En ole avannut konetta kotona viikkoihin. Työpäivät venyvät, missit vaihtuvat, tositv-bisnes pyörii täysillä mutta itse koen pysähtyneeni. Kotiin tullessa sitä herkästi riisuu vain vaatteet ja painuu peiton alle odottamaan aamua.
Huomenna suuntaan Pekingiin, loppukuusta Frankfurtiin. Jos vaikka näkisi edes pienen vilauksen Miehestä.
Jotenkin sitä kuvittelee, että on tänä päivänä valmis ihan mihin vaan. Ettei mikään enää voi satuttaa. Että elää sellaisessa kuplassa, jossa soitetaan voimabiisinä Samuli Edelmannin idioottimaisesti nimettyä biisiä "Mun sydämel on kypärä".
Mutta tuleehan se aina. Takavasemmalta. Etuoikealta. Suoraan yläpuolelta tai viistosti alhaalta.
Pahinta on valehtelu.
Isän hautajaiset olivat pienet ja kauniit. Tai sitten suuret ja helvettiä. Aurinko paistoi tai sitten satoi. En ihan totta muista sekuntiakaan siitä päivästä. Enkä matkasta Californiaankaan. Ensimmäiset viikot menivät kuin sumussa.
Nyt alan taas olla järjissäni. Palasin kotiin maanantaina. Mies oli vastassa lentokentällä. En ole vielä tainnut sanoa hänelle sanaakaan. Ei ole mitaan sanottavaa.
Olo on kuin tyhjällä taululla. Että voisiko joku vihdoin maalata jotain. Vaikka sellaisia pieniä suuntaviivoja mistä sitten taas rakentaisi. Korjaisi itsensä kokoon taas.
Työt jatkuvat ensi viikolla. Kyllä se tästä. Manana.
Perun puheeni kaikesta, mitä olen ikinä vahingossakaan kirjoittanut alkoholista, kännäämisestä ja sen ääliöydestä. Voin nimittäin tunnustaa tässä ja nyt; kännissä olen totaaliääliö.
En ole koskaan hallinnut kunnolla tilanteita, jotka eivät ole hallittavissa. Esimerkiksi isäni joutuminen sairaalaan ja pelko hänen kuolemastaan on tällainen tilanne. Silloin millään ei ole mitään väliä. Silloin lennetään korkealla ja kovaa koska aivokapasiteetti ei riitä totuuden hyväksymiseen. Silloin ihmisestä tulee ääliö.
Neljä vuotta sitten hyvä ystäväni kuoli onnettomien sattumien summana. Silloin allekirjoittaneelta karkasi mopo käsistä. Pidettiin näennäisesti kivaa, sekoiltiin huolella ja oltiin aina alkoholin vaikutuksen alaisena, 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa. Ettei tarvitsisi ajatella. Hyväksyä. Antaa itselleen lupaa olla surkea ja voimaton.
Ja nyt sitten taas lähtee. Nimittäin mopo käsistä. Eilen Tavastialla Maritta Kuulan Tributessa. Isken Miehen työkaverin Miehen silmien alla. Hurauttelen taksilla kotiin jatkoille. Mies jää sitten suu auki metsästämään itselleen hotellia. Ei tainnut saada. Vaan tuskin oli pulaa yösijoista.
Onneksi juppi tajusi lähteä ennen puolta päivää ilman erillistä kehoitusta. Jep jep. Näillä mennään.
Näin viime yönä kammottavaa painajaista. Ja koska vihaan uniblogeja, jätän kertomatta suurimman osan niistä sairaista elementeistä, mitä siihen liittyi. Olennaisinta tämän postauksen osalta on kuitenkin vain yksi: olin unessa jossain ravitsemusliikkeessä ja juomaani oli ehkä sekoitettu jotain. Joko siitä tai jostain muusta syystä, olin jonkinlaisessa toimintakyvyttömässä tilassa. En pystynyt puhumaan kunnolla, saati pitämään kädessäni mitään, ja puhelimen laukusta kaivaminen oli täysin ylivoimaista. Olin kuitenkin järjissäni koko ajan ja tajusin, ettei kaikki ollut aivan kunnossa.
Olen aiemminkin nähnyt sellaisia unia, joissa en pysty puhumaan tai puheestani ei saa selvää. Niistä olen kuitenkin herännyt kivuliaaseen leukalukkoon eli siihen, että puren hampaitani lujaa yhteen leukakramppiin saakka. Edellisen yön uni ei kuitenkaan johtunut siitä. Herätessäni pelotti niin paljon etten tiennyt miten päin olisin. Kelloa katsoessani tajusin nukkuneeni vasta puolisen tuntia. Hiki valui ja nipistelin itseäni. Toivoin nähneeni vain unta.
Olin niin sekaisin, etten herännyt edes kellon soittoon vaan myöhästyin töistä.
Illan suussa äiti sitten soitti. Kertoi, että isällä oli joku kohtaus ja toinen puoli kehosta tuntui halvaantuneen. Oletin tietysti automaattisesti, että äiti olisi soittanut ensimmäisenä ambulanssin. Jossain vaiheessa tajusin, ettei se sellaisista mitään ymmärrä, mettien miehet kun ei lääkärissä käy. Yritin mahdollisimman rauhallisesti selittää, että isällä on hyvin todennäköisesti aivoveritulppa ja se lanssi on tilattava NYT.
En järkytykseltäni ollut ajokunnossa. Varsinkaan kun äiti soitti ja kertoi, että arveluni osoittautuivat oikeaan. Mies toi Länsi-Suomeen ja jäi vielä seuraksi.
Ja nyt en uskalla nukkua koska pelkään näkeväni lisää ennustavia painajaisia.
Nopean liuoitushoidon vuoksi tilanne on toistaiseksi stabiili.
Jukka Kuoppamäki laulaa, että siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen. Eivät ne mitään sinisyyttä heijasta. Järvissä ei ole muuta sinistä kuin sinilevä, ja sekin on vihreää. [Pekka Seppänen - Talouselämä]
Käväisin tänään töissä. Hoidin muutaman juoksevan asian pois jaloista ja suunnistin tuttuakin tutumpaan huoneeseen 425. Ja vain siksi, että Mies halusi puhua vakavia.
Ja puhuttiinhan sitä. Jopa niin vakavia, että jossain vaiheessa huusimme kasvot punaisina toisillemme vittua ja perkelettä. Että kuinka se olikaan juuri toisen vika ja kuinka se lopulta johti tähän kaikeen. Ja kuinka kumpikaan ei voi ikinä antaa toiselle anteeksi.
Siinä raivon ja turhautumisen tilassa ihminen tekee usein vääriä valintoja. Joko sitä heittää seinille koko Arabian astiaston, poistuu paikalta ovet paukkuen, tai. Tai heltyy ja harrastaa raivoisaa sovitteluseksiä.
Ja koska vastapelurina on idiootti, alkaa hän sovittelun jälkeen haastaa riitaa samoista asioita. Josta seuraa taas samat valinnat: seinille paiskottu astiasto, taakse poistu tai raivoisa sovitteluseksi.
Ja koska allekirjoittanut ei osaa pitää suutaan kiinni vielä tässäkään vaiheessa, alkaa avautuminen. Avautumisesta kaikesta paskasta. Muutama kyynel tipahtaa silmäkulmasta, ollaan asioiden ytimessä. Ja haukutaan, nimetään vastapuoli maailman paskimmaksi ihmiseksi ja. Ja nimittäin harrastetaan jälleen kerran sovitteluseksiä.
Voi olla, että vielä tämän jälkeenkin. En nimittäin enää jaksanut laskea. Onneksi taksin saaminen huoneeseen 425 oli tänään yhtä helppoa kuin eilen.
Nimittäin tekisi. Ja ihan vitusti mieleni ilmaista eräs mielipide. Mutta koska se varmasti käsitettäisiin kaikilla mahdollisilla tavoilla väärin niin olkoon se nyt tässä. Kaikki samaa mieltä olevat tietävät kuitenkin, mistä on kyse.
Mitä ihmettä me teimme ennen, siis ennen internettiä ja muita hienoja valistusvälineitä. Kirjoitimme ehkä kirjeen. Se oli ehkä perillä parissa päivässä. Ja sehän ehkä riitti.
***
Ilta-Sanomissa oli tänään useampikin hieno lainattu sanoma. Esitän niistä tässä yhden. Toivottavasti se kuvastaa minua tällä hetkellä parhaiten.
Elämässä on hetkiä, jolloin iskee ihmisen ikävä haulikon luo. Joskus siihen ei (tällä temperamentilla) tarvita muuta kuin että kuntosalilla on päällä väärä radiokanava, jota ei treeniä keskeyttämällä pääse pakoon. - Susanna Luikku - [Apu]
Kyllä kiitos. Voin ampua kaikki kuntoklubini paikalla olevat jäsenet ja työntekijät, mikäli tuossa avarassa tilassa sattuu soimaan jokin uusi diskojumputus tai kesä(kumi?)biisi. Harvemmin joudun sitä tosin kuuntelemaan, onhan olemassa niinkin hieno keksintö kuin iPod.
Mutta jos ei tarkastella lainattua sanomaa sanatarkasti niin paljastuuhan sieltä. Kuntosalille voi keksiä useammankin vertaiskuvan. Ja sitten se vaan napsahtaa. Toisilla pahemmin kuin toisilla.
Toiset raivoavat hiljaa suljettujen seinien sisällä. Toiset julkisesti kaikille. Toiset tappavat vaimonsa kaikessa hiljaisuudessa, toiset julkisesti.
***
Eikä varmasti tarvitse kertoa, että haulikko-fiilis syntyi itselle tänään, kun tapasin Miehen. Enkä edes mitenkään ohimennen.
Onneksi huoneesta 425 oli suhteellisen helppoa soittaa taksi.
Koettakaa nyt vitun urpot tajuta!!!
Turisti ja Paholainen sen jo sanoivat, ja nyt sanon minäkin. Y-Ö-K!
Jos panettaa niin vitusti niin lähinnä on oma käsi. Jos se ei riitä, niin matkaa johonkin pääkapunkiseudun thai-hierontaan. Jos raha on ongelma, pokaa baarista naisen. Jos naama on niin ruma, ettei onnistu, niin matkustaa Itään. Siellä sekä viina että erinäiset seksipalvelut ovat erittäin edukkaita.
Eikä muuten tarvitse ostaa paluulippua takaisin! Kastraatio lailliseksi!
Kokemuksia voinee lukea täältä.
Älkää kysykö, miksi minut saatin houkuteltua Uniklubin levyjulkkareihin keskiviikkona. Älkää kysykö, miksi vaivauduin paikalle, vaikka kuulin niiden olevan Luxissa. Älkää kysykö, miksi lähdin bileistä kummallisille jatkoille ja miksi poltin näillä jatkoilla ensimmäistä kertaa pilveä, sitten teinivuosien. Eikä varmasti tarvitse tiedustella, olenko yskinyt keuhkoni pihalle sen illan jälkeen?
***
Miksi blogilistalta löytyy paljon blogeja, joiden listanimessä on kirjoitusvirhe? Kuten esimerkiksi matiaxen muodit jamuut, jossa itsessään on tosin niin monta kirjoitusvirhettä, että oikein pahaa tekee.
Miksi blogilistalta löytyy paljon blogeja, joiden (lista)nimessä on sana blogi, blog, bloggaaja yms? Eihän Mikseri.net -sivustollakaan bändien nimissä ole kaikissa bändi tai band, se nyt on itsestään selvää kaikille, että kyseisellä sivustolla on bändejä. Luulisi olevan itsestään selvää, että blogilistalla listataan BLOGEJA. Luulisi tosiaan.
Miksi blogilistan luetuimmissa/suosituimmissa blogeissa on blogeja, jotka todellisuudessa ovat hyvin hyvin huonoja? Siis jotka eivät tarjoa juuri minkäänlaista sisältöä ja jotka eivät eroa muista samanlaisista juuri ollenkaan? Ja miksi näitä sitten vielä haastatellaan eri medioissa, koska toimittajat luulevat, että nämä tietävät kaiken bloggaamisesta? Sehän on lukijan aliarvioimista, pissimistä tämän silmään. Sehän on vähän kun sanoisi, että Tean Tytöt tykkää -biisi on parasta musiikkia mitä ikinä on tehty, eikö?
***
Jossain lehdessä oli 90-luvulla eräänlainen Miksi? -palsta, jossa ihmeteltiin asioita, kuten miksi kananmuna on ovaali ja miksi kitarassa on 6 kieltä kun bassossa riittää 4. Olisi kiva muistaa mikä kyseinen lehti oli ja mitä kaikkea siinä kyseltiin. Muistan nauraneeni katketakseni joillekin näille kysymyksille.
***
[Edit 28.8.2007] Lukekaa täältä. Allekirjoittanut ei tunne henk.koht.
Ps. On se hellyyttävää miten sitä puolustetaan toveria vaikkei tässä sodassa ollakaan.
...menkää kotiinne!
***
Eipä. Nimittäin tänään vituttavat tyhmät ihmiset. Bussissa istuessa sitä miettii kaikenlaista.
Ennen Miestä tapailin erästä kundia (nuori). Olin juuri lopettanut suhteen edelliseen ja tämä tuli yllättäen, nurkan takaa. Kundi oli söpö, komea ja ihana, osasi olla niin kuin miehen pitää naisen kanssa osatakin. Paitsi...
Jos mies osaa puhutella kauniisti, kertoa, että hän rakastaa sinua ja antaa sinun auttaa tehtävissä, jotka normaalisti miehelle kuuluisivat (vahingot korvataan jälkikäteen hiljaisuudessa), hän on tyhmä. Jotakin perustavanlaatuista vikaa tällaisessa miehessä on oltava.
No kundihan maksoi leffan ja safkan, osti kukkia pyytämättä. Puhui kauniita ja rakasteli hyvin. Oli kohtelias ja tarvittaessa villi, oli juuri sitä, mitä teinitytöt Reginaa lukiessaan toivoivat.
Vähän huonotapainen ja maailmaa ymmärtämätön mutta mitä sitten? Mitä sitten, että vain yksi ystävä tuli huomauttamaan tämän tyhmyydestä. Mistä tyhmyydestä? kysyin silloin.
Pitkälle uutuudenviehätyksen jälkeen erehdyin itsekin miettimään tuota tyhmyyttä. Asia vaivasi jopa niin paljon, että kysyin Itsenäisyyspäivän kynnyksellä josko kundi sattuisi tietämään, koska Suomi itsenäistyi?
Vaan eipä tiennyt. Päivän muisti ei-niin-vähemmän-pienten-vinkkien jälkeen. Vuoden arvuuttelu päättyi käsittämättömään lukemaan "vuonna 1913", jonka jälkeen kerroin hänelle "totuuden". Viikkoa myöhemmin tiedustellessani asiaa oli vuosi kyllä mielessä, mutta päivästä ei ollut hajuakaan. Hassua vaan, että se oli osunut juuri sille viikolle.
***
Silloin sikisi se ajatus, että kuinka tyhmyys määritellään. Onko oikein luokitella ihminen tyhmäksi, jos hän ei tunne omaa lähihistoriaansa? Vai olisiko oikeampi mittari luokitella ihminen tyhmäksi silloin, kun hän ei tiedä hallitsevan pääministerin nimeä, tai kun hän ei osaa kertoa maitopurkin hintaa kaupassa (10e tarkkuudella)?
Ja millä oikeudella vain yksi ystävistäni mainitsi tämän kundin tyhmyydestä? Muut kylllä hurrasivat hoosiannaa vieressä, kun kehuin tätä maasta taivaisiin.
***
Tänä päivänä tuosta tulee vain mieleen, että onko se todella niin? Että me naiset odotamme mieheltämme kaikkea sitä regina-sinäminä-mekaks-novellipaskaa ja kuitenkin tyydymme siihen, että yksi näistä kriteereistä toteutuu? Että se ei kyllä riitä, että mies on luottettava, rakastava, fiksu tai anteeksiantavainen. Mutta jos on paskiainen, niin se viedään käsistä.
***
Olen miettinyt Miestä viime aikoina. Laittoman usein. Tekisi jopa mieli soittaa.
Päässäni napsahti 4.8.2007. Pokasin Miehen silmien alla yhden hänen työkavereistaan enkä usko, että kellekään olisi jäänyt epäselväksi miten ilta päättyi. Noin Empire State Buildingin kokoinen morkkis on vaivannut minua siitä lähtien. Ja painajaiset.
Olen viime aikoina nähnyt lähes joka yö painajaisia. Niitä on kahdenlaisia. Toisissa pääosassa on aina Mies, Miehellä on aina toinen nainen ja minä itken vieressä ja yritän saada Miehen tajuamaan mitä se menettää, kun lähtee toisen matkaan. Lupaan muuttua juuri sellaiseksi kuin Mies haluaa ja käyttäytyä muutenkin sopivasti. Minä kärsin unessa joka yö uudestaan ja uudestaan sen tunteen, kun sydän särkyy. Herätessäni tunne vain voimistuu eikä sitä oikein tiedä miten päin olisi.
Toisissa Miehen kissa on huonokuntoinen ja minä olen vastuussa hänen hoitamisestaan. Kissa suljetaan häkkiin aina kun olen poissa kotoa. Palatessani tarkistan, että kissa on vielä hengissä mutta häkissä on usein kymmeniä samanlaisia huonokuntoisia kissoja enkä erota sitä oikeaa mitenkään. Välillä joukossa on muutama kuollutkin.
Töihin lähteminen tuntuu nykyään äärimmäisen vaikealta, enkä ole uskaltanut juoda alkoholiakaan Ankan jälkeen. Pelkään, että se vain pahentaisi painajaisiani. Freudilla olisi varmasti jotain fiksua sanottavaa näihin, mutten jaksa kysyä. Täytynee syödä unilääkkeitä, jos se niillä.
***
Viime aikoina olen pohtinut asioita, jotka vituttavat minua erittäin paljon. Listalle mahtuu niin henkilöitä, esineitä kuin tv-ohjelmiakin mutta en tunnu saavan sitä ikinä valmiiksi. Lista vaan tuntuu venyvän hieman tarkoitettua pidemmäksi.
***
Varasin USA-tourin nyt sitten syyskuun loppuun. Sitä ennen pitäisi vielä käydä työmatkalla Indonesiassa, Kotkassa ja Kittilässä. Kiire pitää onneksi otteessaan ja päivät tuntuvat kuluvan. Illalla pysähtyessään ajatukset sitten tulevat. Ja painajaiset. En muista koska olisin viimeksi nukkunut kunnolla.
Kävin tänään ruokatunnilla Asematunnellissa. Takaisintulomatkalla kuulin kvartetin (viulux2, sello, kontrabasso) soittavan otsikonmukaista Metallicaa. Olin niin järkyttynyt, että soitin rapakon taakse.
Enkä tajunnut, että aikaero on noin 10 tuntia. Onneksi siellä oltiin vielä hereillä.
Muistan, kuinka ensi kerran...Ei kun siis. Muistan, kuinka nuoruudessani minulla oli ystävä, joka ei voinut ostaa kaupasta kerralla niin paljon tavaraa, että olisi joutunut kantamaan niitä kaupungilla muovipussissa. Se oli äärimmäisen noloa se. Toinen ystäväni ei voinut ostaa mieskassalta siteitä tai tamponeja, se vasta noloa olisikin ollut. Kolmannen kaverini ostoskoriin ei koskaan päässyt wc-paperi.
Mokistakin nähtiin jo valmiiksi painajaisia. Jokainen on varmasti nähnyt joskus unta siitä, että menee alasti kouluun. Minä näin useasti. Pahimpana unialastomuuskautena kaverini kävi koulumatkalla poimimassa minut mukaansa ja samalla tarkisti, että päälläni on edes vaatteita etäisesti muistuttavia riepuja.
Mutta sattui niitä ihan todellisuudessakin. Samassa taloyhtiössä asunut tyttö oli saanut sedältään kreikantuliaisena Lambada-hameen. Me muut tytöt oltiin tietysti kamalan kateellisia ja haluttiin kerta toisensa jälkeen nähdä hameen pyörivän. Se kun nousi vaakatasoon asti paljastaen kaiken. Eräänä päivänä lambadatyttö oli unohtanut pukea alushousut jalkaansa. No kaikki varmasti arvaa miten siinä kävi.
Luokkakaverini odotti innolla luokkakuvausta. Hän oli pukenut päälleen uudet lyhytlahkeiset vaaleanpunaiset farkkuhaalarit, kammannut tukkansa ja taiteillut sen hienosti saparoille. Välitunnilla ennen luokkakuvausta tyttö keinui ja onnistui putoamaan hiljaisessa vauhdissa suoraan keinun alla liejuneeseen mutalammikkoon. Takamuksesta tuli ruskea eikä tyttö halunnut tulla kuvatuksi siinä asussa. Lähti sitten kesken koulupäivän kotiin pesemään haalareitaan ja tuli loppujen lopuksi ajoissa kuviinkin. Vieressä seisoneet pojat tietysti nauroivat katketakseen eikä piikittely asiasta loppunut ihan heti.
Itse halusin hieman nuorempana keittää vanhemmilleni kahvin valmiiksi aamiaispöytään. Meillä oli silloin kuvassa näkyvän kaltainen keitin, jolla en ollut koskaan keittänyt kahvia. 
Olin kuitenkin seurannut vierestä usein kun isäni täytti pannua. Kaadoin vanhat kahvit pois, huuhtelin pannun, lisäsin puruja oikean määrän ja laitoin masiinan hellalle. Eihän siitä tietenkään mitään kahvia tullut kun en tajunnut lisätä vettä. Isäni tosin ymmärsi hupsuuteni ja opetti keittämään kahvia kunnolla. Tämä kuitenkin nolotti minua pitkään.
Teininä olin tyttökaverini kanssa kylässä samalla luokalla olevan pojan luona ja paikalla oli myös ihastukseni (hmm, voisin kirjoittaa näitä työkseni Demiin). Jossain vaiheessa juoksin karkuun jompaa kumpaa poikaa ja kaaduin kompastuttuani kynnykseen. Nolotti niin kovin, että syytin kaverini tönäisseen minua. Ei sitä kukaan tainnut uskoa.
Kerran olimme vanhempieni ja isoäitini kanssa syömässä linjastoravintolassa. Iso pyysi minua hakemaan hänelle ruokajuomaksi kaljaa ja minä mietin pääni puhki miten selittäisin myyjälle, että kalja todella menee isolle. Lopulta tarjoilija tuli kysymään asiaa isolta, kunnes paljastui, että todellisuudessa hän halusi kotikaljaa. Iso nauroi, vanhempani nauroivat ja tarjoilija se vasta nauroikin. Minua ei kumma kyllä naurattanut yhtään mutta hävetti vietävästi.
Myöhemmällä iällä selvinpäin tehdyt mokat eivät tunnu miltään, kännisekoilut sitä vastoin tuottavat moraalisen krapulan hikipisaroita vielä muutaman päivän perästäkin. Kerran kännissä olin yrittänyt väkisin suudella kantabaarini portsaria. Hävetti niin pirusti etten enää uskaltanut käydä siinä baarissa.
Näistä mokista tulee harvemmin kerrottua kellekään, paitsi jos aikaa on kulunut tarpeeksi kauan ja niille osaa jo itsekin nauraa. Mutta onneksi on internet. Lapsille ja nuorille löytyy Megamokat ja Katja Stålhin siirryttyä Demistä Suosikin päätoimittajaksi myös Itsensäpaljastamo. Verkkoversion lisäksi mokia julkaistaan kuukausittain ilmestyvissä lehdissä.
Aikuisten kaappeihin voi, luurankojen löytymisen toivossa, kurkistella vaikkapa Tunnustuksien luolassa, Rippituolissa ja Salaisuuksia.fi:ssä. Tosin aikuisten palstoilla jutut menevät nopeasti hyvin ala-arvoisiksi. Provotaan ja keksitään mitä kummallisimpia asioita ja sitten hihitellään yksin pimeässä komerossa kun luullaan, että toiset todella uskoisivat niitä.
En tiedä oliko minulla joku pointtikin tällä kirjoituksella. Ei varmaan. Mietin kaiketi sitä, että mikä näistä kaikista ripittäytymisen mahdollisuuksista tuli ensin. Tiedättekö?
***
Viime päivinä lehtien palstoilla on sivuttu Taneli Kekkosen mystistä kuolemaa. Muistan kyllä, että herra teki itsemurhan, oli alkoholisoitunut ja aiheutti muutenkin pahennusta. Mutta liittyikö siihen itsemurhaan jotain muutakin traagista. Vanha ei muista.
Ja miksi erittäin monet ihmiset väittävät, että itse Urho Kekkonen kuoli jo vuonna -81?
***
Miksi blogiini eksytään enää vain hakusanoilla "tissit" tai "lenore"? Useimmiten top20:ssä hakusanassa vilisee vain noita sanoja.
***
Miksi Mies kävi tänään oveni takana? Ja kun teeskentelin olevani poissa kotoa, miksi Mies tiputti postiluukustani paksuhkon kirjeen? Ja miksen ole vielä avannut kirjettä?
***
Miksi kesäloman jälkeen töihin palaaminen tuntuu niin helvetin ankealta? Ja miksi olen työpaikallani puolitoistatuntia etuajassa?
***
Miksi?
***
[kommentteihin ovat tervetulleita oikeiden vastauksien lisäksi myös omakohtaiset mokat]
Päivitin Helppoa luettavaa -osiota. Blogilistan suosikeista löytyy toki muutama muukin blogi mutta niitä seurailen vain silloin tällöin, en edes aina niiden päivittyessä. Jos haluat omasi listalleni niin ilmoittele, katson sitten kelpuutanko sitä sinne. Huomaan lukevani blogeja aika laajalla skaalalla mutta en siksi, että ne ovat suosittuja. Minua on vaikea miellyttää.
***
Lomalla ollessani olen tekstaillut X:n kanssa. Tai jos totta puhutaan niin hän sen viestittelyn aikanaan aloitti ja kun en ole töissä niin ei kai siitä mitään haittaa ole. Yksi parhaista tähän asti saapuneista oli "Sinua ajatellessa oikean reiden elohiiri juoksee vilkkaasti ylöspäin, eikä työnteosta taida tulla mitään". En oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, joten en tehnyt kumpaakaan. Taisin vastatakin jotain yhtä päätöntä.
***
Huomasin blogia lukiessani (kyllä, luen toisinaan myös mitä itse olen kirjoittanut) etten ole maininnut sanallakaan Metallican taannoista konserttia. Mainostin keikkaa jo helmikuussa ja ihmettelen suuresti, etten ole tullut maininneeksi siitä mitään sen jälkeen.
Ennen keikkaa kävin tapaamassa Jamesia ja hänen perhettään samaan aikaan kun Lars oli lenkillä Töölönlahdella. Totesimme Jamesin kanssa, ettei kerran vuodessa järjestyvä lyhyt tapaaminen millään riitä. Vaikka meilejä ja tekstiviestejä lenteleekin pitkin vuotta, on livenä jutteleminen kuitenkin aivan eri juttu. Sain kutsun Jenkkeihin syksyllä. Voipi olla, että loput kesälomastani vietän Californian auringossa.
Keikka oli loistava, luonnollisesti. Mutta senhän te kaikki jo tiesittekin.
Varastin tämän Tiinalta, joka oli varastanut tämän Minjalta.
Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma tietokoneeltasi, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, paina playta ja anna musiikin toimia profeettana.
Huom! Käytin itse iPodia, koska tietokoneella ei musiikkia juurikaan ole.
Mitä äitini minusta ajattelee?
Laulu: System Of A Down - Forest
Kommenttini: Ilmeisesti tämä liittyy äitini kehoitukseen pari viikkoa sitten, pitäisi mukamas mennä poimimaan mustikoita kun niiden satoaika on just nyt!
Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
Laulu: Lapin Kesä - Kristian Meurman
Kommenttini: Ilmeisesti Lapissa pitäisi käydä ja olisihan se ruskan aikaan varmasti aikamoinen kokemus. Pistetään harkintaan, kesälomaa kun jää jäljelle vielä pari viikkoa.
Mikä auttaisi rahaongelmiini?
Laulu: Fast Car - Tracy Chapman
Kommenttini: Autoni taitaa kyllä syödä enemmän rahaa kuin varsinaisesti auttaa olemattomia rahaongelmiani. Alla Audi A6.
Mistä muut ihmiset kadehtii minua?
Laulu: Teuvo, Maanteiden Kuningas - Leevi & The Leavings
Kommenttini: Ilmeisesti autoni herättää kateutta ihmisissä.
Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
Laulu: Hyvää Tulevaisuutta - Kotiteollisuus
Kommenttini: Luvassa näemmä loistava tulevaisuus.
Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
Laulu: Matkalaulu - PMMP
Kommenttini: Mitä ilmeisemmin matkustan paljon. Tai sitten muutan johonkin Espanjan aurinkoon talviksi ja keikistelen ruskeana ja ryppyisenä kesät Suomessa. Yök.
Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
Laulu: Eva - Nightwish
Kommenttini: Jos tällä ei tarkoiteta Serranon perheen Evaa niin mahdollisesti löydän itseni DTM:stä jonkun hehkeän Evan kainalosta lähiaikoina. Vaihteluhan virkistää, tunnetusti.
Elämän tarkoitus?
Laulu: Pimeyden Morsian - Turmion Kätilöt
Kommenttini: Mennä naimisiin Saatanan kanssa?
Mitä tämän jälkeen kannattaisi tehdä?
Laulu: Tavikset - Happoradio
Kommenttini: Laulussahan sanotaan "tavikset tahtovat tositv:n, oman pesän ja pienen perheen". Perustanen perheen tositv:n pyöriessä taustalla.
Kuinka muu maailma minut näkee?
Laulu: Kivireki - Kotiteollisuus
Kommenttini: Taakka mikä taakka.
Onko elämäni onnellinen?
Laulu: Älä tee - Zen Café
Kommenttini: "Älä tee minun kanssani mitään sellaista, jonka voisit säästää siihen kun sinulla on mies jonka todella tahdot".
Mitä ystäväni ajattelevat minusta?
Laulu: Ajakaa! - Viikate
Kommenttini: Joko he ajavat lujaa karkuun jo minut nähdessään tai sitten minun pitäisi ajaa lujempaa heidän kyydissä ollessaan.
Himoitseeko ihmiset minua salaa?
Laulu: Elämä Ikkunan Takana - Leevi & The Leavings
Kommenttini: Joku katselee minua salaa ja haaveilee. Ei kannattaisi, elo kera tämän ihmisen huolineen ja murheineen ei ole väliaikaista.
Kuinka teen itsestäni onnellisen?
Laulu: Good Riddance - Green Day
Kommenttini: Pääsemällä eroon jostakin, Miehestä?
Mitä teen elämälläni?
Laulu: Paha Ihminen - Turmion Kätilöt
Kommenttini: "Ja niin taas tapahtui - ihminen itsensä Jumalaksi muutti - Teki taivaan päälle maan - ja tuhosi sen taas uudestaan".
Miksi elämä(ni) on niin täynnä tuskaa?
Laulu: Tuhannen Kilometrin Päässä - Zen Café
Kommenttini: Koska se on niin kaukana?
Kuinka voisin lisätä nautintoani seksin aikana?
Laulu: Kello 18:00 - Maj Karma
Kommenttini: Paras aika harrastaa seksiä on klo 18, pistetään korvan taakse.
Saanko ikinä lapsia?
Laulu: Oops, I Did It Again (cover) - Children Of Bodom
Kommenttini: Ilmeisesti montakin. Apua!
Mikä olisi hyvä neuvo minulle?
Laulu: Pet Cemetery - The Ramones
Kommenttini: Eli elä elämäsi kerralla kunnolla niin ei tarvitse palata takaisin ryssimään uudestaan.
Mitä on onnellisuus?
Laulu: B.Y.O.B - System Of A Down
Kommenttini: Bring Your Own Bombs. Tapellaanko?
Mikä on minun lempifetissini?
Laulu: Kova Maa - Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Kommenttini: Kova maa tai niskalaukaus, what ever turns you on.
Lajissaan ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin meemi. Hmm. Huijasin. Taisin keksiä yhden aikaisemmin itse.
Luin koko toissayön ja osan eilistä päivääkin uusinta Potteria, sitä ei vaan voinut lopettaa kesken kun sen kerran oli avannut. Ei, en siltikään aio kertoa loppuratkaisua mikäli joku haluaa sen itse selvittää. Sanotaan nyt vaan, että olo on haikea. Enempää ei tule ja tuohon on tyydyttävä.
Noin puolessa välissä Potter-raamattuani hellyin suostumaan Miehen tapaamiseen. Sovimme myöhäisestä lounaasta läheisessä ruokaravintolassa. Nenä kiinni kirjassa menin, odotin ja lähdin pois, Mies ei koskaan vaivautunut paikalle. Viestissään hän kertoi haluavansa nähdä vielä kerran, selittää.
En ole syönyt tänään mitään. En ole edes käynyt kaupassa, joten asunnostani ei löydy mitään syötäväksi kelpaavaa. Itseaiheutettu fyysinen kipu helpottaa hieman ahdistuksen, vitutuksen ja sydänsurujen mollivoittoiseen sinfoniaan, joka päässäni soi.
Jälkeenpäin katsottuna väitän, ettei Miehellä ikinä ollut tarkoitus ilmestyä paikalle. Tämä oli siis yksi hänen tavoistaan saada minussa aikaan jonkilainen tunnereaktio. Voiko miestenlogiikka todella ontua näin pahasti? Että kunhan naista on loukattu tarpeeksi pahasti ja saatu hänet infernaalisen vihan kehtoon, niin siellä se avosylin odottaa miestä kotiin palaavaksi. Kysyn vaan.
Niinpä niin. Sain juuri ja juuri silmäni hetkeksi irti tuosta loistavasta opuksesta ja irtaannuin tänne. Kärsimättömimmät allekirjoittaneet kun hakivat opuksen jo yöllä Kirkkonummelta. Mitenpä sitä ihminen paremmin kesälomaansa viettäisi kuin lukemalla.
Palatakseni vielä lähihistoriaan. Pidin miltei koko juhannuksen jälkeisen viikon vapaata, kävin konttorilla vain lähinnä tekemässä matkaselvitystä ja -raportointia ja viemässä kuitteja. Jätin ohjeita kesälomaani varten ja kerroin, etten aio pitää työkännykkääni päällä joten turha itkeä tähän suuntaan jos joku ei toimi.
Mieheltä ehti viikon aikana tulla useampi kymmenen teksiviestiä, sähköpostia ja kukkalähetystä. Aluksi jaksoin jopa lukea ne mutta loppuviikosta poistin kaikki viestit lukematta. Viestien sävy vaihteli suuresti. Joissain Mies itki vuolaasti tehneensä elämänsä virheen ja kehui minut maasta taivaisiin, joissain olin ymmärtämätön pihtaaja, joka on omalla käytöksellään aiheuttanut Miehen sekoilut. Jep jep.
Yhteydenottoja tulee vieläkin mutta harvakseltaan. Muutamilla festareilla ollaan törmätty, mutta väenpaljouden vuoksi olen onnistunut katoamaan paikalta ennen kuin Mies ehtii mitään sanoa. Tämä on tosin oudoksuttanut yhteisiä ystäviämme ja tuttujamme, mutta siirsin kaiken tiedotuspuolen Miehen harteille, siinähän värittää tarinaa itsensä kannalta paremmaksi.
Voisin kuvitella heltyväni johonkin yltioromanttiseen yhteydenottoyritykseen mutta tuskinpa Miehestä sellaiseen olisi. Pitääkin tarkistaa onko loistokas kirjasarja edennyt jo osaan "Romantiikka for DUMMIES".
Ja jotta asioita ei enää voisi mutkistaa ainakaan vähempää; X on syönyt tilaa kovalevystäni jo jonkun aikaa. Mutta koska kuormasta ei syödä, en ole edennyt asiassa pientä flirttiä pidemmälle vielä tähänkään päivään mennessä. Ehkä annan sille potkut ja pyydän sitten ulos. Ehkä.
PS. En tiedä miksi blogilista väittää blogini päivittyvän muutaman tunnin välein. Paska lista.
Lähdin siis kesäkuun alussa Moskovaan parin päivän työmatkalle. Epäonnekseni paikallisen yrityksen koko prosessien hallinta kaatui tulopäivänäni ja sitä korjailtiinkin sitten viikkoja. Jännittävintä koko reissussa oli kuitenkin yrittää hankkia suurlähetystöstä viisumiin jatkoaikaa. Vaikka se lopulta kaikkien selvityksien jälkeen heltisikin, olin todellisuudessa maassa pari päivää ilman voimassa olevaa viisumia. Jos olisin kohdannut jonkun virkaintoisen miliisin, olisin voinut päätyä syyttömänä putkaan määrittelemättömäksi ajaksi.
Kaatumisen syykin selvisi jonkin aikaa pääkoneen kanssa ähistyäni. Joku tietotekniikan alalla edistyneempi oli päättänyt piristää keskikesää mukavalla pikku viruksella. Ja vaikka itse viruksen putsaaminen koneista kesti vain muutaman päivän, niin ei sillä suorituksella annettu vielä lupaa lähtölaskennalle. Ehei. Sitten setvittiin oikein kunnon vanhassa neuvostoliittohengessä kyseisen yllätyksen järjestäneen henkilöllisyyttä ja hyvä ettei soitettu ihan Putinille asti kysyäksemme, että mitenkäs tästä edettäisiin. Onneksi ei sentään tarvinnut itse mennä kyseistä sankaria pidättämään, vaikka paikallisten avuttomuus antoi pelottavia viitteitä siitäkin.
Paluu rakkaaseen kotimaahan ei sitten ollutkaan enää niin hohdokas. Miehelle olin informoinut aina toisinaan, että vielä menee jokunen päivä mutta että tarkka kotiuttamispäivä ei vielä tiedossa. Enkä infonnut paluustani edes lentokoneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle, mikä loppujen lopuksi osottautuikin helvetin hyväksi päätökseksi.
Koti oli kuin kaatopaikka. Ilmeisesti kolmessa viikossa saa aikaan niin näyttävää jälkeä, että jo hetken luulin törmänneeni väärästä ovesta sisään epäsiistin naapurini olohuoneeseen, jossa imuria ei ole esitelty varmasti sitten vuoden -77. Silmien sulkeminen ja itsensä nipistäminen ei kuitenkaan muuttanut maisemakuvaa mitenkään. Kaiken kukkuraksi löysin käytettyjä naisten alushousuja täyttämässä lattiapinta-alaa sikin sokin. Toki uskaltaisin epäillä jokaisen naisen kotoa näitä löytyväksi mutta omastani yleensä pyykkikorin puolelta. Eikä tilannetta auttanut sekään, että olin juuri ennen reissua pessyt ainakin kaikki löytämäni vaatteet, mukaanluettuna nämä lattialla makoilevat likaiset pöksyparit.
Miehen herättyä kauneusuniltaan sepitin hänelle tarinan siitä, kuinka kaikki talomme lukot vaihdetaan huoltomiehen onnistuttua hävittämään yleisavaimet. Pyysin tyynen rauhallisesti Miehen kappaleen itselleni ja käskin sankarin kauppaan, herra ei, unenpöpperöisenä varmaan, edes tajunnut kyseenalaistaa mitään vaan totteli kuin koiranpentu. Keräsin kaikki avainkopiot pöydälle ja selvitin huoltomieheltä kuinka selviäisin helpoiten lukkojen vaihdattamisoperaatiosta. Toimintaohjeiden noudattamisen jälkeen siivosin, kasasin kolmen viikon aikana kertyneet, kengänjäljillä varustetut postini eteisen lattialta, ilmoitin töihin pitäväni juhannuksen jälkeen vielä pari vapaapäivää ja suljin puhelimeni.
Oli jälleen tilaa hengittää.
