhaiselta. Pikainen googletus pelasti siis jälleen kerran ja päädyimmekin koko "perhe" Vantaan Hoplopiin. Itkuhan siinä tuli kun kotiinlähdön aika koitti mutta pysyimme Miehen kanssa lujina joten mitään isompaa kohtausta ei tarvinnut järjestää. Mies kokkasi nauravia nakkeja ja ranskalaisia, me katsoimme Disney Channelilta piirrettyjä.

K nukkui tunnin päiväunet ruuan päälle ja herätessään hänessä ei näkynyt jälkeäkään siitä iloisesta temmeltäjästä, johon olimme jo tottuneet. Koti-ikävä taisi itkeä ja äidin kainaloon olisi pitänyt päästä heti. Yritin soittaa ystävälleni mutta hänen puhelimensa oli kiinni. Ajattelin luonnollisesti, että äidin ääni saisi K:n hieman rauhoittumaan. Yritin myös selittää, kuinka isi on nyt kipeä ja äidin täytyy häntä hoitaa ja heti kun isi on parempi niin he hoitavat taas K:ta yhdessä. Ei tuntunut auttavan.

Ensin hän parkui minun sylissäni kuinka isi ei koskaan ole hänen kanssaan ja vaihtoi sitten hetken päästä Miehen syliin parkumaan siitä, kuinka äitikään ei hänestä tykkää kun jättää hänet tänne ja menee hoitamaan isiä. Ette varmasti voi kuvitella (enkä minäkään aiemmin) kuinka valtavia loukkauksia tulee viisivuotiaan pojan suusta. Milloin isi ei ollut koskaan kotona vaan aina töissä (tässä kohtaa minua vähän jo nauratti mutta Mies ei tajunnut ollenkaan) ja milloin äiti ei laittanut hänen lempiruokaansa ja kuinka vain viikonloppuisin oli karkkipäivä eikä leikkaria (playstation 2) saa pelata kuin tunnin päivässä. Ja kuinka äiti aina vaan kieltää mutta isi antaa aina luvan kaikkeen.

Tätä jatkettiin noin kolme tuntia kunnes K oli niin väsynyt ettei meinannut hampaitaan saada pestyiksi. Ja voin kertoa, että niin olimme Miehenkin kanssa. Riisuimme kuolan ja rään kostuttamat paitamme ja painuimme nukkumaan. Mies totesi, että edellisestä illasta poiketen "ei ne lapset ehkä sitten niin ihania olekaan". Great!

Perjantai olikin sitten jo parempi päivä. Sain ystävänikin kiinni ja hän kertoi miehensä olevan leikkauksessa ja pääsevän luultavasti lauantaina, viimeistään sunnuntaina kotiin. Kyseli nopeasti miten K:lla on mennyt ja vaihtoikin muutaman sanan poikansa kanssa. Päätimme olla tekemättä mitään erikoista kun jouduin vielä kesken päivän poikkeamaan töissä. Ajattelin ensin ottaa K:n mukaan mutta kun Mies vaatimalla vaati, jätin heidät kahdestaan kotiin. Töistä palatessani pelailimme lautapelejä ja kävimme puistossa keinumassa.

Mies iski tietämättään pieniä tikareita sydämeeni ja kaatoi suolaa haavoihin viljelemällä puheissaan vihjauksia perheen perustamisesta. Näytin kuulemma ihan äidiltä (kun jaksoin antaa keinulle vauhtia kerta toisensa jälkeen), minulla oli täydelliset äidinvaistot (kun vahingossa arvailin kelloa katsomalla koska K:lla on nälkä tai vessahätä tai päiväunien aika), osasin puhua asioista juuri oikealla tavalla (oma äitini opetti aikanaan, ettei lapselle saa puhua kuin alempiarvoiselleen vaan hän on tasavertainen kanssasi) ja kuinka luontevasti keksin näin lyhyellä varoitusajalla hienoa ohjelmaa "meidän perheellemme" (luuleekohan Mies tosissaan, että lapsiperheen arki on pelkkää ohjelmaa ja tekemistä 24/7?).

Jossain vaiheessa olin niin väsynyt sekä leikkimisestä että Miehen "kohteliaisuuksista" ja täräytin suoraan, että jos minä joskus haluan lapsia niin yksinhuoltajuus ei ole ensimmäisenä toivelistallani. Tätähän mies ei tietenkään ymmärtänyt vaan ihmetteli mitähän minä sillä tahdoin tarkoittaa. Kiivastuin tästä vielä lisää ja korotin jo hieman ääntäni todetessani etten minä jaksaisi illasta toiseen eilisenkaltaista lohduttelua. Ettei minun sydämeni kestäisi sitä, että lapsella on koko ajan ikävä isäänsä joka työnsä vuoksi ei koskaan ole kotona. Että minä pyörittäisin kotona arkea ja olisin inhottava äiti, joka vain kieltäisi ja rajoittaisi. Ja kun ihana isi tulisi kotiin niin olisi aina kivaa ja sitten tehtäisiin jotain erikoista kun äidin kanssa ei tehdä ikinä. Ja paljon meidän suhteeseemme liittyviä muita asioita.

Mies vain naurahti, että olen näemmä ehtinyt miettiäkin asiaa, että mahtaakohan "meidän emäntää" (voi että kuinka inhoan tuota sanaa) vaivata vauvakuume. Nieleskelin vihaani ja pettymystäni hetken aikaa ja päätin antaa asian olla. En puhunut Miehelle sanaakaan loppuillasta.

Onneksi lauantaina ystäväni soitti vapauttavan puhelun ja ajoimme painostavassa hiljaisuudessa K:n takaisin kotiinsa. K oli iloinen päästessään vanhempiensa luokse mutta kotiovella tirautti muutaman kyyneleen ja sanoi, että olisi kumminkin kivaa käydä useammin kummitustädin luona. Lupasin ainakin yrittää enemmän. Ystäväni ja hänen miehensä olivat tietenkin erittäin kiitollisia ja tarjosivat rahaakin korvatakseni kulujani mutta kieltäydyin.

Helsinkiä kohti ajaessamme emme vieläkään puhuneet. Mies oli lähdössä samana iltana kotiinsa pohjoiseen ja minä niin väsynyt, että olisin vain halunnut maata sängyssä ja unohtaa pahan maailman.

Ennen lähtöään Mies kuitenkin avasi suunsa ja pyysi anteeksi(!) edellisen illan käytöstään. Hän ei halunnut loukata ja sanoi minun olevan oikeassa(!). Mutta jos "vahinko" sattuisi niin hän järjestäisi niin, että hän ehtisi olemaan enemmän kotona ja jos se vaatisi muuttoa Helsinkiin niin kyllä hän olisi valmis uhraamaan omakotitalonsa, kotiseutunsa ja metsät. Ja kuinka kaikki kyllä järjestyisi, että tämä minun olisi hyvä tietää tulevaisuuden varalle.

Sain juuri ja juuri pidettyä itseni kasassa Miehen lähtöön saakka mutta oven sulkeuduttua hajosin. Kahmaisin K:lta jääneen nallen syliini ja itkin hiljaa pimeässä peiton alla. Ensin inhosin itseäni itsekkäästä päätöksestäni raskauden suhteen, sitten huonosta miesvalinnasta. Jossain välissä itsesäälini vaihtui Miehen vihaamiseksi ja kaikessa katkeruuden, vihan ja itseäälin pyörityksessä tekstasin Miehelle:

"Palopuheesi oli hieno, mutta se tuli viikon myöhässä."

Tänään en astunut asunnostani ulos, en pukenut päälleni enkä käynyt edes suihkussa. En kammannut hiuksiani enkä siivonnut, en avannut tietokonetta (paitsi nyt) enkä kuunnellut musiikkia. Huomenna pitäisi mennä töihin tekemään kolmen päivän rästihommat ja loppuviikosta pitäisi poiketa Tukholmassa. Olen vaan niin rikki etten tiedä miten tästä selviän. Tämä oli varmasti yksi elämäni pahimmista päivistä.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2007

Uneton Helsingissä

Hitto mikä yö. Pyörin vain sängyssä ja hikoilin, välillä nousin tuijottamaan kelloa, katsomaan joko aurinko on noussut. Näin painajaisia. Minua satutettiin mutta en pystynyt sanomaan mitään vaikka yritin huutaa. Yhdessä olin tulvan pyörteissä. Toisessa sain kummallisia halvaus-kouristus-kohtauksia ja minulle naurettiin. Kohtaukset kestivät noin minuutin, sillä aina herätessäni toivoin, että olisi jo aamu.

***

Irtiottoja palaa ruutuun! Mielestäni tuo on yksi parhaimmista suomalaisista draamasarjoista ikinä.

***

Tiina listailee aina hakusanoja, joilla hänen blogiinsa päädytään. Päätin myös kokeilla vaikkei tuo kovin lupaavalta näytäkään:

Yksittäisistä sanoista suosituin on toki Lenore. Tätä tuskin tarvitsee sen enempää selitellä. Muissa sanoissa jylläävät
rocktown (Why on earth?)
2007 (kyllä, se on tätä päivää)
ja tissit (mutta vain yksi haku, pitäisikö tätä kirjoitella useammin?).

Hakusanoista huvittavimmat ovat tietysti:

punainenviiva raskaustestissä (god luck to you if you don't know what it means)
kristian parasta mitä on idolsissa (no tästä olen kyllä samaa mieltä)

ari koivunen piano man mp3
sunrise avenue mp3 blogspot
lapin kesä mp3

Kaikille yhteisesti: Täällä ei ole mp3-tiedostoja! Jos on pakottava tarve kuulla yllä luetellut biisit niin katselkaa Youtubesta. Tai ostakaa jostain nettistoresta.

Tissit.

tiistai 20. maaliskuuta 2007

Sanaton

Kiitos kommenteista, olen miltei sanaton. Tai siis en, tehän sen muodostitte sanoiksi puolestani: Minulla on paska Mies!

Mutta olen ilmeisesti unohtanut kertoa mitä Turun työpaikan kanssa kävi? No, kerron sen toistamiseen vaikka olisinkin sen jo tehnyt. Olin nimittäin marssimassa nykyisen pomoni luokse ilmoittamaan irtisanoutumisestani. Olin miettinyt vastaukset kaikkeen mahdolliseen ja valmis kieltäytymään kaikista tarjouksista.

Vaan toisin kävi.

Minulle tarjottiin tuon Saksan työmatkan lisäksi muitakin koulutus- ja luennointihommia ulko- ja kotimaassa(huikeilla palkkioilla tietysti), omaa osastoa perusteilla olevaan yksikköön (ja huhutaan, että sen konttori tulisi jonnekin keskustaan, nykyinen on surkeassa Konalassa) ja lisää liksaa tottakai, niin kuin osastopäällikölle kuuluukin. Kuinka moni teistä olisi oikeasti siinä vaiheessa halunnut lähteä Turkuun? Minä taisin unohtaa Turku-suunnitelmani jo tuon luennointiosuuden kuullessani.

[Edit] EIKÄ ENÄÄ ILTAVUOROJA!

Tosin tämä tarkoittaa sitä, että opiskelut on nyt toistaiseksi keskeytettävä. Tuon uuden osaston kanssa on jo nyt niin paljon tekemistä etten millään ehdi luennoille. Vaan ehtiihän sitä myöhemminkin.

Tosin ajattelin pyytää uuteen käyntikorttiini titteliksi Osastonjohtaja. Minusta se on tyylikkäämpi.

***

Ah tosiaan. Kävin ne pilleritkin hakemassa. Uudet kolmen viikon päästä. Ahdistus alkaa helpottaa.

maanantai 19. maaliskuuta 2007

Päivän kysymys

Mitäs luulette? Kannattaisiko ahdistella Miestä kysymällä:

Minkä takia mun keittiön roskiksessa on käytetty kortsu viime viikonlopun jäljiltä?

sunnuntai 18. maaliskuuta 2007

Terveisiä Saksasta!

Voitte varmasti uskoa, että palaaminen rakkaaseen kotimaahan oli aika rankkaa ihan jo sään takia. Ehdin kuitenkin käydä äänestämässä ja satuin vielä äänestyspaikalle samaan aikaan kuin presidentti ja tohtorismies.

Esitelmäni järjestelmien valvonnasta ja prosessiohjauksesta meni nappiin. Kiitos vaan kysymästä.

Mieskin oli kavereineen osannut olla aika siivosti. Mitä nyt vähän tuhkaa löytyi ympäri asuntoa (Kyllä. Minulla olisi myös parveke). Luulen, että menen pitkälleni sänkyyn ja avaan tv:n. Ihana kuulla suomen kieltä.

tiistai 13. maaliskuuta 2007

Huh hellettä

Pahoittelen päivitysten harvenemista viime aikoina. Olen ollut lähes 24/7 töissä lukuunottamatta viime viikonloppua. Mies nimittäin sattui soittamaan ja kyseli kiinnostustani lähteä Emma-gaalaan aveciksi. Vaikka jälkeenpäin kaduttaakin hieman niin lähdin silti.

Antti Tuiskut ja Pmmp:t kärsittyämme matkasimme virallisille jatkoille, josta poistuimme noin kymmenen minuutin päästä todettuamme sen mahdottomaksi. Aivan liikaa ihmisiä ja aivan liian huonoa palvelua. Se ei kuitenkaan estänyt juhlimista vaan painuimme Kallioon jatkamaan iltaa.

Vein juuri äsken noin 20 tyhjää viinipulloa lasinkeräykseen. Kalja- ja siideripulloja en edes uskalla laskea, saati, että veisin ne kauppaan yhdellä kertaa.

Eikä juhliminen jäänyt todellakaan vain lauantai-iltaan. Vaikka Mies lähtikin sunnuntaina töihin, löytyi tasottelukavereita yllättävän helposti.

***

Miehen kanssa siis asiat taas normaalisti poskellaan. Emme puhuneet viikonlopun aikana sanaakaan edellisestä kohtaamisestamme emmekä varmasti tule puhumaankaan. En myöskään maininnut hänelle punaisista viivoista koska päätin hävittää niiden aiheuttajan asap. Jostain syystä en näe elämäntilannettani sellaisena, että siihen sopisi pientä rääkyvää räkänokkaa. Eikä tämä todellakaan tarkoita sitä ettenkö rakastaisi lapsia. Tai sitä, etten niitä ikinä haluaisi. Jotenkin olen vain unelmoinut pysyvästä parisuhteesta, vakituisista työpaikoista, omakotitalosta, parista lapsesta ja kunnon perheautosta. Parisuhteeni on olematon ja elämäntilannekin kaikkea muuta kuin edellä mainitsemani asiat.

***

Lähden loppuviikosta työmatkalle Saksaan. Palatessani käyn sairaalassa syömässä pillerin ja palaan kotiin odottamaan raskauden keskeytymistä. Muutaman päivän päästä takaisin laitokselle ja pillereitä emättimeen. Sitten vielä jälkitarkastus ja kaikki on siinä. Jostain syystä tuntuu siltä, että abortti on nykyisin tehty jo liiankin "helpoksi". En siis ihmettele yhtään, että nuoriso käyttääkin aborttia yhtenä ehkäisykeinona.

***

Niin juu. Työmatkaani liittyen. Olen siivonnut hulluna koko illan. Mies majoittaa itsensä ja työkaverinsa tänne viikonloppuna kun olen poissa. Elän toivossa, että asunto on edes lähelle niin siisti kuin nyt.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Päiväni Just Sopivastina

Intouduin päivystysvuorossa ollessani leikkimään Justinia. Kehitin justinismista jopa meemin:

Bongaa suosikkiblogiesi joukosta yksi, jonka kirjoituksessa (kohta 1) käyttämää sanaa änget alla olevien (kohdat 2-5) sivujen haku-osioihin. Bongaa mielenkiintoisimmat linkit ja kerro ne blogissasi.

1. Blogilista

2. Irc-galleria

3. Wikipedia

4. Google

5. Youtube

Haastan kaikki lukijani, tietysti.

Tipaton maaliskuu

Hain tänään Alkosta useamman pullon punaviiniä. Poikkesin myös kotimatkalla kauppaan josta ostin useamman pullon olutta. Varalla baarikaapistani löytyi vielä viskiä, leijonaa ja ainekset blody maryyn.

Ajatuksenani oli siis juoda nuo helpotuksesta, koska a) minulla ei ole töitä viikkoon b) luotin siihen, että testi on negatiivinen.

Nyt minulla on useampi pullo punaviiiä, useampi pullo olutta, varalla viskiä, leijonaa ja ainekset blody maryyn. Ja päällimmäisenä ajatuksena se, että juon kaiken edellä mainitun ja toivon "parasta"...

tiistai 6. maaliskuuta 2007

Positiivinen

Eipä enää tarvitse ihmetellä vatsan huonoa oloa aamuisin (aina ei voi olla krapula) tai arastavia rintoja.

Mietin, että soittaisinko miehelle. Mutta mietin myös onko minulla todella jotain kerrottavaa.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2007

Totaalinen muistikatkos

Yritin edellistä postausta kirjoittaessani (noin 10 minuuttia sitten) uskotella itselleni, etten muista eilisillasta mainittuja asioita enempää. Tällaisessa tuhannen kanuunassa kun ajatukset eivät juokse halutulla tavalla.

Poltin äsken päivän ensimmäisen tupakan. Päivän ensimmäisestä tulee mieleen aina illan viimeinen. Nimittäin illan viimeisen tupakan aikana törmäsin elämäni ensimmäistä kertaa pimeään taksiin! Seisoin ystäväni kanssa Lostarin taksijonossa kun tien toiselle puolelle parkkeerasi auto. Kuski vilkutti kaiketi kaikille jonossa olijoille mutta ystäväni vilkutti takaisin ja lähti kaikessa rauhassa juttelemaan kuskille. Hetken kuluttua istuimme jo autossa matkalla Kallioon. Kuski valitsi erittäin hyvän reitin ja toimi muutenkin asiallisesti, perillä velotti matkasta vain 7 euroa!

Kotiin päästyäni pohdiskelimme oliko ratkaisu oikea. Oli. Emme todellakaan olleet jonossa ensimmäisiä ja edellisestä taksihavainnostakin taisi olla pitkälti yli 10 minuuttia. Pääsimme siis halvalla ja nopeasti kotiin pahimpaan ruuhka-aikaan.

Kerran aikaisemmin olen matkustanut tavallisella taksilla "pimeästi" siis niin ettei mittari ole päällä. Eilisessä autossa ei ollut mittareita eikä keltaisia taksikylttejä mutta varmasti parasta palvelua pääkaupunkiseudulla.

***

Muistikuvat tarjosi Vt. Jo pelkästään blogin nimen näkyminen päivitetyissä palautti mieleeni eilisillan pikantteja yksityiskohtia. Pitäisi kaiketi jaksaa käydä kiittämässä.

TIssit, tissit, tissit.

Syöksykierteeni jatkuu. Piti sitten vielä eilenkin juoda muutama tasoittava, käydä vähän tanssimassa, näyttää tissejä ja vittuilla rokkareille. Kyllä äiti olisi ylpeä jos tietäisi. Tai Mies.

***

Yritin katsella asuntoja Turusta. Ja olishan noita, mm. tämä, mutta kun en kaupunkia tunne yhtään niin vaikea sanoa olisiko tuo hyvä paikka asua. Työmaa sijaitsee juurikin tuon tuntumassa.

Olen viimeksi käynyt Turussa noin 20 vuotta sitten kun isäni pakotti meidät lapset katselemaan Suomen Joutsenta. En muista reissusta mitään muuta kuin sen, että kyseinen laiva oli mielestäni älyttömän iso. Seuraavana vuonna jouduimmekin Ruotsiin ihailemaan Vasa-laivaa.

***

Mietin soittaisinko Miehelle. Ihan vaan kysyäkseni kuulumisia. Mutta sitten taas toisaalta, eihän hänkään soita minulle.

Syöksykierteeni jatkuu. Piti sitten vielä eilenkin juoda muutama tasoittava, käydä vähän tanssimassa ja vittuilla rokkareille. Kyllä äiti olisi ylpeä jos tietäisi. Tai Mies.

***

Yritin katsella asuntoja Turusta. Ja olishan noita, mm. tämä, mutta kun en kaupunkia tunne yhtään niin vaikea sanoa olisiko tuo hyvä paikka asua. Työmaa sijaitsee juurikin tuon tuntumassa.

Olen viimeksi käynyt Turussa noin 20 vuotta sitten kun isäni pakotti meidät lapset katselemaan Suomen Joutsenta. En muista reissusta mitään muuta kuin sen, että kyseinen laiva oli mielestäni älyttömän iso. Seuraavana vuonna jouduimmekin Ruotsiin ihailemaan Vasa-laivaa.

***

Mietin soittaisinko Miehelle. Ihan vaan kysyäkseni kuulumisia. Mutta sitten taas toisaalta, eihän hänkään soita minulle.

perjantai 2. maaliskuuta 2007

Nollaus

Vuosituhannen krapula. Piti rauhallisesti rentoutua serkun kanssa mutta päädyinkin kahden päivän helvettiin alkoholia kiertävälle radalle.

Keskiviikkona olimme siis Infernossa. Serkkupoika yllytti juomaan ja minähän join. Ja join. Ja join. Jossain välissä olin haalinut itselleni kasan kutsuja Rocktownin avajaisiin torstaille. Joitain rokkipoikia tarttui mukaan ja onnistuimme vielä valomerkin aikoihin saamaan suht nopeasti tilataksin kohti Kalliota. Jatkot taisivat venyä, en muista kuinka myöhään.

***

Torstaina ilmoitin pokkana töihin, että olen kuumeessa ja loppuviikon pois. Serkkupoika oli tässä vaiheessa tasoitellut oloaan sikspäkin verran, ajattelin liittyä joukkoon. Digiboxille tallennukseen illan Idols ja kohti Rocktownin pre-avajaisia.

Koska Rocktown avattiin entisen Club Oopperan tilalle oli pieni pelko perseessä siitä, että koko paikka haisisi edelleen ihan oksennukselta. En muista haisiko mennessä mutta lähtiessä taisi jo vähän haistakin. Seinille oli kerätty mielettömät kasat tilpehööriä, pääkalloja, kitaroita, tauluja... Niitä olisi kai pitänyt katsella tarkemmin mutta keskityin lähinnä juomiseen. Tuttuja, juttuja, jatkoporukkaa ja taasen kotiin jatkamaan juhlia.

***

Ajoin jatkoväen suht aikaisin kotiin, koska halusin vietää krapulaperjantaitani yksin. Tyhmänä menin katsomaan krapulapeloissani eilisen Idolsin ja itkin vuolaasti kuunnellessani huikeaa tulkintaa Lapin kesästä. Jos Ari oli tähän asti ihanin niin ei ole enää. En tiedä johtuuko krapulasta mutta panettaakin pitkästä aikaa. Liekö em. raspikurkun syytä.

***

Pitäisi kaiketi ryhdistäytyä ja siivota jatkojen jäljet. Toisaalta voisin avata puhelimeni tarkistaakseni kuinka typerästi sitä on tullut käyttäydyttyä. Muistaakseni aika typerästi. Mutta toisaalta, mitä väliä sillä on jos juorut kantautuvat Miehen korviin?

keskiviikko 28. helmikuuta 2007

Maailman loppu

Tai sitten ei. Puhuin aiemmin työtarjouksista, joita on yhtäkkiä sadellut. Tänään sitten varmistui niistä yksi. Loistoliksa, mahtavat edut, parempi asema jne. Mutta tokihan siihenkin oli koira haudattuna. Firma kyllä sijaitsee pääkaupunkiseudulla mutta itse työ olisi Turussa.

Olisi viikko aikaa päättää jätänkö pk-seudun taakseni ja pakenen toiselle puolelle jokea. Tosin eihän täällä ole mitään mikä sitoisi. Enää.

***

Tänään Infernoon. Pitää näyttää ulkopaikkakuntalaisille vähän maisemia. Tissit.

tiistai 27. helmikuuta 2007

New life has begun

Päivävuorossa pitkästä aikaa. Tosin jouduin tänään soittelemaan ympäri Suomea päivittämässä yhteystietoja tietokantaamme. Jos minä muutan niin lähetän kyllä ystävilleni postin tarjoaman ilmaisen kortin, jossa tiedotan uudesta osoitteestani. Muuttaessani teen ilmoituksen väestörekisterijärjestelmään ja Postille, soittelen läpi kaikki tarvittavat tahot saadakseni laskut oikeaan osoitteeseen mahdollisimman pian. Ilmoitan poismuutosta entiseen huoltofirmaani ja tiedotan sisäänmuutosta uuteen. Päivitän kotivakuutustiedot ja siirrän sähkösopimuksen. Vieläköhän muuta?

Jos minulla olisi yritys, tekisin varmasti nämä samat asiat. Erittäin tarkasti. Lisäksi ilmoittaisin päivittäisille yhteistyökumppaneille sähköpostitse ja kirjeitse muuttuneet tiedot, jotka tarvitsevat niitä mitä kipeimmin.

Tai sitten odottelen minunkaltaiseni ihmisen hermostuksissa selvittävän, että missähän meidän konttorimme nykyisin sijaitsee, minkä kummallisen valtakunnallisen puhelinnumeron saimme numerouudistuksen myötä ja mihinkähän meidän laskut nykyisin kannattaa lähettää.

Ehkä ihmiset tekevät tätä vittuillakseen?

Mutta sain sentään kinuttua palkankorotuksen. Periaatteesta ensin vastustivat mutta kun perustelin asiani niin hullunkurisesti niin eivät voineet kieltäytyä.

***

Miehestä ei kuulu mitään. Poistin jo suutuspäissäni hänen numeronsa vaikkei siitä suurempaa höytyä ole, muistan sen ulkoa kuitenkin.

***

Lostis on onneksi tullut takaisin salasanan takaa. En ymmärrä miksi minun oli niin vaikeaa opetella sitä ulkoa. En myöskään ymmärrä mistä löysin kaiken sen energian salasanan kaivamiseen joka ikinen kerta sähköpostini Saapuneet-kansiosta (joka on muuten kiitettävän täynnä roskapostia).

Sähköposteista tulikin mieleeni. Sain tänään yllättävän viihdyttävän sellaisen. Ystäväni on krapulapäissään vienyt tuotekehittelyä aina askeleen pidemmälle. Viihdyttävintä tässä on kaiketi se, että kyseisen sähköpostin lähettänyt henkilö työskentelee ihan oikeasti erään virvoitusjuomayhtiön kehittämisosastolla:

--Edellisestä lauseesta sain toisen idean. Uusi olutmerkki markkinoille.
Keppanalle!!! Se myydään neljän litran nallerepuissa. Eli Keppanalle selkään
ja menoksi. Ei tarvii kantaa mäyräkoiraa ja hylsyn voi antaa lapsille
koulurepuksi. Vautsi.


Luisun näemmä kovaa vauhtia huumoriblogien synkkään maailmaan. Tissit.

Tuomittu

Iltavuorosta suoraan eräälle pk-seudun Shellille, tapaaminen Miehen kanssa. Istuin hiljaa ja polttelin tupakkaa eikä mieskään osannut sanoa mitään. Niinpä niin.

Puolentoista tunnin odottelun jälkeen lähdin kävelemään autolle. Mies jäi ihmetellen kahvioon mutta ehti kuitenkin pelkääjän paikalle ennen starttia.

"Vietkö miut hotellille?" kuului kysymys.

"En vie" vastasin.

"Anteeks, mie olin..." Mies yritti mutta keskeytin.

"Et saa. Anna olla."

Ja ajoin hotellin kautta omaan kotiin. Peiton alla pimeässä taasen. Koneenkin raahasin viereeni toivoen, että irc:stä saisi lohdutusta. Ja saihan sieltä. Onneksi on ystävät.

Ps. Tadaa

maanantai 26. helmikuuta 2007

Nollavyöhyke

Istuin koko eilisen päivän kotona, pimeässä peiton alla, hiljaa itkien. Kävin välillä oksentamassa sekä fyysistä että henkistä pahaaoloa pois.

Nosturista en muista mitään. Paitsi sen, että Mies pamahti paikalle vähän ennen puolta yötä. Näin hänet ensin vilaukselta, sitten kävelin ohi ja lopuksi vielä seisahduin hetkeksi hänen eteensä mutten sanonut mitään. Eikä sanonut hänkään. Katosi vain takahuoneeseen ja jäi sinne.

En muista kotimatkasta mitään. En löytänyt edes taksikuittia tai muuta tositetta kertomaan tulostani. Taskusta löytyi pieni minigrip-pussi tyhjillään. Kummallista.

***

Tänään taas töihin. Maanantaisin on yleensä hiljaista, jää liikaa aikaa omille ajatuksille. Päivä kerrallaan.

perjantai 23. helmikuuta 2007

Linkkivaroitus!

Elina Sanan Luovutetut on jo yli puolen välin enkä vieläkään oikein osaa sanoa, mitä mieltä siitä olen. Ehkä se valkenee minulle viimeistään viimeisellä sivulla. Seuraavaksi lähempää tarkastelua vaatisi Erkki Tuomiojan Häivähdys punaista. Lisäksi kirjahyllyssä odottaisi vino pino rockhistoriaa käsitteleviä elämäkertoja. Kaikki aikanaan.

***

***

Hyödynsin E. Pankhurstin loistavaa neuvoa ja täräytin Miehelle tänään viestillä kuinka mukava viikko on ollut. En tiedä oliko iloinen vai surullinen mutta kyseli heti su-ma-yön suunnitelmia ja alkuviikkoa. Loppuviikosta löytyy taas työmatkaa, tosin tällä kertaa ihan Suomen rajojen sisäpuolella. Että kiitokset vaan vinkistä, hymyilyttää vieläkin.

Iltavuorokin vetelee viimeisiä minuuttejaan, onneksi.

***

Ja aivan pakollinen avautuminen blogeista. Ajattelin jotenkin, että tämä ei kuulu minun toimialaani eli tästä minun ei tarvitse kirjoittaa. Kirjoitanpa kuitenkin, eihän kaikki voi aina liittyä Mieheen, eihän?

Ajattelin päivittää tuohon sivupalkkiin muutamia lukemiani blogeja. Tosin ei kai se ketään kiinnosta mitä minä luen. Löysin tänään Kuumaa listaa selatessani jotain aivan käsittämättömän huonoa. Tosin tuossa kyseisessä linkkaamassani postauksessa on hitunen järkeäkin: Olen jo pitkään ihmetellyt tuota hengaamista. Että korotetaan itseään jollekin jalustalle ratsastaen suosituimpien blogien kommenttilaatikoista toiseen. Miksi? Mitä iloa esim. Vt:lle olisi siitä, että kävisin siellä kommentoimassa esimerkiksi: :D tai naurattaa kovasti? Kysyn vaan. Kai minäkin voisin huorata pitkin listaa mutta eikös meillä ole sitä varten ammattilaiset?

Ja kai tämä linkkaaminenkin on jossain ohjesäännöissä huoraamista. Mutta menköön. Tänään on ollut niin kiva päivä etten anna pikkuseikkojen vaivata. Muutamia tutustumisen arvoisia kuitenkin löysin, kas tässä:
Joni ja Helvettiä kuumempi.

***

torstai 22. helmikuuta 2007

1000

Yli 1000 vierailijaa täällä. Olen otettu. Toki olisi mukavaa jos jaksaisitte vaivautua myös kommenttiboksin puolelle. Sinne voipi käydä kertomassa vaikka mikä oli lapsuutesi haaveammatti.

Omani taisi olla kirjailija.

[Edit] Eikä ollut. Muistin juuri, että halusin kekkoseksi.

Liikesalaisuudet

Nukahdin tänään töissä Radio Rockin pauhatessa taustalla. En tiedä pärähtikö kanavalla juuri joku kilpailu käyntiin vai sekoittuiko juontaja Jani Juntusen ääni muuten vain uneeni mutta...

Näin unta, että olin osallistunut johonkin kilpailuun, jossa palkintona oli matka Pariisiin seuraamaan Miehen työskentelyä. Vastailin "kiperiinkin" kysymyksiin helposti, olihan minulla sisäpiirin tietoa firmasta. Lasketelleen pääsin viimeiseen kysymykseen. Mutta mutta. Minun olisi pitänyt kertoa firman isoin liikesalaisuus suorassa lähetyksessä. En suostunut. Enkä voittanut mitään.

Heräsin tekstiviestin merkkiääneen. En osaa sanoa kauanko olin ollut unen rajamailla. Tajusin kuitenkin, että onneksi tämäkin piina loppuu toukokuussa. Sitten ei enää tarvitse salailla.

New York, New York

Eilen yöllä telkkarista tuli jotain täyteohjelmaa, lueskelin samalla Elina Sanan Luovutettuja mutta bongasin seuraavanlaisen uutisen:

"New Yorkin osavaltio aikoo kieltää iPodien käytön kaduilla. Kännyköiden, mp3-soittimien ja muiden teknisten välineiden käyttö katua ylitettäessä halutaan kieltää 100€ sakon uhalla. Taustalla on aiemmin tapahtunut onnettomuus, jossa mp3-soitintaan räplännyt mies käveli suoraan bussin alle."

No mikä ettei. Toivottavasti poliiseilla on resursseja seistä joka risteyksessä tsekkaamassa ettei kellään nyt vaan vahingossakaan ole kädessä mitään. Kieltävätkö korvalaputkin?

***

Mieheltä oli tullut yöllä viesti: "Mulla on ikävä sua". Olivat siis kuitenkin karanneet baariin. Enkä muuten vastannut mitään.

keskiviikko 21. helmikuuta 2007

Pariisi-Helsinki-Metallica

Tänään taas vaihteeksi iltavuoro. Soittivat yllättäen aamulla ja tarvitsivat töihin. Ajoin sitten Keski-Suomesta vain päästäkseni päivystämään. Kyllästyttää niin pahasti tällainen. Tosin sain mielenkiintoisen työtarjouksen maanantaina ja tänään tuli toinen lähes yhtä lupaava. Palkkaa tulisi rutkasti enemmän ja työajatkin olisivat inhimillisemmät.

***

Muita uutisia: Metallica tulee Suomeen heinäkuussa! Mies on toki työkomennuksella jossain toisella puolella maailmaa mutta minä ajattelin olla paikalla. Olinhan Tallinnassakin.

***

Miehen työmatka Pariisissa sujuu kuulemma hyvin. Sääkin näyttää hyvältä, +11. Duunia riittää koko viikoksi ja iltaisinkin on kaaduttu väsyneinä sänkyyn eikä käyty edes juhlimassa. Uskoisikohan? Teki mieleni heittäytyä marttyyriksi ja kertoa kuinka ikävää minulla on kotona. Pesen pyykkiä ja katselen televisiota, surffailen netissä, selailen viikonlopun valokuvia. Mutta mitä se hyödyttäisi?

tiistai 20. helmikuuta 2007

Terveisiä maalta!

Mies lähti eilen Pariisiin, minä suuntasin mökille Keski-Suomeen. Otin työläppärini mukaan ja olen epätoivoisesti yrittänyt saada toimivaa nettiyhteyttä aikaiseksi. Onhan se kiva, että on hienot Nokian N73:t ja rajattomat yhteydet intternettiin. Se on myös kiva, että jättää kyseisen härvelin piuhan kotiin jolloin nettiä on pirun vaikea yhdistää. Kaikennäköiset bloothootit on kyllä lisävarusteina mutta toimivat huonosti.

Siitäpä sainkin hyvän syyn käydä Miehen kotona. Laitoin viestiä, että olisko sulla piuhaa jonka vois noutaa lainaksi. Vastasi, että on vaikka vähän ihmetteli, että eikös kaupasta saisi uuden pienemmällä vaivalla. Miehen äitikin sattui olemaan kotona joten ei tarvinnut edes murtautua sisälle. Ja vaikka kuinka kaipasin tuota paikkaa, niin siellä ollessa se ei tuntunut miltään.

En vielä tiedä kauanko täällä olen, palailen kun jaksan. Kotiin ei ole kiire kun Mieskin tulee vasta maanantainvastaisena yönä takaisin. Lupasi tosin ensimmäistä kertaa tuoda tuliaisiakin.

Edistystä.

sunnuntai 18. helmikuuta 2007

Shit hapens...

En pääse kirjautumaan kommentteihin, ei hyväksy minkäänmoista salasanaa. Joten ymmärrätte varmaan, että jätän korrektisti vastaamati.

***

Paitsi, että edellisen postauksen kommenttiosaston jälkikirjoituksena täytyy todeta:

"Minähän elän. Eri asia onkin sitten miten.

Mies tarjoaa tiettyjä etuja joista minä pidän. Toki hintana onkin sitten paskamainen kohtelu.

Ja osaatko arvata kuinka monta kertaa päivässä mietin samoja asioita joita tuot esille? Monta. Niin monta ettei sormet ja varpaat ja kädet ja jalat riitä laskemaan..."



***

Ei näkynyt miestä messuilla, monia muita kylläkin. Hävitin mm. lompakon ja kaulaliinan. Mies olisi ylpeä jos tietäisi.

***

Idols-mies oli myös paikalla. Ihana.

lauantai 17. helmikuuta 2007

Mokia

Korjattu eilisen kännipostauksen epäloogisuudet. Pahoittelen.

***

Menen salaa kuitenkin messuille, katsotaan näkyykö miestä. Toivottavasti ei.

Messut, messut

Niinpä niin. Sain Mieheltä tekstarin: "mene sinne etukäteen, tässä kestää vielä ". Ja meninkin. Moikkasin harvoja tuttuja, hymyilin tuntemattomille. Pyörin ständeillä enkä missään tuntenut oloani kotoisaksi. Olin vajaa koska et ollut siinä.

Jossain vaiheessa iltaa ilmoitit, ettet ole täällä koko viikonloppuna. Että yllättäviä kiireitä ja sitä rataa. Vastasin, etten jaksa itse huomenna yksikseni. Voi olla, että olet huomenna siellä "puhtaan" omatuntosi kanssa. Ja luulet etten...

***

Näin messuilla V:n, joka oli viime kesänä bailuissa mukana. Ei moikannut minua, eikä odottanut sinua paikalle. Puhuin huonoa ruotsia ja englantia paikalle eksyneiden englantilaisten ja ruotsalaisten kanssa. Yrittivät opettaa minulle ruotsia, mutta puhuessani heille paikallista kieltä, he unohtivat sen. "Harvinaisen hyvin osaa kieltä ollakseen suomalainen", totesi ulkomaisen levy-yhtiön manageri.

***

Olin siis koko illan yksin, jos sitä yksinäiseksi voi sanoa. Hengasin, hengasin ja hengasin. Ja koska en ole mitään, palasin kotiin. Pieni toive on siitä vielä, että sinä tulisit luokseni. Pieni toive on siitä vielä, että sinä rakastaisit.

perjantai 16. helmikuuta 2007

Onhan perjantai?

Silitin Miehen kättä eilen aamulla hänen ollessaan vielä unessa. Vertasin sitä omaani. Vaikka hän matkustelee lämpimissä maissa työkseen (tosin miltei parin vuoden tauko näistä ollut) on hän silti kalpea ja valkoinen, kuin ei olisi ikinä aurinkoa nähnyt. Minulla on sentään vielä jotain jäljellä kesän rusketusyrityksistä.

Miehellä on sellaiset kapeat, luisevat pianonsoittajasormet. Olen aina halunnut itselleni sellaiset. Ja vaikka omaankin melko pienet kädet, tuntuvat ne jättimäisiltä Miehen luurankojen rinnalla.

En ymmärrä miksi sellaiset saa vain pianoa pimputtelemalla, eikö näppäimistön hakkaaminen työkseen ole lähes sama asia?

***

Messut. Messut messut messut. Onneksi tänään ei ole töitä vaikka siitä saisikin hyvän tekosyyn kieltäytyä lähtemästä. Lupaan lyödä ensimmäistä joka kysyy: "No koskas se levy sitten tulee ulos?"

***

Miksei minulla ole yhtään tällainen olo?

torstai 15. helmikuuta 2007

Otsikko

Presentaatio meni suoraan sanottuna ihan vituiksi. Aamulla oli hankala nousta Miehen vierestä ja taas vaihteeksi sattui olemaan Bad Hair Day. Eikä menkkojen alkaminen ainakaan yhtään helpottanut tilannetta. Myöhästyin tilaisuudesta 20 minuttia. Ratikka ei tullut, seuraava mateli kuin juhannusruuhkassa, vaihtoyhteydet kusivat tottakai.

Tekstailin Miehelle tilaisuudesta mutten saanut kuin lyhyitä, parin sanan vastauksia. Yritin lähinnä kysellä huomista aikataulua mutta ilmeisesti sellaista ei ole. Muutenkin ne messut pelottavat ihan tarpeeksi, en ole edustustyyppiä enkä yhtään jaksaisi hymyillä ja leikkiä onnellista. Mutta se on pienempi paha kuin se, että päästäisin Miehen sinne yksin.

Ja jotta torstaita ei voisi paremmin viettää niin presentaation perään takaisin työmaalle ja iltavuoroa tekemään. Mies taitaa olla baarissa. Olisinpa minäkin.

Rakkautta ja piikkilankaa

Mies päätti sitten tosissaan yllättää.

Tulin töistä kotiin, jossa odotti kynttiläillallinen. Viini, kukat, korurasia. Hyvää ruokaa ja hienoa seuraa. Luin hänelle Pirkko Saision Punaista erokirjaa ja Mies lausui ulkomuistista Tommy Tabermannin runoja.

Mies silitti päätäni. Lopulta makasimme sylikkäin ja itkimme pahaa oloamme pois. Äänettömästi. Mies sanoi olevansa pahoillaan enkä minä kysynyt mistä. Mies sanoi haluavansa mutta minä käskin lopettaa puhumisen siihen. Minä halusin olla siinä hetkessä ja unohtaa muun.

Mies poltti tupakkaa sängyssä ja minä valmistauduin huomiseen presentaatioon. Mies karkasi äänettömästi selkäni taakse ja suuteli niskaani. Menimme yhdessä nukkumaan mutta minä en saanut unta.

Mies makaa tuskin metrin päässä mutta minusta etäisyys tuntuu tuhansilta kilometreiltä. Sääli.

keskiviikko 14. helmikuuta 2007

BB:tä ja takseja

Olen jostain syystä mieltynyt viime aikoina taksiblogeihin. Se ehkä johtuu siitä, että käytämme Miehen kanssa aika paljon takseja. Onhan mulla autokin tuossa kadunvarressa odottamassa, mutta sitä on aika hankala käyttää lyhyisiin matkoihin Helsingin sisällä. Varsinkin kun ne matkat usein suuntautuvat Kalliosta keskustan baareihin. Pitkiä matkoja toki ajamme. Joskus jopa heitän miehen kotiin pohjoiseen ja ajan yötä myöden takaisin. Joskus jään yöksi. 450km urhautuvaa rakkautta.

BB-haku käynnistyy taas. Olen jo monena vuotena miettinyt kuinka voittaisin tuon kisan ihan leikiten. Olen myös miettinyt minkälaisia otsikoita menneisyydestäni ja seurustelusuhteistani revittäisiin. Onneksi tekivät hausta avoimen, eipä tule edes kiusallaan haettua. Kiusallaan, sillä Mies ei taatusti tykkäisi.

Mies. Mies. Mies.

Mies lähtee ensi viikoksi Pariisiin "yllättävälle" työmatkalle. Ei se yllättävä ole, ainakin minä olen tiennyt sen jo pitkään. Ehkä hän ei tiennyt minun tietävän.

Ensi viikolla olisi suunnitelmissa poistua maalle hetkeksi kun on hiihtolomaa. Tekisi kovasti mieli ajaa pohjoiseen ja tehdä tikusta asiaa Miehen äidin luokse. Miehen äiti asuu tottakai Miehen naapurissa. Enkä kyllä tekisi sitä siksi, että luulisin hänen piileskelevän kotonaan. Tekisin sen siksi, että minulla on ikävä sitä paikkaa. Vietimme siellä kesällä pienen hetken kaksin.

NP: Ari Koivunen - Piano Man

Hauvakuumetta

Olen jostain syystä missannut mahtavan koirakeskustelun. Mahtava se on siksi, että:
1. Minulla on sekä hauva- että vauvakuume
2. Olen allerginen
3. Puolesta-ihmiset ovat juuri sellaisia ihmisiä, joita en haluaisi ystävikseni
4. Vastaan-ihmiset ovat sokeita ja ymmärtämättömiä.

Oma koiruli olisi parasta mitä tähän hätään keksisin. Paitsi, että mies on kissaihmisiä, mulla ei olis aikaa sellaisen hoitamiseen (koulu, työt, edustusjuhlat, keikat, harrastukset, pitsinnypläys...) ja olen allerginen. Pidän kyllä kissoistakin mutta ne eivät jostain syystä pidä minusta. Puhumattakaan siitä, että vuokraisäntäni ei pidä eläimistä laisinkaan.

Pohjoisessa voisi pitää molempia.

Aamuisin

Heräsin aamulla Miehen tekstiviestisotaan. Ovat kuulemma työasioita, ohimennen vilkaistuna erotan muutamia virtuaalisydämiä tulevissa viesteissä. Tottakai viestit on poistettu, selaan ne miehen suihkussa ollessa. Seksi on merkityksetöntä. Mies ei muista ystävänpäivää.

Oma koneeni jumiutuu, joten lainaan miehen kannettavaa uutisten lukuun. Bongaan työpöydältä sekalaisen määrän erinäisiä kuvia erinäisistä ihmisistä ja tilanteista. Vedän niistä omat johtopäätökseni. Hämmästytän itseänikin välillä sillä, että vaikka en tietäisi asiasta mitään osaan pienten erinäisten lausahduksien, tapahtumien, kuvien ja viestien ansiosta päätellä koko totuuden. Ja useimmiten olen lähes 100% oikeassa.

Mies puhui seurustelumme alussa, että jos kestän hänen työtahtiaan ja elämäntapaansa viisi vuotta, hän vie minut vihille. Silloin se tuntui naurettavan helpolta. Vähän yli vuosi on takana, enkä enää jaksa uskoa hänen viisivuotissuunnitelmaansa. En edes päälläni seisten.

Kuulostan kohta ihan Lostikselta.
Tänään nauratti tämä.

Kaappivaimo

Mies kävi tänään. On ollut kovin kiireinen viime aikoina vaikka omat projektinsa ovatkin telakalla tällä hetkellä. Työllistää itseään muuten vaikka juuri nyt olisi aikaa viettää meidän laatuaikaa. Tosin hän sanoi kyllä aikanaan, ettei hän osaa sellaista. Että hänen täytyy tehdä töitä jatkuvasti, pysähtyminen tapahtuu kotona pohjoisessa YKSIN.

En näyttänyt hänelle tullutta korttia. Se tuli jostain syystä hänen vanhaan osoitteeseensa eli minulle, minun kotiini. Se oli kortti, tottakai luin sen. Se tuli läheisestä baarista johon miehen seuralainen oli jättänyt jotain tavaroitaan ja baari pyysi ystävällisesti hakemaan ja toimittamaan "mahdollisesti arvokkaat naisten nahkahanskat" omistajalleen. Päiväys unohduksesta sijoittuu lähimenneisyyteen. Päiväys, jolloin mies on tekstiviestien mukaan ollut kotonaan pohjoisessa. Päiväys, jolloin minä olen istunut yksin kotona ja itkenyt ikävääni ja yksinäisyyttäni. Päiväys, jolloin minä en omistanut mahdollisesti arvokkaita naisten nahkahanskoja.

Yritin varovasti vihjailla miehelle, kuinka kiva olisi jos jokus kuulisin jotain välittämisen sanoja. Hän sanoi, että hänellä on kiire. Kiire ei ollut pois minun luotani kuitenkaan mutta kiire oli jättää tämä keskustelun aihe.

Näin myös miehen seuraavan kahden vuoden työaikataulun. Ei vaikuta lupaavalta. Voitaneen sanoa, että hän on seuraavan kahden vuoden aikana noin 50 päivää Suomessa ja niistäkin luultavasti noin 45 päivää kotonaan. Eikä hän ota minua mukaan työmatkoille vaikka firmassa siihenkin olisi mahdollisuus. Mutta tästäkin on toki puhuttu, minä olen aikanani lupautunut tähän kaikkeen tietämättäni miten raskasta se onkaan.

Minä olen ja en ole kuitenkaan.

Iltavuoro meni kohtuullisesti. Olin suunniteltua pidempään töissä sillä en voinut tietää miehen vierailusta. Tästäkin tuli tosin noottia kun en ollutkaan kotona punaista mattoa levittämässä. Eikä hän ulkona odottanut, avaimet on taskussa edelleen. Pitäisi ehkä pyytää ne pois; jos ne ovat alle 50 päivää Suomessa ja siitäkin 45 päivää noin 450km päässä. Halvaksi se ei ainakaan tule.

Nyt hän nukkuu onnellisena, tuhisee suloisesti. Kohta menen silittelemään hänen kiharaa mustaa tukkaansa ja kuvittelen kuinka kaikki on hyvin. Aamulla tuoksumme toisiltamme, ystäväni tietävät taatusti kenen vierestä heräsin.

tiistai 13. helmikuuta 2007

Ei ole ketään kelle soittaa

Samaa tyhjää kuin eilenkin. Aiemmin sitä sentään odotti iltoja kun ihmiset palasivat töistä koteihinsa. Nyt sitä odottaa aamuja jolloin pääsee töihin puhumaan ihmisten kanssa. Paitsi näissä iltavuoroissa.

Kun on koko päivän yksin kotona, ehkä aamua lukuunottamatta, alkaa puhua itsekseen. Tai selittää pehmokoiralleen kuinka "tää menis nyt suihkuun" tai "otettaisko vielä vähän ruokaa".

On muutama joita voi yrittää tekstiviestitse lähestyä mutta heiltä harvemmin saa vastausta. Tai se tulee seuraavana päivänä. Tai sitä seuraavana. Virtuaalinen puhuminenkaan ei tuo samanlaista tyydytystä kuin oikealle ihmiselle avautuminen. Joskus sitä vaan kaipaa niitä hetkiä kun voi oksentaa kaiken toisen ihmisen päälle. Virtuaalimaailmasta löytyy tuhat yhtä nopeaa kirjoittajaa, oksentamiseni jää auttamatta muiden varjoon.

Ei ole ketään kelle soittaa.