perjantai 2. maaliskuuta 2007

Nollaus

Vuosituhannen krapula. Piti rauhallisesti rentoutua serkun kanssa mutta päädyinkin kahden päivän helvettiin alkoholia kiertävälle radalle.

Keskiviikkona olimme siis Infernossa. Serkkupoika yllytti juomaan ja minähän join. Ja join. Ja join. Jossain välissä olin haalinut itselleni kasan kutsuja Rocktownin avajaisiin torstaille. Joitain rokkipoikia tarttui mukaan ja onnistuimme vielä valomerkin aikoihin saamaan suht nopeasti tilataksin kohti Kalliota. Jatkot taisivat venyä, en muista kuinka myöhään.

***

Torstaina ilmoitin pokkana töihin, että olen kuumeessa ja loppuviikon pois. Serkkupoika oli tässä vaiheessa tasoitellut oloaan sikspäkin verran, ajattelin liittyä joukkoon. Digiboxille tallennukseen illan Idols ja kohti Rocktownin pre-avajaisia.

Koska Rocktown avattiin entisen Club Oopperan tilalle oli pieni pelko perseessä siitä, että koko paikka haisisi edelleen ihan oksennukselta. En muista haisiko mennessä mutta lähtiessä taisi jo vähän haistakin. Seinille oli kerätty mielettömät kasat tilpehööriä, pääkalloja, kitaroita, tauluja... Niitä olisi kai pitänyt katsella tarkemmin mutta keskityin lähinnä juomiseen. Tuttuja, juttuja, jatkoporukkaa ja taasen kotiin jatkamaan juhlia.

***

Ajoin jatkoväen suht aikaisin kotiin, koska halusin vietää krapulaperjantaitani yksin. Tyhmänä menin katsomaan krapulapeloissani eilisen Idolsin ja itkin vuolaasti kuunnellessani huikeaa tulkintaa Lapin kesästä. Jos Ari oli tähän asti ihanin niin ei ole enää. En tiedä johtuuko krapulasta mutta panettaakin pitkästä aikaa. Liekö em. raspikurkun syytä.

***

Pitäisi kaiketi ryhdistäytyä ja siivota jatkojen jäljet. Toisaalta voisin avata puhelimeni tarkistaakseni kuinka typerästi sitä on tullut käyttäydyttyä. Muistaakseni aika typerästi. Mutta toisaalta, mitä väliä sillä on jos juorut kantautuvat Miehen korviin?

Ei kommentteja: