The Truth Is Out There

Näin viime yönä kammottavaa painajaista. Ja koska vihaan uniblogeja, jätän kertomatta suurimman osan niistä sairaista elementeistä, mitä siihen liittyi. Olennaisinta tämän postauksen osalta on kuitenkin vain yksi: olin unessa jossain ravitsemusliikkeessä ja juomaani oli ehkä sekoitettu jotain. Joko siitä tai jostain muusta syystä, olin jonkinlaisessa toimintakyvyttömässä tilassa. En pystynyt puhumaan kunnolla, saati pitämään kädessäni mitään, ja puhelimen laukusta kaivaminen oli täysin ylivoimaista. Olin kuitenkin järjissäni koko ajan ja tajusin, ettei kaikki ollut aivan kunnossa.

Olen aiemminkin nähnyt sellaisia unia, joissa en pysty puhumaan tai puheestani ei saa selvää. Niistä olen kuitenkin herännyt kivuliaaseen leukalukkoon eli siihen, että puren hampaitani lujaa yhteen leukakramppiin saakka. Edellisen yön uni ei kuitenkaan johtunut siitä. Herätessäni pelotti niin paljon etten tiennyt miten päin olisin. Kelloa katsoessani tajusin nukkuneeni vasta puolisen tuntia. Hiki valui ja nipistelin itseäni. Toivoin nähneeni vain unta.

Olin niin sekaisin, etten herännyt edes kellon soittoon vaan myöhästyin töistä.

Illan suussa äiti sitten soitti. Kertoi, että isällä oli joku kohtaus ja toinen puoli kehosta tuntui halvaantuneen. Oletin tietysti automaattisesti, että äiti olisi soittanut ensimmäisenä ambulanssin. Jossain vaiheessa tajusin, ettei se sellaisista mitään ymmärrä, mettien miehet kun ei lääkärissä käy. Yritin mahdollisimman rauhallisesti selittää, että isällä on hyvin todennäköisesti aivoveritulppa ja se lanssi on tilattava NYT.

En järkytykseltäni ollut ajokunnossa. Varsinkaan kun äiti soitti ja kertoi, että arveluni osoittautuivat oikeaan. Mies toi Länsi-Suomeen ja jäi vielä seuraksi.
Ja nyt en uskalla nukkua koska pelkään näkeväni lisää ennustavia painajaisia.

Nopean liuoitushoidon vuoksi tilanne on toistaiseksi stabiili.