tiistai 13. helmikuuta 2007

Ei ole ketään kelle soittaa

Samaa tyhjää kuin eilenkin. Aiemmin sitä sentään odotti iltoja kun ihmiset palasivat töistä koteihinsa. Nyt sitä odottaa aamuja jolloin pääsee töihin puhumaan ihmisten kanssa. Paitsi näissä iltavuoroissa.

Kun on koko päivän yksin kotona, ehkä aamua lukuunottamatta, alkaa puhua itsekseen. Tai selittää pehmokoiralleen kuinka "tää menis nyt suihkuun" tai "otettaisko vielä vähän ruokaa".

On muutama joita voi yrittää tekstiviestitse lähestyä mutta heiltä harvemmin saa vastausta. Tai se tulee seuraavana päivänä. Tai sitä seuraavana. Virtuaalinen puhuminenkaan ei tuo samanlaista tyydytystä kuin oikealle ihmiselle avautuminen. Joskus sitä vaan kaipaa niitä hetkiä kun voi oksentaa kaiken toisen ihmisen päälle. Virtuaalimaailmasta löytyy tuhat yhtä nopeaa kirjoittajaa, oksentamiseni jää auttamatta muiden varjoon.

Ei ole ketään kelle soittaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vai niin. Luin tekstit lopusta alkuun eli tähän. Enkä osaa sanoa kuin vai niin. Olin kerran vähän samankaltaisessa tilanteessa, ja ystäväni sanoi minulle aivan päin naamaa: Jätä se mies. J ä t ä s e m i e s. En pitänyt hänen tavastaan olla tietävinään, mitä minun tulee tehdä. Mutta tiesin että hän oli oikeassa, koska olin tullut samaan tulokseen itsekin, ja ihmettelin vain, mitä vielä odotin. Ihmettä?

Minä olin aivan kuin sinä kuvauksessasi, hyvä vainuamaan asioita. Ja kun en kertonut Miehelle, että olin vetänyt pienten huomioiden kertymästä johtopäätöksiä ja loogisia hypoteeseja, ei tarvinnut kuin odotella ja katsoa, mikä niistä osoittautui todeksi. Se ruokki oivalluskykyä mutta ei pitkän päälle tunnetta siitä, että oli hyvissä käsissä. Olivatko tämän Miehen kädet alkujaan hyvät? Onko sinulla hänen kanssaan yhä joskus hyvä olla, jonain noista 45 päivästä vuodesta...?

Lenore kirjoitti...

"Jätä se mies" on varmasti yleisimpiä lausahduksia mitä olen tähän päivään mennessä elämääni kuullut. Eivätkä toki kaikki koske tätä nykyistä. Ilmeisesti olen aina ollut huono valitsemaan niitä vähemmän jätettäviä.

Jos vuodessa olisi vain 45 päivää, olisin varmasti maailman onnellisin nainen. Tai no. Sanotaan, että 5 päivää. Niihin sisältyy realistiset odotukseni seuraavien vuosien tapaamisten suhteen.