sunnuntai 4. maaliskuuta 2007

Totaalinen muistikatkos

Yritin edellistä postausta kirjoittaessani (noin 10 minuuttia sitten) uskotella itselleni, etten muista eilisillasta mainittuja asioita enempää. Tällaisessa tuhannen kanuunassa kun ajatukset eivät juokse halutulla tavalla.

Poltin äsken päivän ensimmäisen tupakan. Päivän ensimmäisestä tulee mieleen aina illan viimeinen. Nimittäin illan viimeisen tupakan aikana törmäsin elämäni ensimmäistä kertaa pimeään taksiin! Seisoin ystäväni kanssa Lostarin taksijonossa kun tien toiselle puolelle parkkeerasi auto. Kuski vilkutti kaiketi kaikille jonossa olijoille mutta ystäväni vilkutti takaisin ja lähti kaikessa rauhassa juttelemaan kuskille. Hetken kuluttua istuimme jo autossa matkalla Kallioon. Kuski valitsi erittäin hyvän reitin ja toimi muutenkin asiallisesti, perillä velotti matkasta vain 7 euroa!

Kotiin päästyäni pohdiskelimme oliko ratkaisu oikea. Oli. Emme todellakaan olleet jonossa ensimmäisiä ja edellisestä taksihavainnostakin taisi olla pitkälti yli 10 minuuttia. Pääsimme siis halvalla ja nopeasti kotiin pahimpaan ruuhka-aikaan.

Kerran aikaisemmin olen matkustanut tavallisella taksilla "pimeästi" siis niin ettei mittari ole päällä. Eilisessä autossa ei ollut mittareita eikä keltaisia taksikylttejä mutta varmasti parasta palvelua pääkaupunkiseudulla.

***

Muistikuvat tarjosi Vt. Jo pelkästään blogin nimen näkyminen päivitetyissä palautti mieleeni eilisillan pikantteja yksityiskohtia. Pitäisi kaiketi jaksaa käydä kiittämässä.

2 kommenttia:

Rosetta Kivi kirjoitti...

Tuo taksikyyti palautti mieleen yhden reissun. Oksennan sen tuonne omalle puolelleni. Kiitos kuitenkin muistikuvasta.

Vt kirjoitti...

Minulta liikenee noita muistikuvia viikonloppuisin kohtalaisen helposti, kun en silloin niitä itse kauheasti käytä.