Rumat ihmiset...

...menkää kotiinne!

***

Eipä. Nimittäin tänään vituttavat tyhmät ihmiset. Bussissa istuessa sitä miettii kaikenlaista.

Ennen Miestä tapailin erästä kundia (nuori). Olin juuri lopettanut suhteen edelliseen ja tämä tuli yllättäen, nurkan takaa. Kundi oli söpö, komea ja ihana, osasi olla niin kuin miehen pitää naisen kanssa osatakin. Paitsi...

Jos mies osaa puhutella kauniisti, kertoa, että hän rakastaa sinua ja antaa sinun auttaa tehtävissä, jotka normaalisti miehelle kuuluisivat (vahingot korvataan jälkikäteen hiljaisuudessa), hän on tyhmä. Jotakin perustavanlaatuista vikaa tällaisessa miehessä on oltava.

No kundihan maksoi leffan ja safkan, osti kukkia pyytämättä. Puhui kauniita ja rakasteli hyvin. Oli kohtelias ja tarvittaessa villi, oli juuri sitä, mitä teinitytöt Reginaa lukiessaan toivoivat.

Vähän huonotapainen ja maailmaa ymmärtämätön mutta mitä sitten? Mitä sitten, että vain yksi ystävä tuli huomauttamaan tämän tyhmyydestä. Mistä tyhmyydestä? kysyin silloin.

Pitkälle uutuudenviehätyksen jälkeen erehdyin itsekin miettimään tuota tyhmyyttä. Asia vaivasi jopa niin paljon, että kysyin Itsenäisyyspäivän kynnyksellä josko kundi sattuisi tietämään, koska Suomi itsenäistyi?

Vaan eipä tiennyt. Päivän muisti ei-niin-vähemmän-pienten-vinkkien jälkeen. Vuoden arvuuttelu päättyi käsittämättömään lukemaan "vuonna 1913", jonka jälkeen kerroin hänelle "totuuden". Viikkoa myöhemmin tiedustellessani asiaa oli vuosi kyllä mielessä, mutta päivästä ei ollut hajuakaan. Hassua vaan, että se oli osunut juuri sille viikolle.

***

Silloin sikisi se ajatus, että kuinka tyhmyys määritellään. Onko oikein luokitella ihminen tyhmäksi, jos hän ei tunne omaa lähihistoriaansa? Vai olisiko oikeampi mittari luokitella ihminen tyhmäksi silloin, kun hän ei tiedä hallitsevan pääministerin nimeä, tai kun hän ei osaa kertoa maitopurkin hintaa kaupassa (10e tarkkuudella)?

Ja millä oikeudella vain yksi ystävistäni mainitsi tämän kundin tyhmyydestä? Muut kylllä hurrasivat hoosiannaa vieressä, kun kehuin tätä maasta taivaisiin.

***

Tänä päivänä tuosta tulee vain mieleen, että onko se todella niin? Että me naiset odotamme mieheltämme kaikkea sitä regina-sinäminä-mekaks-novellipaskaa ja kuitenkin tyydymme siihen, että yksi näistä kriteereistä toteutuu? Että se ei kyllä riitä, että mies on luottettava, rakastava, fiksu tai anteeksiantavainen. Mutta jos on paskiainen, niin se viedään käsistä.

***

Olen miettinyt Miestä viime aikoina. Laittoman usein. Tekisi jopa mieli soittaa.