The Poet And The Pendulum

Jukka Kuoppamäki laulaa, että siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen. Eivät ne mitään sinisyyttä heijasta. Järvissä ei ole muuta sinistä kuin sinilevä, ja sekin on vihreää. [Pekka Seppänen - Talouselämä]

Käväisin tänään töissä. Hoidin muutaman juoksevan asian pois jaloista ja suunnistin tuttuakin tutumpaan huoneeseen 425. Ja vain siksi, että Mies halusi puhua vakavia.

Ja puhuttiinhan sitä. Jopa niin vakavia, että jossain vaiheessa huusimme kasvot punaisina toisillemme vittua ja perkelettä. Että kuinka se olikaan juuri toisen vika ja kuinka se lopulta johti tähän kaikeen. Ja kuinka kumpikaan ei voi ikinä antaa toiselle anteeksi.

Siinä raivon ja turhautumisen tilassa ihminen tekee usein vääriä valintoja. Joko sitä heittää seinille koko Arabian astiaston, poistuu paikalta ovet paukkuen, tai. Tai heltyy ja harrastaa raivoisaa sovitteluseksiä.

Ja koska vastapelurina on idiootti, alkaa hän sovittelun jälkeen haastaa riitaa samoista asioita. Josta seuraa taas samat valinnat: seinille paiskottu astiasto, taakse poistu tai raivoisa sovitteluseksi.

Ja koska allekirjoittanut ei osaa pitää suutaan kiinni vielä tässäkään vaiheessa, alkaa avautuminen. Avautumisesta kaikesta paskasta. Muutama kyynel tipahtaa silmäkulmasta, ollaan asioiden ytimessä. Ja haukutaan, nimetään vastapuoli maailman paskimmaksi ihmiseksi ja. Ja nimittäin harrastetaan jälleen kerran sovitteluseksiä.

Voi olla, että vielä tämän jälkeenkin. En nimittäin enää jaksanut laskea. Onneksi taksin saaminen huoneeseen 425 oli tänään yhtä helppoa kuin eilen.