Kävin tänään ruokatunnilla Asematunnellissa. Takaisintulomatkalla kuulin kvartetin (viulux2, sello, kontrabasso) soittavan otsikonmukaista Metallicaa. Olin niin järkyttynyt, että soitin rapakon taakse.
Enkä tajunnut, että aikaero on noin 10 tuntia. Onneksi siellä oltiin vielä hereillä.
Muistan, kuinka ensi kerran...Ei kun siis. Muistan, kuinka nuoruudessani minulla oli ystävä, joka ei voinut ostaa kaupasta kerralla niin paljon tavaraa, että olisi joutunut kantamaan niitä kaupungilla muovipussissa. Se oli äärimmäisen noloa se. Toinen ystäväni ei voinut ostaa mieskassalta siteitä tai tamponeja, se vasta noloa olisikin ollut. Kolmannen kaverini ostoskoriin ei koskaan päässyt wc-paperi.
Mokistakin nähtiin jo valmiiksi painajaisia. Jokainen on varmasti nähnyt joskus unta siitä, että menee alasti kouluun. Minä näin useasti. Pahimpana unialastomuuskautena kaverini kävi koulumatkalla poimimassa minut mukaansa ja samalla tarkisti, että päälläni on edes vaatteita etäisesti muistuttavia riepuja.
Mutta sattui niitä ihan todellisuudessakin. Samassa taloyhtiössä asunut tyttö oli saanut sedältään kreikantuliaisena Lambada-hameen. Me muut tytöt oltiin tietysti kamalan kateellisia ja haluttiin kerta toisensa jälkeen nähdä hameen pyörivän. Se kun nousi vaakatasoon asti paljastaen kaiken. Eräänä päivänä lambadatyttö oli unohtanut pukea alushousut jalkaansa. No kaikki varmasti arvaa miten siinä kävi.
Luokkakaverini odotti innolla luokkakuvausta. Hän oli pukenut päälleen uudet lyhytlahkeiset vaaleanpunaiset farkkuhaalarit, kammannut tukkansa ja taiteillut sen hienosti saparoille. Välitunnilla ennen luokkakuvausta tyttö keinui ja onnistui putoamaan hiljaisessa vauhdissa suoraan keinun alla liejuneeseen mutalammikkoon. Takamuksesta tuli ruskea eikä tyttö halunnut tulla kuvatuksi siinä asussa. Lähti sitten kesken koulupäivän kotiin pesemään haalareitaan ja tuli loppujen lopuksi ajoissa kuviinkin. Vieressä seisoneet pojat tietysti nauroivat katketakseen eikä piikittely asiasta loppunut ihan heti.
Itse halusin hieman nuorempana keittää vanhemmilleni kahvin valmiiksi aamiaispöytään. Meillä oli silloin kuvassa näkyvän kaltainen keitin, jolla en ollut koskaan keittänyt kahvia. 
Olin kuitenkin seurannut vierestä usein kun isäni täytti pannua. Kaadoin vanhat kahvit pois, huuhtelin pannun, lisäsin puruja oikean määrän ja laitoin masiinan hellalle. Eihän siitä tietenkään mitään kahvia tullut kun en tajunnut lisätä vettä. Isäni tosin ymmärsi hupsuuteni ja opetti keittämään kahvia kunnolla. Tämä kuitenkin nolotti minua pitkään.
Teininä olin tyttökaverini kanssa kylässä samalla luokalla olevan pojan luona ja paikalla oli myös ihastukseni (hmm, voisin kirjoittaa näitä työkseni Demiin). Jossain vaiheessa juoksin karkuun jompaa kumpaa poikaa ja kaaduin kompastuttuani kynnykseen. Nolotti niin kovin, että syytin kaverini tönäisseen minua. Ei sitä kukaan tainnut uskoa.
Kerran olimme vanhempieni ja isoäitini kanssa syömässä linjastoravintolassa. Iso pyysi minua hakemaan hänelle ruokajuomaksi kaljaa ja minä mietin pääni puhki miten selittäisin myyjälle, että kalja todella menee isolle. Lopulta tarjoilija tuli kysymään asiaa isolta, kunnes paljastui, että todellisuudessa hän halusi kotikaljaa. Iso nauroi, vanhempani nauroivat ja tarjoilija se vasta nauroikin. Minua ei kumma kyllä naurattanut yhtään mutta hävetti vietävästi.
Myöhemmällä iällä selvinpäin tehdyt mokat eivät tunnu miltään, kännisekoilut sitä vastoin tuottavat moraalisen krapulan hikipisaroita vielä muutaman päivän perästäkin. Kerran kännissä olin yrittänyt väkisin suudella kantabaarini portsaria. Hävetti niin pirusti etten enää uskaltanut käydä siinä baarissa.
Näistä mokista tulee harvemmin kerrottua kellekään, paitsi jos aikaa on kulunut tarpeeksi kauan ja niille osaa jo itsekin nauraa. Mutta onneksi on internet. Lapsille ja nuorille löytyy Megamokat ja Katja Stålhin siirryttyä Demistä Suosikin päätoimittajaksi myös Itsensäpaljastamo. Verkkoversion lisäksi mokia julkaistaan kuukausittain ilmestyvissä lehdissä.
Aikuisten kaappeihin voi, luurankojen löytymisen toivossa, kurkistella vaikkapa Tunnustuksien luolassa, Rippituolissa ja Salaisuuksia.fi:ssä. Tosin aikuisten palstoilla jutut menevät nopeasti hyvin ala-arvoisiksi. Provotaan ja keksitään mitä kummallisimpia asioita ja sitten hihitellään yksin pimeässä komerossa kun luullaan, että toiset todella uskoisivat niitä.
En tiedä oliko minulla joku pointtikin tällä kirjoituksella. Ei varmaan. Mietin kaiketi sitä, että mikä näistä kaikista ripittäytymisen mahdollisuuksista tuli ensin. Tiedättekö?
***
Viime päivinä lehtien palstoilla on sivuttu Taneli Kekkosen mystistä kuolemaa. Muistan kyllä, että herra teki itsemurhan, oli alkoholisoitunut ja aiheutti muutenkin pahennusta. Mutta liittyikö siihen itsemurhaan jotain muutakin traagista. Vanha ei muista.
Ja miksi erittäin monet ihmiset väittävät, että itse Urho Kekkonen kuoli jo vuonna -81?
***
Miksi blogiini eksytään enää vain hakusanoilla "tissit" tai "lenore"? Useimmiten top20:ssä hakusanassa vilisee vain noita sanoja.
***
Miksi Mies kävi tänään oveni takana? Ja kun teeskentelin olevani poissa kotoa, miksi Mies tiputti postiluukustani paksuhkon kirjeen? Ja miksen ole vielä avannut kirjettä?
***
Miksi kesäloman jälkeen töihin palaaminen tuntuu niin helvetin ankealta? Ja miksi olen työpaikallani puolitoistatuntia etuajassa?
***
Miksi?
***
[kommentteihin ovat tervetulleita oikeiden vastauksien lisäksi myös omakohtaiset mokat]
Päivitin Helppoa luettavaa -osiota. Blogilistan suosikeista löytyy toki muutama muukin blogi mutta niitä seurailen vain silloin tällöin, en edes aina niiden päivittyessä. Jos haluat omasi listalleni niin ilmoittele, katson sitten kelpuutanko sitä sinne. Huomaan lukevani blogeja aika laajalla skaalalla mutta en siksi, että ne ovat suosittuja. Minua on vaikea miellyttää.
***
Lomalla ollessani olen tekstaillut X:n kanssa. Tai jos totta puhutaan niin hän sen viestittelyn aikanaan aloitti ja kun en ole töissä niin ei kai siitä mitään haittaa ole. Yksi parhaista tähän asti saapuneista oli "Sinua ajatellessa oikean reiden elohiiri juoksee vilkkaasti ylöspäin, eikä työnteosta taida tulla mitään". En oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, joten en tehnyt kumpaakaan. Taisin vastatakin jotain yhtä päätöntä.
***
Huomasin blogia lukiessani (kyllä, luen toisinaan myös mitä itse olen kirjoittanut) etten ole maininnut sanallakaan Metallican taannoista konserttia. Mainostin keikkaa jo helmikuussa ja ihmettelen suuresti, etten ole tullut maininneeksi siitä mitään sen jälkeen.
Ennen keikkaa kävin tapaamassa Jamesia ja hänen perhettään samaan aikaan kun Lars oli lenkillä Töölönlahdella. Totesimme Jamesin kanssa, ettei kerran vuodessa järjestyvä lyhyt tapaaminen millään riitä. Vaikka meilejä ja tekstiviestejä lenteleekin pitkin vuotta, on livenä jutteleminen kuitenkin aivan eri juttu. Sain kutsun Jenkkeihin syksyllä. Voipi olla, että loput kesälomastani vietän Californian auringossa.
Keikka oli loistava, luonnollisesti. Mutta senhän te kaikki jo tiesittekin.
Varastin tämän Tiinalta, joka oli varastanut tämän Minjalta.
Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma tietokoneeltasi, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, paina playta ja anna musiikin toimia profeettana.
Huom! Käytin itse iPodia, koska tietokoneella ei musiikkia juurikaan ole.
Mitä äitini minusta ajattelee?
Laulu: System Of A Down - Forest
Kommenttini: Ilmeisesti tämä liittyy äitini kehoitukseen pari viikkoa sitten, pitäisi mukamas mennä poimimaan mustikoita kun niiden satoaika on just nyt!
Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
Laulu: Lapin Kesä - Kristian Meurman
Kommenttini: Ilmeisesti Lapissa pitäisi käydä ja olisihan se ruskan aikaan varmasti aikamoinen kokemus. Pistetään harkintaan, kesälomaa kun jää jäljelle vielä pari viikkoa.
Mikä auttaisi rahaongelmiini?
Laulu: Fast Car - Tracy Chapman
Kommenttini: Autoni taitaa kyllä syödä enemmän rahaa kuin varsinaisesti auttaa olemattomia rahaongelmiani. Alla Audi A6.
Mistä muut ihmiset kadehtii minua?
Laulu: Teuvo, Maanteiden Kuningas - Leevi & The Leavings
Kommenttini: Ilmeisesti autoni herättää kateutta ihmisissä.
Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
Laulu: Hyvää Tulevaisuutta - Kotiteollisuus
Kommenttini: Luvassa näemmä loistava tulevaisuus.
Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
Laulu: Matkalaulu - PMMP
Kommenttini: Mitä ilmeisemmin matkustan paljon. Tai sitten muutan johonkin Espanjan aurinkoon talviksi ja keikistelen ruskeana ja ryppyisenä kesät Suomessa. Yök.
Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
Laulu: Eva - Nightwish
Kommenttini: Jos tällä ei tarkoiteta Serranon perheen Evaa niin mahdollisesti löydän itseni DTM:stä jonkun hehkeän Evan kainalosta lähiaikoina. Vaihteluhan virkistää, tunnetusti.
Elämän tarkoitus?
Laulu: Pimeyden Morsian - Turmion Kätilöt
Kommenttini: Mennä naimisiin Saatanan kanssa?
Mitä tämän jälkeen kannattaisi tehdä?
Laulu: Tavikset - Happoradio
Kommenttini: Laulussahan sanotaan "tavikset tahtovat tositv:n, oman pesän ja pienen perheen". Perustanen perheen tositv:n pyöriessä taustalla.
Kuinka muu maailma minut näkee?
Laulu: Kivireki - Kotiteollisuus
Kommenttini: Taakka mikä taakka.
Onko elämäni onnellinen?
Laulu: Älä tee - Zen Café
Kommenttini: "Älä tee minun kanssani mitään sellaista, jonka voisit säästää siihen kun sinulla on mies jonka todella tahdot".
Mitä ystäväni ajattelevat minusta?
Laulu: Ajakaa! - Viikate
Kommenttini: Joko he ajavat lujaa karkuun jo minut nähdessään tai sitten minun pitäisi ajaa lujempaa heidän kyydissä ollessaan.
Himoitseeko ihmiset minua salaa?
Laulu: Elämä Ikkunan Takana - Leevi & The Leavings
Kommenttini: Joku katselee minua salaa ja haaveilee. Ei kannattaisi, elo kera tämän ihmisen huolineen ja murheineen ei ole väliaikaista.
Kuinka teen itsestäni onnellisen?
Laulu: Good Riddance - Green Day
Kommenttini: Pääsemällä eroon jostakin, Miehestä?
Mitä teen elämälläni?
Laulu: Paha Ihminen - Turmion Kätilöt
Kommenttini: "Ja niin taas tapahtui - ihminen itsensä Jumalaksi muutti - Teki taivaan päälle maan - ja tuhosi sen taas uudestaan".
Miksi elämä(ni) on niin täynnä tuskaa?
Laulu: Tuhannen Kilometrin Päässä - Zen Café
Kommenttini: Koska se on niin kaukana?
Kuinka voisin lisätä nautintoani seksin aikana?
Laulu: Kello 18:00 - Maj Karma
Kommenttini: Paras aika harrastaa seksiä on klo 18, pistetään korvan taakse.
Saanko ikinä lapsia?
Laulu: Oops, I Did It Again (cover) - Children Of Bodom
Kommenttini: Ilmeisesti montakin. Apua!
Mikä olisi hyvä neuvo minulle?
Laulu: Pet Cemetery - The Ramones
Kommenttini: Eli elä elämäsi kerralla kunnolla niin ei tarvitse palata takaisin ryssimään uudestaan.
Mitä on onnellisuus?
Laulu: B.Y.O.B - System Of A Down
Kommenttini: Bring Your Own Bombs. Tapellaanko?
Mikä on minun lempifetissini?
Laulu: Kova Maa - Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Kommenttini: Kova maa tai niskalaukaus, what ever turns you on.
Lajissaan ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin meemi. Hmm. Huijasin. Taisin keksiä yhden aikaisemmin itse.
Luin koko toissayön ja osan eilistä päivääkin uusinta Potteria, sitä ei vaan voinut lopettaa kesken kun sen kerran oli avannut. Ei, en siltikään aio kertoa loppuratkaisua mikäli joku haluaa sen itse selvittää. Sanotaan nyt vaan, että olo on haikea. Enempää ei tule ja tuohon on tyydyttävä.
Noin puolessa välissä Potter-raamattuani hellyin suostumaan Miehen tapaamiseen. Sovimme myöhäisestä lounaasta läheisessä ruokaravintolassa. Nenä kiinni kirjassa menin, odotin ja lähdin pois, Mies ei koskaan vaivautunut paikalle. Viestissään hän kertoi haluavansa nähdä vielä kerran, selittää.
En ole syönyt tänään mitään. En ole edes käynyt kaupassa, joten asunnostani ei löydy mitään syötäväksi kelpaavaa. Itseaiheutettu fyysinen kipu helpottaa hieman ahdistuksen, vitutuksen ja sydänsurujen mollivoittoiseen sinfoniaan, joka päässäni soi.
Jälkeenpäin katsottuna väitän, ettei Miehellä ikinä ollut tarkoitus ilmestyä paikalle. Tämä oli siis yksi hänen tavoistaan saada minussa aikaan jonkilainen tunnereaktio. Voiko miestenlogiikka todella ontua näin pahasti? Että kunhan naista on loukattu tarpeeksi pahasti ja saatu hänet infernaalisen vihan kehtoon, niin siellä se avosylin odottaa miestä kotiin palaavaksi. Kysyn vaan.
Niinpä niin. Sain juuri ja juuri silmäni hetkeksi irti tuosta loistavasta opuksesta ja irtaannuin tänne. Kärsimättömimmät allekirjoittaneet kun hakivat opuksen jo yöllä Kirkkonummelta. Mitenpä sitä ihminen paremmin kesälomaansa viettäisi kuin lukemalla.
Palatakseni vielä lähihistoriaan. Pidin miltei koko juhannuksen jälkeisen viikon vapaata, kävin konttorilla vain lähinnä tekemässä matkaselvitystä ja -raportointia ja viemässä kuitteja. Jätin ohjeita kesälomaani varten ja kerroin, etten aio pitää työkännykkääni päällä joten turha itkeä tähän suuntaan jos joku ei toimi.
Mieheltä ehti viikon aikana tulla useampi kymmenen teksiviestiä, sähköpostia ja kukkalähetystä. Aluksi jaksoin jopa lukea ne mutta loppuviikosta poistin kaikki viestit lukematta. Viestien sävy vaihteli suuresti. Joissain Mies itki vuolaasti tehneensä elämänsä virheen ja kehui minut maasta taivaisiin, joissain olin ymmärtämätön pihtaaja, joka on omalla käytöksellään aiheuttanut Miehen sekoilut. Jep jep.
Yhteydenottoja tulee vieläkin mutta harvakseltaan. Muutamilla festareilla ollaan törmätty, mutta väenpaljouden vuoksi olen onnistunut katoamaan paikalta ennen kuin Mies ehtii mitään sanoa. Tämä on tosin oudoksuttanut yhteisiä ystäviämme ja tuttujamme, mutta siirsin kaiken tiedotuspuolen Miehen harteille, siinähän värittää tarinaa itsensä kannalta paremmaksi.
Voisin kuvitella heltyväni johonkin yltioromanttiseen yhteydenottoyritykseen mutta tuskinpa Miehestä sellaiseen olisi. Pitääkin tarkistaa onko loistokas kirjasarja edennyt jo osaan "Romantiikka for DUMMIES".
Ja jotta asioita ei enää voisi mutkistaa ainakaan vähempää; X on syönyt tilaa kovalevystäni jo jonkun aikaa. Mutta koska kuormasta ei syödä, en ole edennyt asiassa pientä flirttiä pidemmälle vielä tähänkään päivään mennessä. Ehkä annan sille potkut ja pyydän sitten ulos. Ehkä.
PS. En tiedä miksi blogilista väittää blogini päivittyvän muutaman tunnin välein. Paska lista.
Lähdin siis kesäkuun alussa Moskovaan parin päivän työmatkalle. Epäonnekseni paikallisen yrityksen koko prosessien hallinta kaatui tulopäivänäni ja sitä korjailtiinkin sitten viikkoja. Jännittävintä koko reissussa oli kuitenkin yrittää hankkia suurlähetystöstä viisumiin jatkoaikaa. Vaikka se lopulta kaikkien selvityksien jälkeen heltisikin, olin todellisuudessa maassa pari päivää ilman voimassa olevaa viisumia. Jos olisin kohdannut jonkun virkaintoisen miliisin, olisin voinut päätyä syyttömänä putkaan määrittelemättömäksi ajaksi.
Kaatumisen syykin selvisi jonkin aikaa pääkoneen kanssa ähistyäni. Joku tietotekniikan alalla edistyneempi oli päättänyt piristää keskikesää mukavalla pikku viruksella. Ja vaikka itse viruksen putsaaminen koneista kesti vain muutaman päivän, niin ei sillä suorituksella annettu vielä lupaa lähtölaskennalle. Ehei. Sitten setvittiin oikein kunnon vanhassa neuvostoliittohengessä kyseisen yllätyksen järjestäneen henkilöllisyyttä ja hyvä ettei soitettu ihan Putinille asti kysyäksemme, että mitenkäs tästä edettäisiin. Onneksi ei sentään tarvinnut itse mennä kyseistä sankaria pidättämään, vaikka paikallisten avuttomuus antoi pelottavia viitteitä siitäkin.
Paluu rakkaaseen kotimaahan ei sitten ollutkaan enää niin hohdokas. Miehelle olin informoinut aina toisinaan, että vielä menee jokunen päivä mutta että tarkka kotiuttamispäivä ei vielä tiedossa. Enkä infonnut paluustani edes lentokoneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle, mikä loppujen lopuksi osottautuikin helvetin hyväksi päätökseksi.
Koti oli kuin kaatopaikka. Ilmeisesti kolmessa viikossa saa aikaan niin näyttävää jälkeä, että jo hetken luulin törmänneeni väärästä ovesta sisään epäsiistin naapurini olohuoneeseen, jossa imuria ei ole esitelty varmasti sitten vuoden -77. Silmien sulkeminen ja itsensä nipistäminen ei kuitenkaan muuttanut maisemakuvaa mitenkään. Kaiken kukkuraksi löysin käytettyjä naisten alushousuja täyttämässä lattiapinta-alaa sikin sokin. Toki uskaltaisin epäillä jokaisen naisen kotoa näitä löytyväksi mutta omastani yleensä pyykkikorin puolelta. Eikä tilannetta auttanut sekään, että olin juuri ennen reissua pessyt ainakin kaikki löytämäni vaatteet, mukaanluettuna nämä lattialla makoilevat likaiset pöksyparit.
Miehen herättyä kauneusuniltaan sepitin hänelle tarinan siitä, kuinka kaikki talomme lukot vaihdetaan huoltomiehen onnistuttua hävittämään yleisavaimet. Pyysin tyynen rauhallisesti Miehen kappaleen itselleni ja käskin sankarin kauppaan, herra ei, unenpöpperöisenä varmaan, edes tajunnut kyseenalaistaa mitään vaan totteli kuin koiranpentu. Keräsin kaikki avainkopiot pöydälle ja selvitin huoltomieheltä kuinka selviäisin helpoiten lukkojen vaihdattamisoperaatiosta. Toimintaohjeiden noudattamisen jälkeen siivosin, kasasin kolmen viikon aikana kertyneet, kengänjäljillä varustetut postini eteisen lattialta, ilmoitin töihin pitäväni juhannuksen jälkeen vielä pari vapaapäivää ja suljin puhelimeni.
Oli jälleen tilaa hengittää.
Pitkästä aikaa on sopiva otsikko muutamastakin syystä. Ensinnäkin en ole irrottautunut tänne pitkään aikaan. Ennen juhannusta olin pitkäksi venyneellä työmatkalla rakkaassa naapurimaassamme Venäjällä. Moskova saattaa olla ihan kiva pikavisiittikaupunki mutta kolme viikkoa kyseisessä kaupungissa on auttamattomasti liikaa.
Pitkästä aikaa myös siksi, että juhannuksena heitin Miehen ulos. Kirjoitan siitä tarkemman kuvauksen kunhan ennätän. Mutta siihen liittyen. Tänään oli ensimmäinen kerta kun kaipasin Miestä tuon episodin jälkeen. Katsoin nimittäin Serranon perhettä (joka on muuten aivan loistava sarja) ja itkin hysteerisesti loppukohtauksen aikana. Siinä sarjan kaksi keskeistä henkilöä vihdoin saivat sanottua todelliset tunteensa kissa-hiiri-leikin jatkuttua jo ilmeisesti yli 30 jakson verran. Hellyyttävintä oli, kun Marcos otatti itsestään valokuva-automaatissa kuvia. Kuvissa ei näkynyt naamaa vaan erilaisia tekstejä, kuten "Älä itke Eva", "Kuolen jos itket Eva", "Rakastan sinua" ja "Olen rakastanut sinua ensimmäisestä päivästä asti". Eva poimii kuvat automaatin tulostuslokerosta, vetää automaatin verhon pois edestä ja verhon takaa paljastuu anteeksipyytävälläkoiranilmeellävarustettu Marcos. Ja sitten itketään. Eva itkee, minä itken, Marcoskin olisi varmasti itkenyt jos kohtaus olisi kestänyt yhtään kauemmin.
Tajusin nimittäin sillä hetkellä, etten koskaan tapaa miestä joka tekisi jotain yhtä romanttista minulle. Jostain syystä kelkkaani tarttuu vain paatuneita renttuja ja tunneskaalaltaan ala-arvoisia paskiaisia. Sellaisia, jotka eivät tajua olla huolissaan rakkaastaan vaikka tähän ei saisi yhteyttä moneen tuntiin, päivään tai viikkoon. Sellaisia, jotka eivät tajua ilmoittaa itsestään ja tekemisistään moneen tuntiin, päivään tai viikkoon. Sellaisia, jotka ovat täysiä sikoja mutta jostain syystä niitä rakastaa ihan vitusti. Sellaisia, jollainen Mies oli ja on.
Pitkästä aikaa sattuu. Saatanasti.
