keskiviikko 4. huhtikuuta 2007

Joku raja!

Aamulla tuntuu raskaalta pää.
Hiivin, kun en haluu herättää.
Sulla aikaa jäädä lepäämään,
vapaapäivä.


Mies ryömi asuntooni joskus valomerkin jälkeen viime yönä. Syytöksiä, solvauksia, kolauksia itsetuntoon. Minä olen paha ihminen, minä olen itsekäs eikä minusta koskaan tule hyvää vaimoa kellekään. Sievässä noin kolmen promillen humalassa.

Joskus raja tulee vastaan, ei minun kaikkea tarvitse sietää.

Pikakahvi ei auta mitään:
kolmenkin kupin jälkeen väsyttää.


Heräsin niin aikaisin, että olisin ehtinyt hakea kahvipavut ihan Etelä-Amerikasta asti. Hyvin keitettyä, moccamasterilla, väsyttää.

Menen suihkuun,
pesen hampaat
enkä meikkaa.


Viime aikoina itsensä ehostaminen ei ole tuntunut tärkeältä. Kauniilta näyttäminen ei merkitse enää mitään. Saatan olla viikonkin käymättä suihkussa, kuka sitä huomaa.

Varhain torilla vilkasta jo.
Vanhat odottaa, aukeaako
lähipankin ovi ollenkaan,
niil on kiire.
Viimeisenä työpaikalla oon
– pitäisi vaihtaa yövuoroon.


Vaikka sitä herää kuinka aikaisin tahansa, on lähes mahdotonta ehtiä ajoissa töihin. Onneksi konttori muuttaa kohta.

Puen päälle työvaatteet.
Olen reipas.
Näitä päiviä on jo liikaa,
jokainen solu mussa huutaa:


Yritän keskittää ajatukseni tähän hetkeen ja antaa sekä menneisyyden että tulevaisuuden liukua jonnekin kauas, ajatusteni ulkopuolelle. Mutta aina silloin tällöin joku pieni asia muistuttaa jostakin ja kohta hanat aukeaa.

Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut,
ja isken jollain millä sinäkin oot mua hakannut.


Henkinen väkivalta on joissakin tapauksissa pahempaa kuin fyysinen. Miehen tapauksessa ehdottomasti. Hän ei ikinä voisi lyödä tai muulla tavalla ruumiillisesti vahingoittaa minua, henkisellä puolella hän taitaa onnistua tahtomattaankin. En tiedä onko kyse itserakkaudesta, välinpitämättömyydestä vai vain tyhmyydestä. Enkä edes halua tietää.

Mä astun harhaan taivaan tieltä
jonnekin pimeään, mut viedään sinne,
missä ei ees tarvitse nimeään.


Olen taas elämässäni siinä pisteessä, että joko jatkan eteenpäin ja pysyn vahvana tai sitten hajoan totaalisesti. Olisi ihanaa, jos jossain olisi joku paikka jossa voisi vaan levätä. Jossa lääkäri tarjoilisi säännöllisin väliajoin unohtamispillereitä. Leijuisin täydellisessä tietämättömyyden tilassa. Muistaisin oman nimeni tai sitten en. Millään ei olisi mitään väliä.

Kaikki sanoo sävyyn säälivään:
oma vika kun tällaiseen jään,
mut en tiedä enää itsekään,
ketä pelkään.


Taidan pelätä eniten itseäni. Että teen itselleni jotain tyhmää tai peräti peruuttamatonta. Mutta toisaalta pelkään myös Miestä. Sitä, että hän syöksee minut pian siihen syvään rotkoon josta en enää pääse ylös. Se on ehkä jo seuraava lause. Tai sitten sitä seuraava.

En ole nainen, en yhtään mitään -
kidutettu eläin häkissään.


Jos minulla ei olisi työpaikkaa, jossa minua arvostetaan, minulla ei olisi mitään. En tunne itseäni tällä hetkellä juuri minkään arvoiseksi.

PMMP - Joku raja
sanat: Mira Luoti ja Paula Vesala

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi mä olen niin pahoillani sun puolesta! Jätä se mies vielä niin kauan kuin edes jotenkin voit. Älä jää kitumaan ja odottamaan miten hän vähä vähältä hajottaa sut täysin.

Mä tiedän kuinka suuri on rakkauden tarve, sen eteen suostuu melkein mihin tahansa, alentaa itsensä maan matoseksi, jotta saisi edes joskus pieniä murusia huomiota.

Jätä se mies, niin annat itsellesi mahdollisuuden johonkin uuteen, eheään tulevaisuuteen.

Pinja kirjoitti...

Oletko miettinyt, että saattaisit olla rakastunut narsistiin? Lue lisää vaikka täältä: http://www.narsistienuhrientuki.info/

Anteeksi jos heittelen jotain itsestäänselvyyksiä, mutta no...

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon ollu tommoisessa suhteessa myös. Ero oli parasta ja pahinta, mitä olen koskaan kokenut. Kaksi viikkoa itkin ja oksensin vuorotellen, en osannut tehdä muuta. Mutta sitten se helpotti. Vähän. Vieläkään en ole sitä itserakasta ääliötä kunnolla unohtanut, vieläkin sen ääni välillä kuiskii, kuinka mä en osaa edes juustoa leikata. Mutta opettelen arvostamaan itseäni sen jäljiltä, ja kyllä se vielä onnistuu. Itse leikkasin sen ihmisen elämästi pois kertaheitolla. Ansaitsen parempaa, arvostusta ja rakkautta. Samoin sinä.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko ajatellut, että saatat kärsiä vakavasta masennuksesta? Kuulostaa kovin tutulta moni asia. Et ole kiinnostunut ulkonäöstäsi ja puhtaudesta. Toivot pääseväsi sairaalaan lepäämään jne...
Voimia sulle!

Anonyymi kirjoitti...

äh. kuulosti kauhean tökeröltä toi mun kommentti. Anteeksi, tarkoitus ei ollut loukata.