Nälkälakko

Luin koko toissayön ja osan eilistä päivääkin uusinta Potteria, sitä ei vaan voinut lopettaa kesken kun sen kerran oli avannut. Ei, en siltikään aio kertoa loppuratkaisua mikäli joku haluaa sen itse selvittää. Sanotaan nyt vaan, että olo on haikea. Enempää ei tule ja tuohon on tyydyttävä.

Noin puolessa välissä Potter-raamattuani hellyin suostumaan Miehen tapaamiseen. Sovimme myöhäisestä lounaasta läheisessä ruokaravintolassa. Nenä kiinni kirjassa menin, odotin ja lähdin pois, Mies ei koskaan vaivautunut paikalle. Viestissään hän kertoi haluavansa nähdä vielä kerran, selittää.

En ole syönyt tänään mitään. En ole edes käynyt kaupassa, joten asunnostani ei löydy mitään syötäväksi kelpaavaa. Itseaiheutettu fyysinen kipu helpottaa hieman ahdistuksen, vitutuksen ja sydänsurujen mollivoittoiseen sinfoniaan, joka päässäni soi.

Jälkeenpäin katsottuna väitän, ettei Miehellä ikinä ollut tarkoitus ilmestyä paikalle. Tämä oli siis yksi hänen tavoistaan saada minussa aikaan jonkilainen tunnereaktio. Voiko miestenlogiikka todella ontua näin pahasti? Että kunhan naista on loukattu tarpeeksi pahasti ja saatu hänet infernaalisen vihan kehtoon, niin siellä se avosylin odottaa miestä kotiin palaavaksi. Kysyn vaan.