Nollavyöhyke
Istuin koko eilisen päivän kotona, pimeässä peiton alla, hiljaa itkien. Kävin välillä oksentamassa sekä fyysistä että henkistä pahaaoloa pois.
Nosturista en muista mitään. Paitsi sen, että Mies pamahti paikalle vähän ennen puolta yötä. Näin hänet ensin vilaukselta, sitten kävelin ohi ja lopuksi vielä seisahduin hetkeksi hänen eteensä mutten sanonut mitään. Eikä sanonut hänkään. Katosi vain takahuoneeseen ja jäi sinne.
En muista kotimatkasta mitään. En löytänyt edes taksikuittia tai muuta tositetta kertomaan tulostani. Taskusta löytyi pieni minigrip-pussi tyhjillään. Kummallista.
***
Tänään taas töihin. Maanantaisin on yleensä hiljaista, jää liikaa aikaa omille ajatuksille. Päivä kerrallaan.
1 kommentti:
Voi itku sentään, nainen! Jotenkin kun pystyisit irroittautumaan suhteesta, joka ilmiselvästi rikkoo sinut pala palalta. Olen pahoillani, että se mies kohtelee sinua noin. Sellaiseen ei tarvitsisi suostua.
Lähetä kommentti