The Poet And The Pendulum

Jukka Kuoppamäki laulaa, että siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen. Eivät ne mitään sinisyyttä heijasta. Järvissä ei ole muuta sinistä kuin sinilevä, ja sekin on vihreää. [Pekka Seppänen - Talouselämä]

Käväisin tänään töissä. Hoidin muutaman juoksevan asian pois jaloista ja suunnistin tuttuakin tutumpaan huoneeseen 425. Ja vain siksi, että Mies halusi puhua vakavia.

Ja puhuttiinhan sitä. Jopa niin vakavia, että jossain vaiheessa huusimme kasvot punaisina toisillemme vittua ja perkelettä. Että kuinka se olikaan juuri toisen vika ja kuinka se lopulta johti tähän kaikeen. Ja kuinka kumpikaan ei voi ikinä antaa toiselle anteeksi.

Siinä raivon ja turhautumisen tilassa ihminen tekee usein vääriä valintoja. Joko sitä heittää seinille koko Arabian astiaston, poistuu paikalta ovet paukkuen, tai. Tai heltyy ja harrastaa raivoisaa sovitteluseksiä.

Ja koska vastapelurina on idiootti, alkaa hän sovittelun jälkeen haastaa riitaa samoista asioita. Josta seuraa taas samat valinnat: seinille paiskottu astiasto, taakse poistu tai raivoisa sovitteluseksi.

Ja koska allekirjoittanut ei osaa pitää suutaan kiinni vielä tässäkään vaiheessa, alkaa avautuminen. Avautumisesta kaikesta paskasta. Muutama kyynel tipahtaa silmäkulmasta, ollaan asioiden ytimessä. Ja haukutaan, nimetään vastapuoli maailman paskimmaksi ihmiseksi ja. Ja nimittäin harrastetaan jälleen kerran sovitteluseksiä.

Voi olla, että vielä tämän jälkeenkin. En nimittäin enää jaksanut laskea. Onneksi taksin saaminen huoneeseen 425 oli tänään yhtä helppoa kuin eilen.

Tekisipä mieleni...

Nimittäin tekisi. Ja ihan vitusti mieleni ilmaista eräs mielipide. Mutta koska se varmasti käsitettäisiin kaikilla mahdollisilla tavoilla väärin niin olkoon se nyt tässä. Kaikki samaa mieltä olevat tietävät kuitenkin, mistä on kyse.

Mitä ihmettä me teimme ennen, siis ennen internettiä ja muita hienoja valistusvälineitä. Kirjoitimme ehkä kirjeen. Se oli ehkä perillä parissa päivässä. Ja sehän ehkä riitti.

***

Ilta-Sanomissa oli tänään useampikin hieno lainattu sanoma. Esitän niistä tässä yhden. Toivottavasti se kuvastaa minua tällä hetkellä parhaiten.

Elämässä on hetkiä, jolloin iskee ihmisen ikävä haulikon luo. Joskus siihen ei (tällä temperamentilla) tarvita muuta kuin että kuntosalilla on päällä väärä radiokanava, jota ei treeniä keskeyttämällä pääse pakoon. - Susanna Luikku - [Apu]

Kyllä kiitos. Voin ampua kaikki kuntoklubini paikalla olevat jäsenet ja työntekijät, mikäli tuossa avarassa tilassa sattuu soimaan jokin uusi diskojumputus tai kesä(kumi?)biisi. Harvemmin joudun sitä tosin kuuntelemaan, onhan olemassa niinkin hieno keksintö kuin iPod.

Mutta jos ei tarkastella lainattua sanomaa sanatarkasti niin paljastuuhan sieltä. Kuntosalille voi keksiä useammankin vertaiskuvan. Ja sitten se vaan napsahtaa. Toisilla pahemmin kuin toisilla.

Toiset raivoavat hiljaa suljettujen seinien sisällä. Toiset julkisesti kaikille. Toiset tappavat vaimonsa kaikessa hiljaisuudessa, toiset julkisesti.

***

Eikä varmasti tarvitse kertoa, että haulikko-fiilis syntyi itselle tänään, kun tapasin Miehen. Enkä edes mitenkään ohimennen.

Onneksi huoneesta 425 oli suhteellisen helppoa soittaa taksi.

Menkää nyt vittu itseenne!

Koettakaa nyt vitun urpot tajuta!!!

Turisti ja Paholainen sen jo sanoivat, ja nyt sanon minäkin. Y-Ö-K!

Jos panettaa niin vitusti niin lähinnä on oma käsi. Jos se ei riitä, niin matkaa johonkin pääkapunkiseudun thai-hierontaan. Jos raha on ongelma, pokaa baarista naisen. Jos naama on niin ruma, ettei onnistu, niin matkustaa Itään. Siellä sekä viina että erinäiset seksipalvelut ovat erittäin edukkaita.

Eikä muuten tarvitse ostaa paluulippua takaisin! Kastraatio lailliseksi!

Kokemuksia voinee lukea täältä.

Miksi?

Älkää kysykö, miksi minut saatin houkuteltua Uniklubin levyjulkkareihin keskiviikkona. Älkää kysykö, miksi vaivauduin paikalle, vaikka kuulin niiden olevan Luxissa. Älkää kysykö, miksi lähdin bileistä kummallisille jatkoille ja miksi poltin näillä jatkoilla ensimmäistä kertaa pilveä, sitten teinivuosien. Eikä varmasti tarvitse tiedustella, olenko yskinyt keuhkoni pihalle sen illan jälkeen?

***

Miksi blogilistalta löytyy paljon blogeja, joiden listanimessä on kirjoitusvirhe? Kuten esimerkiksi matiaxen muodit jamuut, jossa itsessään on tosin niin monta kirjoitusvirhettä, että oikein pahaa tekee.

Miksi blogilistalta löytyy paljon blogeja, joiden (lista)nimessä on sana blogi, blog, bloggaaja yms? Eihän Mikseri.net -sivustollakaan bändien nimissä ole kaikissa bändi tai band, se nyt on itsestään selvää kaikille, että kyseisellä sivustolla on bändejä. Luulisi olevan itsestään selvää, että blogilistalla listataan BLOGEJA. Luulisi tosiaan.

Miksi blogilistan luetuimmissa/suosituimmissa blogeissa on blogeja, jotka todellisuudessa ovat hyvin hyvin huonoja? Siis jotka eivät tarjoa juuri minkäänlaista sisältöä ja jotka eivät eroa muista samanlaisista juuri ollenkaan? Ja miksi näitä sitten vielä haastatellaan eri medioissa, koska toimittajat luulevat, että nämä tietävät kaiken bloggaamisesta? Sehän on lukijan aliarvioimista, pissimistä tämän silmään. Sehän on vähän kun sanoisi, että Tean Tytöt tykkää -biisi on parasta musiikkia mitä ikinä on tehty, eikö?

***

Jossain lehdessä oli 90-luvulla eräänlainen Miksi? -palsta, jossa ihmeteltiin asioita, kuten miksi kananmuna on ovaali ja miksi kitarassa on 6 kieltä kun bassossa riittää 4. Olisi kiva muistaa mikä kyseinen lehti oli ja mitä kaikkea siinä kyseltiin. Muistan nauraneeni katketakseni joillekin näille kysymyksille.

***

[Edit 28.8.2007] Lukekaa täältä. Allekirjoittanut ei tunne henk.koht.

Ps. On se hellyyttävää miten sitä puolustetaan toveria vaikkei tässä sodassa ollakaan.

Rumat ihmiset...

...menkää kotiinne!

***

Eipä. Nimittäin tänään vituttavat tyhmät ihmiset. Bussissa istuessa sitä miettii kaikenlaista.

Ennen Miestä tapailin erästä kundia (nuori). Olin juuri lopettanut suhteen edelliseen ja tämä tuli yllättäen, nurkan takaa. Kundi oli söpö, komea ja ihana, osasi olla niin kuin miehen pitää naisen kanssa osatakin. Paitsi...

Jos mies osaa puhutella kauniisti, kertoa, että hän rakastaa sinua ja antaa sinun auttaa tehtävissä, jotka normaalisti miehelle kuuluisivat (vahingot korvataan jälkikäteen hiljaisuudessa), hän on tyhmä. Jotakin perustavanlaatuista vikaa tällaisessa miehessä on oltava.

No kundihan maksoi leffan ja safkan, osti kukkia pyytämättä. Puhui kauniita ja rakasteli hyvin. Oli kohtelias ja tarvittaessa villi, oli juuri sitä, mitä teinitytöt Reginaa lukiessaan toivoivat.

Vähän huonotapainen ja maailmaa ymmärtämätön mutta mitä sitten? Mitä sitten, että vain yksi ystävä tuli huomauttamaan tämän tyhmyydestä. Mistä tyhmyydestä? kysyin silloin.

Pitkälle uutuudenviehätyksen jälkeen erehdyin itsekin miettimään tuota tyhmyyttä. Asia vaivasi jopa niin paljon, että kysyin Itsenäisyyspäivän kynnyksellä josko kundi sattuisi tietämään, koska Suomi itsenäistyi?

Vaan eipä tiennyt. Päivän muisti ei-niin-vähemmän-pienten-vinkkien jälkeen. Vuoden arvuuttelu päättyi käsittämättömään lukemaan "vuonna 1913", jonka jälkeen kerroin hänelle "totuuden". Viikkoa myöhemmin tiedustellessani asiaa oli vuosi kyllä mielessä, mutta päivästä ei ollut hajuakaan. Hassua vaan, että se oli osunut juuri sille viikolle.

***

Silloin sikisi se ajatus, että kuinka tyhmyys määritellään. Onko oikein luokitella ihminen tyhmäksi, jos hän ei tunne omaa lähihistoriaansa? Vai olisiko oikeampi mittari luokitella ihminen tyhmäksi silloin, kun hän ei tiedä hallitsevan pääministerin nimeä, tai kun hän ei osaa kertoa maitopurkin hintaa kaupassa (10e tarkkuudella)?

Ja millä oikeudella vain yksi ystävistäni mainitsi tämän kundin tyhmyydestä? Muut kylllä hurrasivat hoosiannaa vieressä, kun kehuin tätä maasta taivaisiin.

***

Tänä päivänä tuosta tulee vain mieleen, että onko se todella niin? Että me naiset odotamme mieheltämme kaikkea sitä regina-sinäminä-mekaks-novellipaskaa ja kuitenkin tyydymme siihen, että yksi näistä kriteereistä toteutuu? Että se ei kyllä riitä, että mies on luottettava, rakastava, fiksu tai anteeksiantavainen. Mutta jos on paskiainen, niin se viedään käsistä.

***

Olen miettinyt Miestä viime aikoina. Laittoman usein. Tekisi jopa mieli soittaa.

Nightmares before Christmas

Päässäni napsahti 4.8.2007. Pokasin Miehen silmien alla yhden hänen työkavereistaan enkä usko, että kellekään olisi jäänyt epäselväksi miten ilta päättyi. Noin Empire State Buildingin kokoinen morkkis on vaivannut minua siitä lähtien. Ja painajaiset.

Olen viime aikoina nähnyt lähes joka yö painajaisia. Niitä on kahdenlaisia. Toisissa pääosassa on aina Mies, Miehellä on aina toinen nainen ja minä itken vieressä ja yritän saada Miehen tajuamaan mitä se menettää, kun lähtee toisen matkaan. Lupaan muuttua juuri sellaiseksi kuin Mies haluaa ja käyttäytyä muutenkin sopivasti. Minä kärsin unessa joka yö uudestaan ja uudestaan sen tunteen, kun sydän särkyy. Herätessäni tunne vain voimistuu eikä sitä oikein tiedä miten päin olisi.

Toisissa Miehen kissa on huonokuntoinen ja minä olen vastuussa hänen hoitamisestaan. Kissa suljetaan häkkiin aina kun olen poissa kotoa. Palatessani tarkistan, että kissa on vielä hengissä mutta häkissä on usein kymmeniä samanlaisia huonokuntoisia kissoja enkä erota sitä oikeaa mitenkään. Välillä joukossa on muutama kuollutkin.

Töihin lähteminen tuntuu nykyään äärimmäisen vaikealta, enkä ole uskaltanut juoda alkoholiakaan Ankan jälkeen. Pelkään, että se vain pahentaisi painajaisiani. Freudilla olisi varmasti jotain fiksua sanottavaa näihin, mutten jaksa kysyä. Täytynee syödä unilääkkeitä, jos se niillä.

***

Viime aikoina olen pohtinut asioita, jotka vituttavat minua erittäin paljon. Listalle mahtuu niin henkilöitä, esineitä kuin tv-ohjelmiakin mutta en tunnu saavan sitä ikinä valmiiksi. Lista vaan tuntuu venyvän hieman tarkoitettua pidemmäksi.

***

Varasin USA-tourin nyt sitten syyskuun loppuun. Sitä ennen pitäisi vielä käydä työmatkalla Indonesiassa, Kotkassa ja Kittilässä. Kiire pitää onneksi otteessaan ja päivät tuntuvat kuluvan. Illalla pysähtyessään ajatukset sitten tulevat. Ja painajaiset. En muista koska olisin viimeksi nukkunut kunnolla.